Ihminen on kumma otus. Eilen illalla minulle iski ihan mieletön lapsenlapsi-ikävä ja pyysin sähköpostissa tuoreita kuvia, kun viimeksi olen jouluna poikaa nähnyt. Saatiin kuvia ja ikävä toisaalta lievittyi ja toisaalta taas ei.
Nuorena sitä kuvitteli, että voisi rakastaa vain yhtä ihmistä, jos sellaisen sattuisi jostakin bongaamaan. Onnistuin bongaamaan (aivan harvinaislaatuisen yksilön) ja sen jälkeen olen rakastanut vaikka kuinka montaa. Eri tavalla, mutta yhtä lailla syvästi ja aidosti. Rakastan omiani ja myös kauempana asuvia vieraampia. Ja rakkaus vaan tuntuu lisääntyvän vuosi vuodelta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti