keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Voi poika, minkä teit!


(Kuva ei liity ollenkaan tekstiin, se vaan on eiliseltä.)

Mistä syystä otsikon kaltainen puuskahdus? No, Esikoinen oli se, joka vinkkasi minulle Downton Abbeyn ja sarja lumosi minut täysin. Pidin alusta asti Batesin pariskunnasta ja tietysti Carsonista, josta olen kirjoittanut aikaisemminkin. Kuuden kauden jaksot huipentuivat viime viikolla finaaliin ja tunnustan katsoneeni monemonta jaksoa päivässä... Siinä jäi kotityöt tekemättä ja välillä pyykit ehtivät odottaa koneessa muutaman tunnin ennen ripustamista ja en sarjan lisäksi ehtinyt juuri muuta kuin käydä töissä ja kävelemässä.
Sarja loppui ja etsin jotakin uutta. Löysin sarjan nimeltä Land Girls ja olen sitä nyt yhden kauden (viisi jaksoa) katsonut. Ihan jees, mutta ei vetoa ollenkaan kuten DA ja sitä ennen kätilöt. Näistä sarjabuumeista on ollut tietysti se tilastonegatiivinen seuraus, että varsinaisia elokuvia ei ole tullut paljon katsottua eli olen paljon jäljessä edellisten vuosien keskiarvoja. Enhän minäkään kaikkea ehdi!

4 kommenttia:

  1. Meillä katsotaan aamuisin Sydämen kutsumusta. Sitä ei sovi katsoa iltaisin viideltä, vaan se katsotaan nimenomaan aamulla aamupalaa syödessä :)

    VastaaPoista
  2. Mä katselen vähän sarjoja, vielä vähemmän elokuvia.
    Kätilöistä esim. tykkään. On niitä muitakin mistä tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuvat on aina ollut meidän juttumme ja näkyy periytyvän jälkikasvullekin,,,

      Poista