torstai 25. tammikuuta 2018

Kuu, kävelytie ja suklaakiisseli


Minulle ei luvattu syksyllä -82 kuuta taivaalta. Ei tähtiäkään, mutta runoilija Jyri Schreckin sanoin annettiin ymmärtää, että pidetään kädestä kiinni tämän puistotien matkan verran. Ja siihen uskoin ja kannatti uskoa. Ote on pitänyt ja puistotietä on riittänyt... Jotenkin eilen tuli tuo runo mieleen, kun iltakävelylenkillä sananmukaisesti aurasimme menemään vierekkäin ja perätysten ja lunta oli joillakin kävelyteillä mielettömän paljon ja joillakin vain paljon.
Uskon arkipäivän rakkauteen. Se ei ole timantteja eikä hileitä. Se on vaikkapa suklaakiisseliä (herkkujälkiruokaani) jääkaapissa odottamassa ja iltakävelyseura. 

4 kommenttia:

  1. Sitä, ettei tarvitse lähteä kauppaan, koska se ahdistaa.
    Lankakerä tuliaisiksi kauppareissulta, vaikka kotona on lankaa vaikka kuinka.
    "Keitänkö vettä?"

    Tai sillä yhteisellä kauppareissulla kysymys 1: "ostettiinko me pakasteita?" - ei. Kysymys 2: "Oliskohan äitis kotona?" <3 - tämä siksi, kun en yksin sinne pääse, kun en saa ajaa autoa.

    Vihkisormus riittää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuota sanon arkirakkaudeksi, saadaan olla onnellisia!

      Poista