Jos tänään kerran on Pieni ja ylpeä -päivä, niin mikäpä sopisi paremmin kuvaksi kuin oksaneilikan/terttuneilikan oksanen munakupissa! Isot punaiset ja vitivalkoiset tavisneilikat tuovat mieleen kukkalaitteet ja seppeleet 70-luvulla. (Silloin neilikat halvempina korvasivat ruusut.) Siihen aikaan kyläänkin vietiin usein kolme neilikkaa ja vihreää hörsylää ja sitten ne siinä maljakossa töröttivät koko kahvinjuonnin ajan ja ainakin kaksi viikkoa vielä sen jälkeen.
Oksaneilikka on ihan oma taiteenlajinsa. Se on kaunis, eläväinen, kestävä ja maalauksellinen. Oksaneilikoita oli Anopin hääkimpussa vuonna 1948 ja ne ovat olleet Esikoisen lempikukkia aina. Samoin minun. Ja monen muun. Heräteostoksinakin tunnettuja.
Minä tykkään ostaa Reilun kaupan neilikkaa lähikaupasta koska ne - no - kestävät sen parikin viikkoa. Eivätkä haise (tuoksu) kovin paljoa!
VastaaPoistaLähikaupastahan minäkin tai sitten Prismasta. Kestävyys on erittäin tärkeä kriteeri!
Poista