lauantai 9. huhtikuuta 2016

Kippari-Kallen ja Mari-miniän voimalätyt


Pari päivää sitten aloin puhua pinaattilätyistä ja eilen sitten tein niitä! Jos olisin muistanut ottaa pakastepinaattipussin ajoissa sulamaan, olisi taikinaan tullut pelkästään maitoa, mutta nyt laitoin puolet nestemäärästä kuumaa vettä. Niin mutta se resepti nyt kuitenkin...

Pussillinen pakastepinaattia
5 dl maitoa
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
Voita, rypsiöljyä

Sekoita ainekset ja anna taikinan turvota puolisen tuntia.
Paista lätyt ja käytä joko voita tai rypsiöljyä paistamisessa.

Laurilan valurautainen lättypannu oli vielä kesäkeittiön eli Pupulan puolella, joten otin käyttöön pienen blinipannun ja paistoin lätyt sillä yksitellen. Aikaa kului yllättävän paljon, mutta eihän minulla ollut mihinkään kiire... Taikinasta tuli kaikkiaan 24 lättyä.

Jk. Kippari-Kallehan on tunnettu pinaattityyppi. Meidän pikkusakissa tunnetumpi on Mari-miniä. Siksi nimesin reseptin näiden kahden mukaan.



2 kommenttia:

  1. Pinaattiletut on herkkua. Kohta pitäisi varmaan mennä keräämään enolasta nokkosia ja ryöpätä ne pakkaseseen. Niistä voisi tehdä talvella "pinaatti"lettuja. Enolassa ne olisi takuulla puhtaita, kun asuu siellä kahden järven välissä, keskellä-ei-mitään :D

    VastaaPoista
  2. Meilä on vielä kuivattua nokkosta, jota voi heitellä sämpylätaikinan sekaan. Kevään ensimmäisiä vauvanokkosia odotellaan ja nokkosmuhennosta...

    VastaaPoista