torstai 12. huhtikuuta 2018

Mitä se yritti myydä?


Huumori kuuluu elämään ja erityisesti arkeen. Tilannekomiikka ja nopeat älynväläykset on ehdottomasti huumorin parasta puolta. Kuva on Turun linnan lapsiparkista, jossa tuona hetkenä ei ollut yhtään lasta. Tai siis eihän se oikeastaan ole, mutta eräs tuttu oli kerran postannut omalle fb-sivulleen kuvan, jossa hänen kolme lastaan oli parkissa. Kätevää! 
Eilisestä oli aikomus kertoa... Vastasin töissä puhelimeen ja menin eteiseen puhumaan. Työkaveri kysyi sitten puhelun loputtua: Mitä se yritti myydä? Vastasin: Näkyvyyttä. Työkaveri nauroi ja hetken kuluttua minäkin. - Tuo tuskin avautuu kenellekään muulle kuin meille kahdelle, mutta hauskaa oli! 


4 kommenttia:

  1. Muistan errän tähtihetkeni - Partioleirillä oli sairastunut parikin ihmistä päivän aikana ja heidät sitten pakattiin ahkioon jonka tietty porukka vei pitkin järven jäätä kuljetuspaikalle. Sinne oli matkaa noin viitisen kilsaa eli sen toisen reissun jälkeen jengi oli kohtuu väsynyttä. Oltiin ruokailemassa ja keskusteluun tuli tauko, aivan hiljaista... -Käy yli Päijänteen, retki reen, hiljalleen.. päästin tulemaan joululaulua mukaillen. Sitä väsyneen osaston naurun määrää ei mittaa kukaan!;D
    Tilannekomiikka on niin parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella irl -tilanteen, kun luettunakin huvitti... :)

      Poista
  2. Näkyvyyttä.... Mun pitäisi soittaa kahteenkin paikkaan ja ruveta hiomaan sopimusta (otanko hiomakiven vai riittääkö kynsiviila?) myyntitilille tulevia tavaroita varten - josko suostuvat. Vastineeksi tarjoan juurikin tuota näkyvyyttä, kun en oikein muutakaan voi :D
    Mutta näkyvyyttä saa melkoisen pitkälle välille, niin kuin olet fb:stä nähnyt; mutkitellen Kuopiosta Imatralle :D
    Ja kun taas on kyse Myyntisirkkusista, niin samaan hintaan saa myös kuuluvuutta...

    VastaaPoista