keskiviikko 19. elokuuta 2020

Terveiset Savon Pariisista!


Eilen ei kuljettu polkua pitkin. Eilen oli auton renkaiden alla isommat tiet, kun ennen aamukahdeksaa lähdimme kohti Savon Pariisia eli Kuopiota. Edellisestä vastaavasta reissusta oli melkein kolme vuotta aikaa. Kaavaan kuuluu kirppareita, hyvää ruokaa, hyvät kahvit, näyttelyitä, ostoksia ja kuljeskelua. Niin tälläkin kertaa. Kermainen kalakeitto maistui pienessä lounaskahvilassa, samoin illalla Ikean lihattomat pyörykät. Ja meidän vakiokahvilassa (Kahvila Kaneli) kakkupalakahvit olivat taattua laatua!
Viktor Barsokevitsch - galleriassa ollaan vuosien varrella nähty monta pysäyttävää näyttelyä. Niin tälläkin kertaa, kun siellä oli esillä kahden naisen (Gertrude Bell ja Meeri Koutaniemi) valokuvia ja tekstejä eri vuosisadoilta. Taidemuseossa Mies kävi katsomassa nykytaidetta ja minä kolusin sillä aikaa putiikkeja.
Kotipihassa oltiin yhdeksän jälkeen illalla. Lämmitimme vielä saunan, kun ei tarvinnut huolehtia aamuheräämisestä aikaisin. Mentiin nukkumaan vasta tämän päivän puolella. Hyvä päivä, rankka mutta viihdyttävä.

Jk. Tuo Pariisi -vertaus on peräisin Lentävä Kalakukko -elokuvasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti