perjantai 1. tammikuuta 2021

Kävely on Se Juttu!


Vuoden 2021 ensimmäisenä päivänä on aika tehdä inventaario. Vuosi 2020 oli henkilökohtaisella tasolla toipumisen ja kuntoutumisen vuosi. Otin ihan tosissani elämänmuutosprojektin. Sain aikaan tuloksia - arvot ovat parantuneet,  lääkearsenaalia on pienennetty, paino on pudonnut.
Kävelin koko vuonna paljon. Se on ollut aina minulle mieluisa harrastus, mutta nyt vielä enemmän. Kilometrejä kertyi vuoden aikana 2450,9 eli keskimäärin 6,6 km per päivä. Liikuntaa oli vuoden aikana 510 tuntia 33 minuuttia eli keskimäärin 83 minuuttia per päivä. 
Rakastan numeroita - tämä on tullutkin tutuksi vuosien mittaan monelle  - ja tilastointia yleensäkin. Olen itselleni aika ankara, sillä askelmittaristakin otan huomioon vain aerobiset askeleet eli kovat askeleet (Esikoisen määritelmä). Nautin ihan oikeasti liikunnasta, vaikka rehellisyyden nimissä voin myöntää, että olen muutaman kerran vuoden aikana lähtenyt neljännesväkisin liikkeelle. Se ulko-oven kynnys kun on joskus niin kovin korkea... 
Omituinen vuosi 2020 on takana. Siihen kuului paljon etäisyyttä, etäjuttuja ja -varmuutta. Omia rakkaita nähtiin vain harvoin ja ikävä tuli tutuksi. En aio tehdä uudenvuodenlupauksia, mutta haaveilen jo hieman tavallisemmasta vuodesta. Eihän se ole liikaa, eihän? 

4 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta myös teille!

    VastaaPoista
  2. Kiitos postauksesta. Huikeasti kilometrejä olet saanut kokoon. Neljännesväkisin. :D

    VastaaPoista
  3. Niin ja hyvää alkanutta vuotta, toivotaan, että siitä tulee tavallisempi.

    VastaaPoista