lauantai 3. kesäkuuta 2023

Kyllä meillä oli hauskaa!


Loma Kotosessa on vietetty. Torstaista perjantaihin eli reilun viikon verran. Enimmäkseen yksin, mutta alussa kaksin ja lopussa neljin. Neljin siksi, kun ensin Kotoseen saapui Mies (se sama, joka oli loman alussakin siellä)  ja sitten Esikoinen ja Kakkonen. Sopu antoi sijaa ja yksiö vaikutti yllättävän isolta, kun kävimme illalla nukkumaan. Nuorimmat sukupolvet nukkuivat vierekkäin isossa sängyssä ja me vanhat patjoilla lattialla. Runsaan aamupalan jälkeen pakkasimme reppumme ja lähdimme ajelemaan kohti Laurilaa. Toiset jäivät viettämään viikonloppua ja saivat sinne päivällä seuraksi vielä perheensä puuttuvan osasen eli Miniän. 
Kuvan selitys: Kotosen hyllyssä on kolmiosainen ruotsinkielinen versio Melukylän lapsista. Esikoinen luki Kakkoselle yhtä kirjaa niin, että luki ensin ruotsiksi ja käänsi sitten saman tien lapselle ymmärrettävään muotoon. Kirja, jota luki oli nimeltään Bara roligt i Bullerbyn. No, matkalla pysähdyimme yhdellä kirpparilla ja siellä oli myynnissä tuo kirja suomeksi. Kuvasin kannen ja ajattelin taas kerran, että kyllä kohtalolla on huumorintajua…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti