maanantai 5. helmikuuta 2024

Kaunis ajastaika


Viime kesänä ostin itselleni kalliin kalenterin. Mielestäni se oli ihan nappiostos, kun sen päivät alkoivat elokuun alusta eli oli kahdeksantoista kuukauden kalenteri. (Elokuun ensimmäisestä aloitin eläke-elämän.) No, rehellisyyden nimissä sanottakoon, että kovin monia merkintöjä en viime vuoden puolella kirjannut, mutta kaunishan se on.
Tälle vuodelle sen sijaan on vaikka mitä. Liikunnat, katsotut elokuvat, luetut kirjat, tehdyt virsikirjatyöt (laskutetut ja maksetut) ja ihan tavalliset kalenterimerkinnät tulevista töistä ja olemisista. Se melkein kuin houkuttelee kirjoittamaan kaikenlaisia muistiinpanoja. Ja on kaunis, mutta sen taisin sanoa jo aikaisemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti