tiistai 16. tammikuuta 2024

Viisitoistatuhatta kilometriä osapuilleen!


Tänään on merkkipäivä. Liikuntaharrastukseni kaikessa suunnitelmallisuudessaan täyttää tänään seitsemän vuotta. Se, mitä silloin tammikuussa -17 nimitin VKKV-projektiksi (liikkumista vähintään kolme kertaa viikossa) on jo ajat sitten muuttunut elämäntavaksi ja harrastukseksi. Liikun mielelläni ja kroppani kaipaa sitä. 
Tarkkoja kilometrimääriä on vain ensimmäiseltä vuodelta (1959,4 km) ja neljältä viimeisimmältä (10868,3 km), mutta luultavasti parina puuttuvana merkintävuonnakin olen reilun tonnin kävellyt, joten oletan yhteisluvun olevan viidentoistatuhannen paikkeilla. Siinä on kulunut monet lenkkarit, pudonnut useammat kilot ja mieli nollaantunut useasti. 
Kävely on minun juttuni. Ehdottomasti. Halpa ja helppo liikuntamuoto missä vain, milloin vain ja yksin tai yhdessä. 
Seitsemän vuoden aikana olen joutunut tinkimään kolmen kerran tavoitteesta kolmesti. Ensimmäisen kerran olin sairaalassa, toisen kerran kotona toipilaana ja kolmannen kerran ollessani flunssassa. Olen himskatin ylpeä siitä, että olen ylittänyt kotioven kynnyksen tosi monta kertaa. 

Jk. Onnittelut tamperelaiselle nimipäiväpojalle! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti