Kun olin lapsi, ihailin kahta fiktiivistä tyttöä. Toinen oli Peppi ja toinen oli Vihervaaran Anna. Molemmilla oli punaiset hiukset. Ehkä siksi värjäsin vähän vanhempana hiuksiani punasävyisiksi hennalla tai hiusvärillä.
Peppiaikana äiti-Liisa kannatti minua niin, että hän palmikoi letteihini rautalankaa. Sain siis hiukset peppimäiseen muotoon ja muistan käyneeni linja-autolla Kannuksessa pianotunneilla peppileteissäni. Isäni ei ollut merikapteeni, eikä meillä ollut hevosta, mutta Keskipelto oli mielestäni Huvikumpu.
Anna-kirjani olen lukenut monenmonta kertaa. Nyt olen sitten draamasarjaan koukussa, kiitos Esikoisen, joka ilahdutti minua kuukauden Netflix -tilauksella. Ihan pari jaksoa on Annan elämää enää katsomatta kolmen kauden tarjonnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti