maanantai 11. marraskuuta 2019

Sanon marraskuulle kyllä


Tieni johti yhteen höpöhöpötestiin, jossa aiheena oli marraskuu. Vastasin kysymyksiin niin rehellisesti kuin pystyin eli vastauksia joutui hieman arpomaan sinnepäin, kun kaikki eivät kolahtaneet täysin. Sain tuloksen: 

Olet Marras-juu
Sanot marraskuulle kyllä! Rakastat rohkeasti tätä myssyistä, liukasta, mustankiiltävää kuukautta, jolloin valo on kauempana kuin koskaan, ja painaudut tyytyväisenä viltin alle. 

No, se nyt oli yksi testi, mutta ehkä se silti kertoo nykyisestä suhteestani marraskuuhun. On nimittäin ollut aikoja, jolloin marraskuu tuntui ylittämättömältä vuorelta etukäteen, jälkikäteen ja käteen. Se vaati pitkiä yöunia, paljon suklaata, kasan kirjoja ja silti siihen sisältyi voivottelua ja valitusta. Nyt on kaikki selvempää ja helpompaa. Kolmekymmentä päivää on kuitenkin niin lyhyt aika, että sitä on suhteellisen helppo rakastaa. Sanon marraskuulle KYLLÄ! 

Jk. Kuva on tyyppiesimerkki marraskuvasta. 






3 kommenttia:

  1. Hyvä kun on toinenkin joka sanoo marraskuulle kyllä tai yleensäkkin mille kuulle vain. Ei ole helppo kertoa,että selviän kuukaudesta kuin kuukaudesta ihan hyvin, kun jokainen muu kertoo inhoavansa marraskuuta. Minusta on ihan parasta kun on neljä vuodenaikaa ja niissä jokaisessa erilaisia kuukausia.
    Mukavaa maanantai aamua sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki vuodenajat on ihania ja erilaisia - jotkut kuukaudet vaan haastavampia kuin toiset!

      Poista
  2. Mä tykkään marraskuusta ja toisistakin talvikuukausista.
    Tykkään kun Suomessa on neljä vuodenaikaa.

    VastaaPoista