perjantai 22. marraskuuta 2019

Asutaanko me talvellakin täällä?


Otsikko on melkein kolmenkymmenen vuoden takaa ja sen tokaisi Kuopus, joka jo pienenä oli aika suorasanainen. Meillä oli nimittäin ollut parina kesänä tapana käydä jollakin vuokramökillä ja ilmeisesti Laurilan residenssi ja miljöö olivat lapsen mielestä mökkimäiset. En muista enää, millä sanoilla vastasimme kysymykseen, mutta asia tuli kuitenkin kaikille selväksi.
Tähän aikaan kaikki valo on tarpeen. Toiset ottavat sitä kirkasvalosta, minulle on vielä riittänyt tavisvalo ja kynttilät. Eilen illalla kävelin elokuvista ja kaupasta kotiin iltaviiden paikkeilla ja ihmettelin mustuutta. Heijastin kulki käsivarressa ja pikkulamppu valaisi kulun viimeiseltä katuvalolta kotiovelle asti eli reilun kilometrin verran. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti