perjantai 6. lokakuuta 2017

Yksin oot sinä ihminen, aamupalallas oot sinä yksin


Vapaapäivän tuntee muun muassa hitaasta aamupalasta. Heräsin vartin yli kahdeksan. Nyt kello on jo muutaman minuutin yli yhdeksän ja kuvan aamupala odottaa, että olen saanut kirjoitettua. Ei mitään hoppua. Jos tarkkoja ollaan, olen jo hörppäissyt kahvia...
Aamulla heräsin isosta sängystä ihan vaan yksin muina naisina. Mies lähti eilen pariksi päiväksi muun muassa kastelemaan kukkia ja pelaamaan Minecraftia. Välimatkaa meillä on kolmesataa kilometriä, mutta älylaitteet ja telepatia toimivat...

3 kommenttia:

  1. Vaikka onkin ikävä, joskus on mukava herätä yksin isosta sängystä, tehdä ja syödä aamupala omaan tahtiin, olla vaan omien ajatusten kanssa - vaikka ei tavallisestikaan ne toisen ajatukset häiritse, mutta pitkän liiton jälkeen ne "kuulee" silti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen juuri samalla tavalla. Välillä laatuaikaa voi hyvin viettää yksin, kun tietää, että toisellakin on kivaa...

      Poista
    2. Näin mekin asiasta puhuttiin. Meillä on vielä lisäaspektina se, kun AM on aina vähän huolissaan minusta, että minulla on kaikki hyvin. Haluaa tietää, että olen päässyt onnellisesti perille jne. Huomenta ja hyvää yötä :)

      Kun hän tietää, että olen seurassa, joka varmasti tietää mitä tehdä, jos tarvitsen apua, hän osaa nauttia omasta vapaa-ajastaan täysillä. Hän tietää, että joku soittaa hänelle heti, jos jotain sattuu - vaikkei hän välimatkan pituudesta riippuen pystyisikään itse auttamaan konkreettisesti.
      Esim. ihmiset joiden kanssa vietin viime viikonlopun - heihin hän luottaa täysin.

      Poista