lauantai 23. maaliskuuta 2019

Piispanvaalien seuraamista ja toinenkin harrastus


Virsikirjatyöviikonloppu, joka onneksi tarkoittaa sitä, että tänä aamuna sai nukkua pitkään. Näin suunnilleen tsiljoonayksi unta ja nukuin seitsemään asti heräämättä kertaakaan ja senkin jälkeen vielä torkuin yli tunnin. Olen nyt muutaman viikon ajan harrastanut sitä, että menen nukkumaan jo iltakymmenen jälkeen, luen vähän aikaa ja ennen yhtätoista lamppu sammuu ja simahdan. Ei huono harrastus ollenkaan! 

Jk. Harrastuksista tuli mieleen, että kerroin tällä viikolla yhdelle työkaverille harrastavani piispanvaalien seuraamista. Niitä kun on aina silloin tällöin ja viimeksi Porvoossa. 

2 kommenttia:

  1. Tervehdys! Minäkin rupesin taas bloggaamaan. Tulepa käymään, terveiset Villiviinin uudesta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käväissytkin jo lukemassa. Kiva, kun olet taas mukana!

      Poista