sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Muutaman kolikon hyvä päivä


Eilen oli hyvä päivä. Olin ilmoittautunut naapurikylän kirpparitapahtumaan ja niinpä aamuyhdeksän jälkeen olin laittamassa pöydälle liinaa ja liinan päälle kirjoja, elokuvia, kodin pikkusälää ynnä muuta meille tarpeetonta. Reilu kolme tuntia meni tosi nopeasti ja sain jotakin pois huushollistamme. Tein yhden nuoren lautapeliperheen onnelliseksi heille-uudella-pelillä, samoin ilahdutin yhtä puutarhanaista edullisilla alan kirjoilla, yksi teekuppi-ihminen sai kauniin sinisävyisen laatan teekuppinsa alle jne. Muutama kolikko sieltä ja muutama tuolta.
Illalla katsottiin aivan mielettömän hyvä elokuva, joka oli tanskalainen. Kosto (Hævnen) vuodelta 2010 osoitti taas kerran sen, että kyllä Pohjoismaat kasvattavat loistavia elokuvantekijöitä ja että valitettavasti Suomi tulee aika lailla viimeisenä siinä porukassa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti