Satavuotias joka rakasti huumoria ja johti torvisoittokuntaa

Isä-Erkin syntymästä tulee tänään kuluneeksi kunnioitettavat sata vuotta. Meillä on klaanin piirissä tapana käyttää ilmaisua hyvät päiväkahvit, joten tänään kukin tahoillamme juo varmasti sellaiset isän/appiukon/ukin/isoukin kunniaksi. Ja ne muistelevat, jotka ehtivät tutustua tuohon hienoon mieheen.

Minä olin aina isän tyttö. Olen ehkä perinyt hitusen isän huumorista, musikaalisuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja kävelystä. Ja paljon kirjoja…

Jk. Isän koordinaatit: 31.1.1925-26.10.1998.

Viisaus ja totuus

Olen monesti todennut, että totuus löytyy kaurapuuron lisäksi myös jääkaappimagneeteista ja totean sen taas. Tuijottelin nimittäin tänä aamuna tuota magneettia ja tajusin, että sen viisaus on vastaus aina kulloisenkin katsojan korvienvälin sanattomaan kysymykseen. Toimii siis joka tilanteessa, jos niin kokee ja haluaa uskoa. 

 

Kaikenlaista pikkuvihreätä

Eilen lenkiltä kotiin tullessa skippasin sillä kerta postipolun ja kävelinkin tien kautta. Ja yllätyin, kun etumetsässä oli lunta niin vähän! Marjanvarpuja ja muuta pikkuvihreätä törrötti puiden juurilla vaikka hurumykke. Perin omituiseen talveen kuuluu siis kaikenlaista eriskummallista. Tai ehkä en ole vaan ennen huomannut,, kun yleensä aina oikaistaan postipoluitse…

Värejä ja kuvioita

Astiat on yksi heikkouteni. Vanhat ja uudet. Nuo kolme neljän kulhon tornin yksilöt on sellaisia, joita olen ostanut aina yksi kerrallaan eli uusien kuviomallien ilmestyessä markkinoille. Tusina on sopiva määrä, joten enää en niitä havittele lisää. Suorakaidelautasia voisin muutaman hankkia, jos satun löytämään outletista joskus. Arabian purkeista olen yhdet antanut lapsille ennakkoperintönä, mutta omaan käyttönkin on - ja Kotosessa vielä kaksi lisää. - Värit ja kuviot on usein Laurilan kattauksen juju. Yllätyksellisyys on muutenkin se ilmiö, josta pidän. Ei, vaan jota rakastan!

 

Perhosvettä

Viikonloppuna uudistimme keittiön pöytäkattausta sen verran, että vettä tarjoamaan pääsi perhoskannu. Muutos oli pieni, mutta tervetullut. Tällä mennään nyt vähän aikaa eli muutama kymmenen litraa ainakin. Ehkä jopa hehtolitran verran! 

Lenkkinäkymä 2

Eilen kävelylenkkini kulki kahden kirkon pihan läpi ja oli pituudeltaan 11,5 kilometriä. Nautin siitä, kun jalkojen alla ollut jää oli sulanut kulkukelpoiseksi! Pysähdyin parin räpsyn ajaksi. Tänään menen taas virsikirjatöihin, joten oleilen tuon ns. keltaisen kirkon sisäpuolella laulaen ja soittaen. 

Oma huone

Tänään on Oman huoneen päivä. Nappasin kuvan eilen illalla spinningrupeaman jälkeen. Oman huoneeni ikkunalaudalla olla nököttävät ihan muina pupuina Danni ja Smørre (nimet keksittyjä).

Sain oman huoneen, kun Esikoinen muutti kotoa pois. Aluksi huone toimi vierashuoneena, mutta sitten kaappasin sen itselleni. Vanhan lipaston ääressä on hyvä kirjoitella milloin mitäkin, sohvalla on oivallista istua lueskelemassa kirjoja ja spinningpyörän selässä vietän paljon aikaa. Eli oma huone on tärkeä ja tarpeellinen, sanoisinpa melkein tuiki-. 

Virginia Woolf on sanonut: ”Naisella pitää olla omaa rahaa ja oma huone, jos hän aikoo kirjoittaa.” No, rahaa on kohtalaisesti ja on tämä huone, joten näillä mennään!

Lenkkinäkymä

Jos kerran eilen postasin ikkunanäkymäideasta, niin tänään on sitten vuorossa lenkkinäkymä. Kun teen vähän pitemmän lenkin  (eli noin kympin) meiltä, kävelen silloin useimmiten vanhan kirkon kautta joko kauempaa kaartaen tai sitten ihan pihan läpi tallustaen niin kuin eilen. Portti oli kutsuvasti auki ja kävin nappaamassa pari kuvaa. Kirkko vaikutti nukkuvan talviunta. Melkein kuulin sen kuorsaavan…

Ikkunanäkymä

Tänä aamuna aamupalan jälkeen vilkaisin ikkunasta ja ihastelin lumista maisemaa. Se on vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen sama, mutta kuitenkin aina uudella twistillä. Värit, hämärän asteet, lumi/lumettomuus, valon määrä vaihtelevat. Olen iloinen siitä, että Laurilan ensimmäinen emäntä Anita piti päänsä ja halusi ja sai keittiön tälle puolen taloa. Paljon mieluummin katselen tuota näkymää kuin tienpätkää.

Vuoden 2024 tähtikirjat

 

Viime vuonna luin kaikkiaan 108 kirjaa. Tähtilistaus on tässä, ole hyvä!

Iida Turpeinen: Elolliset

Linn Ullmann: Tyttö, 1983

Satu Rämö: Jakob

Ben Kalland: Vien sinut kotiin

Max Porter: Biitti

Tove Ditlevesen: Lapsuus

Anneli Jordahl: Karhunkaatajan tyttäret

Maritta Lintunen: Stella

Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin kahvi jäähtyy

Erja Tulasalo: Oranssi puutarha

Joel Haatela: Marijan rakkaus

Mattias Edvardsson: En sano sanaakaan

Tommi Kinnunen: Kaarna

Paolo Cognetti: Suden onni

Vigdis Hjorth: Onko äiti kuollut

Karolina Ramqvist: Leipää ja maitoa

Elina Annola: Kunnes kukkivat puut

Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu

Elina Annola: Kaikki lokakuun taivaat

Karolina Ramqvist: Karhunainen

Helmi Kekkonen: Liv!

Satu Rämö: Rakel

Mikko Granroth: Kobolttiprinssit

Olen aika armoton tähtien kanssa. Pelkkä hyvä ei riitä, pitää olla vähintään hyvän hyvä. Nämä kaikki ylsivät siihen. 

Jk. Kuvassa on The Kassi. Sillä viedään ja tuodaan kirjastokirjoja.

Hajatuksia 37

Ihan selvästi jo valoa on enemmän talven päässä! Päivisin kävelylenkillä aurinko jopa häikäisee silmiä ja tarkoittaa sitä, että arskat on otettava matkaan mukaan. 

Tänä aamuna lusikoitiin yön-yli-tekeytyneet tuorepuurot. Laitoin kulhoihin desilitran herkkujuomaa (Gefilus appelsiini-mango), saman verran maustamatonta abjogurttia ja saman verran kaurahiutaleita, puoli ruokalusikallista sekä chian siemeniä että seesaminsiemeniä. Sekoitus ja lautaset kansiksi ja jääkaappiin. Puuron olisi voinut nyt aamulla koristella marjoilla ja hedelmillä, mutta oli sen verran kova nälkä, ettei dekoratiivista puolta ehtinyt ajatella. Hyvää oli!

Ostin koiran

Koira on salonkikelpoinen syy lähteä lenkille, ajattelin ja ostin itselleni koiran. Niin pienen, että se mahtuu hyvin taskuun. Koira sai nimekseen Hilppa. Sukunimikin on (Kirsunpää), mutta lemmikkieläinpiireissä taidetaan käyttää enimmäkseen kutsumanimiä. Niin sitten teen minäkin. Hilppa saapui meille nimipäivänään 8. tammikuuta ja on sen jälkeen ehtinyt hölkötellä pikkuista vaille sata kilometriä. On taskusiisti ja säyseä. Sanoisin, että muotovalio, vaikka rodusta en ostohetkellä huomannut kysyä mitään.

Vauvoista vanhempi sai nimen neljäkymmentä vuotta sitten!

Tänä aamuna skoolattiin loput tyrnimehut terveydelle ja sille, että päivälleen neljäkymmentä vuotta sitten vauvoista vanhempi sai kaksi nimeä. Se talvi oli muuten paukkupakkastalvi ja vauvaulkoilut olivat aika vähäisiä ja hätäisiä. Ja ei niillä Suomen rumimmilla ja halvimmilla lastenvaunuilla muutenkaan niin paljoa viitsitty liikkua… (Oltiin siinä vaiheessa säästäväisiä.)

Työaamupäivä

Tänään oli sen verran hidas aamu, että ensinnäkin venyin ja vanuin sängyssä melkein yhdeksään, sitten syötiin aamupalaa puoli kymmenen jälkeen ja puoli yhdeltätoista lähdin virsikirjatöihin kappelille. Postauksen kuvan räpsäisin siunauspuheen aikana. Siinä on kuvassa kappelin soitin, jolla tänään soitin muun muassa Myrskyluodon Maijaa.

Nyt olen jo kotona ja kuuntelen tuulikellojen kilinää ja kolinaa. (Haudallakin tuuli niin paljon, että veisasin huppupäisenä.) Voi olla, että skippaan tänään ulkoliikunnan ja poljen mieluummin spinningpyörää vaikka useammankin kerran. Kova tuuli ja liukas keli ovat aika inha yhdistelmä.

Aamun vitamiinipommit

Aamun kuva ja aihe syntyivät kuin itsestään. Ostin eilen ruokakaupasta yhden keltaisen kiivin meille herkuksi ja puolitin sen nyt aamulla. Kaadoin kauniisiin laseihin tyrnimehudrinksut ja huomasin, että nuo vitamiinipommithan ovat tosi kuvauksellisia yhdessä. Ja sitten räps! Kuva oli valmis. Aamupalalla oli lisäksi karjalanpiirakoita ja munavoita, viiliä ja puolukoita ja kahvia/teetä. Vähän niin kuin pienimuotoisen matkustajakodin aamiainen. Korostan: hyvin pienimuotoisen.

Liikunnallisen elämän vuosipäivä

Päivälleen kahdeksan vuotta sitten koin liikuntaherätyksen. Olin toki siihenkin asti liikkunut aina joskus ja jouluna, mutta en säännöllisesti, en tavoitteellisesti enkä huvikseni. Olin huonokuntoinen, puuskuttava pullero ja se otti aivoon. Asialle oli siis tehtävä jotakin. Ja se, mitä tein, oli liikunnan hivuttaminen projektina arkielämään ja pyhäelämään vähintään kolme kertaa viikossa.

Kahdeksan kuluneen vuoden aikana olen kävellyt reilut kahdeksantoistatuhatta kilometriä, kuluttanut vaikka kuinka monet lenkkarit, karistanut aika paljon kiloja, kohottanut kuntoa ja ennen kaikkea nauttinut tästä matkasta. Myönnän olevani koukussa ja vahvasti addiktoitunut liikkumiseen. En kyllä olisi uskonut! Tämä ei ole enää mikään projekti, tämä on elämäntapa.

Jk. Kahdeksaan vuoteen sisältyy vain kolme hutiviikkoa sairastelun vuoksi. 

Punnitustesti

Tein sunnuntaina punnitustestin. Otin keittiövaa´an esille, laitoin sille lautasen, nollasin lautasen painon ja aloin öysäämään kaikenlaista vihersyötävää. Tomaattien, kurkun, päärynän ja viinirypäleiden painoksi tuli 545 grammaa. Sinihomejuustopala ei kuulunut testiin. Päivällä olin jo syönyt yhden omenan ja illaksi jäi toinen. Jälkimmäisen punnitsin kuorittuna ja se oli 160 grammaa. Eli siis päivän vihersuositus täyttyi ja vähän ylittyikin, jos arvellaan omenien olleen suunnilleen samaa kokoa. 

Testin jälkeen jatkan normaalia elämää, johon kuuluu enemmän ja vähemmän kasviksia. En meuhkaa enkä agitoi, mutta nautin.

Oho, onpa niitä paljon!

Tänä aamuna tuli joissakin muistoissa vastaan kuva kahdesta rintanapista ja siitä se idea sitten lähti! Makuuhuoneen valkoisen Helmerin ylälaatikossa tiesin olevan muovirasiassa rintanappeja ja hain ne esille promokuvaa varten. Oho, onpa niitä paljon! En ole aikoihin nappeillut, joten siksi yllätin itsenikin sinun lisäksesi…

Jk. Selvennys: meillä on myös siniharmaa Helmer. Olla nököttävät vierekkäin ja kummassakin on kuusi laatikkoa. Ikealaisia suvultaan.

Aurinkoaamu

Nukuin pitkään ja yksin. Mies lähti eilen kukkienkastelureissulle Kotoseen. Perinteitä kunnioittaen valmistin sinkkuaamupalan ja valitsin aurinkoisia värejä sinisen lisäksi. Toinenkin perinne on: aamupalailen telkkarin ääressä.

Tälle päivälle ei ole muita suunnitelmia kuin lukeminen ja lenkki. Tätä voisi siis kutsua vaikkapa nimellä vapaapäivä. 

Ihme ja kumma

Tänä aamuna olin taas virsikirjatöissä. Pakkaspäivän messun jälkeen tuntui hyvältä juoda pystykahvit kirkon käytävällä ja puhua niitä näitä. Kirkkoon oli kutsuttu erityisesti viime vuoden aikana kastettuja perheineen. Ehtoollisvirttä ei oltu valittu, joten myönnän saaneeni neronleimauksen, kun soitin ehtoollisen aikana tuttua lastenlaulua Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Se toimi tosi hyvin pienillä, improvisoiduilla välisoitoilla höystettynä ja sopi päivän teemaan. 

Jk. Samaista laulua laulettiin meillä Kuopuksen ristiäisissä keväällä -87. Se toimi silloinkin hyvin. 

Nytku vai sitku?

Tässä vaiheessa talvea ei ajatukset ihan vielä ulotu kesään asti, vaikka kuinka pinnistelee… Kesään tuntuu olevan noin miljoona päivää. Tässä iässä (65) osaan kuitenkin vanhasta kokemuksesta sanoa, että kesä kyllä odottaa siellä! 

Olen yrittänyt luopua liiallisesta sitku -ajattelusta ja tarjoamaan mielelleni&aivoilleni mielummin nytku -ajatuksia. Joskus onnistun, joskus taas en. 

Arjen värikäs lounas

Eilen varasin itselleni lounaskokkausvuoron. Ensin paistoin paketillisen halloumia. Sitten pesin ja riivin astiaan pussillisen jäävuorisalaattia, pesin ja paloittelin pari tomaattia + pätkän kurkkua, kuorin ja kuutioin yhden päärynän, kaatelin pähkinäpurkista reilusti suolapähkinöitä, avasin ja huuhtelin kidneypapuja purkillisen ja lisäsin ne salaattiin. Lopuksi lautasella odotelleet halloumipalaset pääsivät vielä kulhoon mukaan, samoin kunnon liraus maailmanparastarypsiöljyä (Myssyfarmi, Pöytyä) ja ruoka oli valmista! Ai niin, koska kerran salaattikulhoksi oli valikoitunut Rörstrandin Kulinara, etsin sille kaveriksi saman sarjan lautaset, leipälautaset ja pienen kulhon vielä perunasalaatin puolikkaalle. Salaattien kaverina oli siemennäkkäriä, hummusta ja vettä.

 

Tällä mennään tämä vuosi!

Ennen joulua revin ja silppusin parikymmentä vanhaa kalenteria roskiin ja ihmettelin, miksi niitä oli pitänyt hillota niin kauan… Kaikki poistetut olivat ns. firman kalentereita, joita olin ainakin joinakin vuosina koristellut hyvinkin omailmeisiksi. 

Täksi vuodeksi ostin hyvin edullisen marketkalenterin ja päätin tuunata ja ilmeistää sitä. Huomasin ilokseni, että muistiinpanosivuja on tosi paljon. Ne ovat tarpeen, sillä haluan merkitä liikunnat, kirjat, kinometsoelokuvat, laskutettavat työt, to do -listat yms kaikki omille paikoilleen. Ja kansikin oli kaunis heti, mutta muutamalla tarralla vielä omempi…

Juhlan ja tavisarjen suloinen sekoitus

Amaryllis jatkaa edelleen kukkimisen iloa ja meidän ilahduttamista. Nuorena mielsin sen tyystin mummukukaksi. Nyt se on ihan mielijoulukukkani, joten oikeassa olin jo nuorena…

Suklaakonvehteja on vielä muutamia olohuoneen pöydällä. Joulujuustoja veistellään aamuleipien päälle. Varastossa majailleista jouluomenista on kolme jäljellä. Piparkakkuja ja pikkuleipiä on keittiön vihreän kaapin välikön peltipurkeissa. Eli siis - eletään vielä juhlan ja tavisarjen suloista sekoitusta, jossa arjella on jo päärooli, mutta juhla toimii statistina nyt hetken aikaa…

Tonttujen ja muiden kokoontumisajot

Tänään sitten Laurilasta riisuttiin joulu. Mies hoiti valopuolen, minä keräsin huushollista kaikki joulukoristeet, joita löytyi hyvin mielenkiintoisista & luovista paikoista, kiitos tamperelaisten omien! Hoosiannatontut pääsivät laatikkoonsa eteisen senkkiin, sillä ne pääsevät esille aina ennen muita tonttuja. (Jos eteisessä kesällä kuuluu Hoosiannan hyräilyä, ovat ne malttamattomina asialla…)

Täksi jouluksi ostettiin muutama pikkukoriste lisää, yhden teki tilauksesta Kuopus, yhden sydämen sain ystävältä. Totesin, että sopu sijaa antaa, kun pakkasin kolmeen laatikkoon pallot, tontut, sydämet, enkelit ja lumiukot. Joulunalle joutui taas pää alaspäin laatikkoon, mutta sai seuraksi samaan suuntaan katsovan punaposkitontun. Ehkä jutunjuurta löytyy varastossa tulevaan jouluun asti!

Ehdotin, että joulukuusi pihalla voisi olla vielä Nuutinpäivään asti. Mies oli heti samaa mieltä kanssani. Näin meillä konsensus toimii!

 

Dopamiiniannos taas haettu!

Eilen olin aamulla virsikirjatöissä ja iltapäivällä teki mieli lähteä lenkille, vaikka pakkasmittari oli siinä vaiheessa jo kahdeksassatoista asteessa. Lupasin Miehelle, että kävelen vaan sen verran, mikä tuntuu hyvältä. Just joo, tuntui hyvältä nähtävästi 10,9 kilometrin verran! Kotona olin lumihuuruinen olento, joka kuulemma oli ihan selvästi joissakin aineissa… Selitin Miehelle, että aivan upea keli ja ihana lenkki jne. Dopamiiniannos oli siis taas haettu!

Jk. Tuolta minä ihan oikeasti näytin kotona lenkin jälkeen! Ei ole lavastettu kuva. Pakkasta oli palatessa pari astetta enemmän kuin mitä oli lähtiessä…

Kannatti katsoa alas!

Kävelylenkeillä tulee katsottua eteen ja sivuille, mutta harvemmin alas. Nyt kannatti! Yhdellä kävelyreissulla menin taas kerran Salmensiltaa ja satuin kurkkaamaan alas jäälle. Räpsäisin kuvan, sillä näkymä oli hauska, erikoinen ja jotenkin ihanan nostalginen. Tuli mieleen television lumisadekuva joskus lapsena.

 

Hieno maisema!

Joskus sitä vaan osuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja ottamaan tosi hyvän räpsyn ihan vaan keskellä kävelylenkkiä. Niin kävi eilen, kun tulin Salmensillalle ja huomasin taivaan  värit. Ei auttanut muu kuin ottaa Samu taskusta, keskeyttää hetkeksi true crimen aktiivinen kuuntelu ja napata muutama kuva. Kehitysvaiheessa oikeastaan vasta tajusin, että maisema näytti tosi hienolta!

Hienot timantit!

Minulla on suuri ilo, että klaanissa on kaksi korvakorunvalitsijaa. Ykkönen sen puuhan on aloittanut ja Kakkonen jatkaa rinnalla hyvänäkakkosena. Toissapäivänä Kakkonen pyöritti telinettä pitkään ja kun kysyin, etsiikö joitakin tiettyjä, sanoi etsivänsä legokorviksia. Löysin avuksi ne pöydälle odottamaan. No, poika oli äitinsä kanssa keksinyt lisätä niihin timantteja ja sen piti tulla minulle suurena yllätyksenä. Eli siis ”huomasin” ne vasta eilen aamulla ja laitoin saman tien korviini. Kävivät hienosti yöpuvun kanssa ja nuori stylisti oli tyytyväinen!

Legohousurengas ja muita kertomuksia

Täällä on leikitty ja laulettu, sylitelty ja pötkötelty vierekkäin, pelattu ja keksitty tarinoita. Kakkonen tekaisi yhtenä päivänä legohousurenkaan, sillä hän on aivan mestarismies rakentelemaan kaikenlaista ja legolaatikot on sopivasti koko ajan esillä.

Tänään on matkapäivä, kun pikkupesue matkaa toiseen mummulaan. Me jäädään Miehen kanssa lopettelemaan joulua ja muistelemaan kaikkia hauskoja sattumuksia…

 

Uutta kohti!

Hyvää alkanutta vuotta! Meillä vuosi vaihtui Sanamanian, joululimsan, vanhojen arvoitusten ja linssisipsien merkeissä. Esikoinen innostui kyselemään meiltä muilta arvoituksia niin ahkerasti (ja savolaisella aksentilla), että uhkasimme kääriä kirjan hänelle tulevan joulun lahjaksi…

Vuosi 2024 oli minulla liikunta- ja lukuvuosi. Kävelin 3540,5 kilometriä ja poljin spinningpyörää 131 tuntia 17 minuuttia. Keskimäärin liikuin 120,7 minuuttia per päivä. (Tavoite oli päivää kohden 103 minuuttia.) - Luin 108 kirjaa. Tähtilistauksen ja luettujen listauksen kirjoitan jonakin päivänä.

Vuosi 2024 oli hyvä vuosi. Klaanimme täydentyi suurisilmäisellä ja aurinkoisella Kolmosneidillä. Voimme kaikki hyvin ja opimme paljon uusia asioita.

Jk. Uudenvuodenlupaus: Yritän lukea Laurila-kirjaston kirjoja enemmän.