sunnuntai 28. elokuuta 2016

Onko teillä sähköt?


Eilen jäi päiväkahvit juomatta (ja ne on edelleen juomatta!), kun Rauli myrskysi ja mesoi niin hirveästi, että sähköt meni päiväkahden aikaan meiltä ja moniltamonilta muilta. Piti tulla  takaisin iltaseitsemältä, ei tullut. Uusi tieto oli, että aamuneljältä, ei tullut. No, entä sitten aamukymmeneltä, ei tullut. Nyt Elenian sivulla on tieto, että iltapäiväneljältä pitäisi tulla tai siis siihen mennessä. 
Äsken polkaisin työpaikalle, kun kartasta katsoin, että täällä on sähköt. Nyt on Steve ja Reino kumpikin piuhan päässä ja äsken söin nuudeleita lounaaksi. Kohta ehkä luvassa sitä kahviakin...

5 kommenttia:

  1. Juu, kuulinkin, että Petäjvedellä sähköt poikki. Seurasin yhä kihtyvää myrskyä ja katsoin miten isotkin puut kuin kiersivät rungoillaan ympyrää. R. lähti sitten käymään kompostilla, sillä oli kalanperkuujätettä ja totesi tullessaan, että alapihan pilvikirsikka oli kaatunut muutaman metrin päähän autosta. Auton normipaikka on yläpihalla, mutta suvella pruukaamme ajaa ns. huvilatietä lehtomme alaosaan.

    Sähköt meillä kerran vain räpsähtivät, joten lauantai-illan jännitys saatiin katsottua tallenteelta. Siilitkin tulivat kupeilleen eritysien myöhään...

    VastaaPoista
  2. Auts, kyllä on teillä ollut Rauli kiukkuisena. Kyllä se meillä suhisi ja puhisia ja puita väänteli ja käänteli - en tiedä mitä kaikkea on aikaan saanutkaan.
    AM soitti eilen anopille ja arvasin tai oikeastaan tiesin, kun olin netistä jo kartasta katsonut, että eihän siellä sähköjä ole!
    Onneksi sillä on puuhella, niin saa keitettyä kahvia ja lämmitettyä ruokaa - ja talvella lämmitettyäkin, niitä sähkökatkoja kun oli viime talvena aika usein. Yksi vika vain on anopilla. Ei malta antaa pakastimen olla :) Kurkkii sinne monta kertaa, ettei vaan pakasteet sula ja sehän on se huono puoli - mitä "tiukemmin" pakastimen ovi olisi kiinni, sitä varmemmin se pysyisi jäässä. Vaan ei usko anoppi puhetta ;)

    VastaaPoista
  3. Ja tämänhetkisen tiedon mukaan puoleenyöhön mennessä pitäisi sähköjen tulla. Hieman skeptinen kyllä olen...

    VastaaPoista
  4. Onpa teillä kauan sähköt poikki. Meillä oli todella lyhyen ajan.
    Eikä myrsky kaatanut puita, jossakin täällä lähellä oli pihassa kaatunut puu, sekä jokipenkareelta yhden puun.

    VastaaPoista
  5. Ilmeisesti Rauli ilkeili juuri tämän seudun asukkaille eniten...

    VastaaPoista