keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Käsityöt ja minä


Käsityöt ja minä oli viisi vuosikymmentä sitten täysin absurdi yhdistelmä. Koulukäsitöissä olin auttamattomasti peukalo keskellä kämmentä ja äiti-Liisa paranteli töitäni sitten puolijulkisesti/puolisalaa. Minua ei kiinnostanut pätkääkään villalankojen maailma. 
Lasten ollessa vauvoja opettelin nuttujen, haalareiden ja pikkusukkien kutomisen. Muutamat sukat tein heille myöhemminkin ja lapaset. Kudoin lapsille omintakeiset psykedeeliset villapaidat sikinsokinvärilangoista ja isä-Erkille parit sukat. Sitten kutominen jäi siihen asti, kunnes täytin viisikymmentä ja ostin puikkoja ja lankaa. (En juuri sinä merkkipäivänä, mutta niillä tienoilla.) Silloin hurahdin täysin kutomisen maailmaan. Kaulahuiveja, baktuksia, pipoja, sukkia, lapasia alkoi syntyä. Nykyään minulla on aina sukankudin kesken ja onneksi pieni perheemme on kasvanut kolmella sukankuluttajalla, joten kutomista riittää! Jouluksi kudoin pojalle, miniälle, tytölle, vävylle ja pikkupojalle sukat - paras kaveri saa jatkuvasti uusia sukkia ja aina välillä teen itsellekin. Ja ihan tavissukkia kaikille, raitaa tai yksiväristä. - Kutominen on meditatiivista, rauhoittavaa ja ihanaa puuhaa! Tätä lausetta ei olisi voinut sanoa se lettipäinen Marjatta, joka itkeä tuhersi kurttuisen ja vanuneen kutimensa kanssa...

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulta - varmasti aika monen langankuluttajan kohdalla. Minä kyllä aloitin kymmenen vuotta aikaisemmin ja onhan noita jotka ovat "seppiä syntyissään" :D

    VastaaPoista
  2. Monenlaisia kutojia on, kun äitinikin oli seitsemänvuotiaana kutonut villapaidan... eli omena putosi kauaksi puusta, mutta vieri sitten vuosikymmenien myötä lähemmäs...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh - äidistäsi voi kyllä jo melkein sanoa, että hän on ollut seppä syntyissään.
      Minä kyllä yrittelin vähän joka vuosikymmenellä tehdä kaikenlaista, mutta tosiaan vasta nyt viimeisen kymmenisen vuotta on puikot pysyneet sukkien ja lapasten verran käsissä - ja se viiskymmentä lähenee jo lujaa vauhtia ;)

      Poista
    2. Koukuttavaa tai tässä tapauksessa puikottavaa hommaa!

      Poista
  3. Hei!
    Kiitos kivasta jutusta. Itse aloitin sukkien kutomisen vasta viime vuonna jäätyäni edellisenä vuonna eläkkeelle. Hämmästyin miten rauhoittavaa se on. Pieniä sukkia olen kutonut pojantyttärelle ja muutamia isompiakin sukkia. Ihanaa kuulla etten ole ainoa jolle kouluajan käsityöt eivät "auenneet."

    Talven iloa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloa sinullekin! Onhan hyvä, että nyt vanhemmalla iällä on auennut!

      Poista