torstai 9. maaliskuuta 2017

Ottamuksia 10


Ottamuksella ja valokuvalla on iso ja vissi ero. Valokuvan tarkoitus on välittää tunnelman lisäksi teknistä osaamista/opettelua. Ottamus on hetkipläjäyskuva ja se otetaan yleensä kännykällä. Niin tälläkin kertaa. Esikoisen kanssa olimme juuri lähdössä HAM Tennispalatsista ja kaivoin laukustani narikkalätkämme. Asetin sen kaiteelle ja luin tekstin ja oli ihan pakko ikuistaa se. Ikuistin lätkän nasevan ajatuksen lisäksi myös hyvän tunnelman, ilon yhteisestä taidekuljeskelusta ja osuvasta joululahjasta. (Jouluksi kun molemmat jälkeläispariskunnat saivat meiltä keltaiset kortit museokäyntejä varten.)

4 kommenttia:

  1. Museokortti on hyvä lahja :) Meillä Poika soitti muutama päivä ennen joulua ja kysyi olemmeko ostaneet hänelle jo joululahjan. Ei oltu. Hän pyysi museokorttia. No, minä kävelin joka päivä työkokeiluun kaupunginmuseon ohi joten helppo homma - ei kun ostamaan. Ja osuin vielä oikeaan aikaan: sai 13. kuukauden kaupan päälle kun kävi tiettyyn päivään mennessä rekisteröimässä kortin.
    Ja minäkin olen jo päässyt kortista vähän niin kuin osalliseksi, kun kävin Pojan kanssa taidemuseossa - yksin kun ei tule lähdettyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin J, M2, T ja M3 saivat lisäkuukaudet kortteihinsa ja kuulemma ovat ehtineet olla jo paljon käytössä...

      Poista