lauantai 6. toukokuuta 2017

Kolmen koon lomanen


Lomasen toiseksi viimeinen päivä on aamussa ja aamukahvissa menossa. Heräsin aika tarkalleen kaksi tuntia ennen herätyskelloa eli sain tavallaan kaksi ylimääräistä tuntia aamuuni. 
En ole koskaan ollut mikään yhden koon ihminen, sillä en ole mahtunut yhden koon vaatteisiin. Lomanenkin on ollut useamman koon juttu - kolme koota nousee eittämättä (ja kyllättämättä) esiin. Tärkein koo on kävely ja epäliikunnallisena ihmisenä ihmettelen sitä päivästä toiseen. Lomasen aikana kävelin seitsemänkymmentäviisi kilometriä eli virtuaalinen paluumatkani Turusta Laurilaan on jo ohittanut Loimaan. Toinen koo on kätilösarja, johon olen koukuttunut. Viides kausi on nyt meneillään ja sarja pitää tiukasti otteessaan. Ja kolmantena eikä ollenkaan vähäisenä on ollut kirkolliskokous, jonka striimauksia tuolta noin kolmen kilometrin päästä olen seurannut tällä viikolla useamman tunnin ajan. Eilenkin oli ihan pakko katsoa lähetekeskustelu loppuun ennen kuin lähdin ulkoiluttamaan Moppea ja itseäni. Asiat etenevät, hitaasti mutta kuitenkin...

2 kommenttia:

  1. Miten tuon kävelyn kipinän löytäisi? Olen juuri tuollainen epäliikunnallinen��

    VastaaPoista
  2. Omat ideat: hankin taskuun sopivan soittimen, jolla voi kuunnella kävellessä musiikkia / pidän tilastoa kävellyistä kilometreistä / laitoin tavoitteen (vähintään kolme kertaa viikossa liikun) / laitoin hullun tavoitteen kävellä virtuaalisesti Turkuun ja takaisin / lähden silloinkin liikkeelle, kun ei huvita yhtään...

    VastaaPoista