perjantai 30. maaliskuuta 2018

Töissä ja kotona



Tälle viikolle tuli enemmän työpäiviä kuin normaalisti. Maanantain ja keskiviikon virastopäivien (ja tiistain musiikkipäivän) lisäksi kolahtivat kiirastorstai, pitkäperjantai ja pääsiäissunnuntai listalle. Etukäteen ajateltuna se tuntui aika rankalta, mutta sitten tajusin, että onhan minulla lauantai, maanantai ja tiistai vapaata! 
Eilinen virsikirjatyöpäivä sisälsi kaksi kouluhartautta ja illan messun. Ehdin kuitenkin myös laitella kotiin pääsiäiskoristeita ja käydä kahdeksan kilometrin kåvelylenkillä. Iltamessun jälkeen kotona odotti erittäin hyvä ja kuuma sauna ja sitten pelattiin SkipBo-peliä, juotiin teetä ja kuunneltiin malilaista maailmanmusiikkia. Elokuvakin valittiin (Mehiläisten salaisuudet) ja katsottiin sitä tunnin verran, mutta sitten alkoi väsyttää niin paljon, että päätettiin siirtää loput seuraavaan päivään. Reilut yhdeksän tunnin yöunet alkoivat kymmenen jälkeen...

Edit: Kåvelylenkki=kävelylenkki.

2 kommenttia:

  1. onko kåvely jokin ruotsalainen laji?:O
    (sorry, ihan pakko;D)

    VastaaPoista