torstai 26. huhtikuuta 2018

Eilen(kin) viihdyin!


Jääkaapin oveen ilmestyi kuukausi sitten uusi mietelause, jonka allekirjoitan. Eilen viihdyin monessa paikassa - ensin tiskin takana (vaikka olikin kiireinen päivä), sitten työkokouksessa (vaikka vähän haikea olo tulikin, kun pieni porukka taas pienenee yhdellä) ja vielä kotiseutuseuran kahdessa kokouksessa. Eikä se viihtyminen siihen jäänyt eli kaiken huipuksi lähdettiin Miehen kanssa iltakahdeksalta kävelemään rakkauslukkosillalle ja takaisin. Vauhti oli reipas, ilma ihanan lämmin ja viileä samalla kertaa ja seura parasta mahdollista...
Lenkiltä saunaan, sitten teetä ja korttipeliä ja nukkumaan. Kerrassaan hyvä päivä ja kuitenkin ihan tavallisen helppoa. 

2 kommenttia:

  1. En nyt juuri muista missä kaupungissa mut kuitenkin niin että oli romahtanut joku pieni silta mihin oli näitä lukkoja kiinnitelty vähän liikaa. Romahtikohan ne suhteet siinä sivussa? ;)

    VastaaPoista
  2. Japanissa ainakin on yhdelle sillalle käynyt noin. Tuskin suhteet kuitenkaan romahtivat! ”Meidän” sillalla ei ole romahtamisvaaraa, kun ei siinä ole kuin yksi lukko. Reilut seitsemän vuotta ollut paikallaan...

    VastaaPoista