sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Minä lupaan, että...


Hyvää ihan uutukaista vuotta! Minulla oli niin hyvät uudenvuodenlupaukset viime vuodelle, että päätin säästää ne tai siis kierrättää ja käytän uudestaan samat. Mitäpä sitä vaihtamaan... Eli siis tänä vuonna lupaan lukea Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian ruotsiksi ja opetella Maamme -laulun ruotsiksi. Jospa sitten ensi vuonna pääsisin noista lupauksista sillä tavalla eroon, että ne muuttuisivat suorituksiksi...
Ja koska kerran Pohjantähdestä oli puhetta, niin siitä lainaus, joka sopii eilisillan tähtisadetikkuilun jälkeen... "Kyllä niillä muutamilla on. Mennään elämän läpitte vaan paukuttelemalla."

Jk. Viime vuoden elokuvakirjakutomistilastot julkistan huomenna. 

2 kommenttia:

  1. Oih, Maamme -laulusta tuli mieleeni; satuitko näkemään, olikohan se eilen, vuoden viimeisenä päivänä, televisiosta Helsingin kaupungin ylipormestari Jussi Pajusen Itsenäisyyspäivän vastaanoton Finlandia-talolta pääkaupunkiseudun koulujen neljäsluokkalaisille?
    Siellä oli soittamassa mm. Kaartin soittokunta, soittivat Maamme -laulun ja lapset lauloivat sen niin upeasti, että laulu kuului varmaan koko Helsingin ylitse.
    Kuuli, että se laulu tuli todellakin sydämestä <3

    Se oli niin upeaa kuultavaa, että jouduin taas kerran pyyhkimään silmäkulmiani sitä kuunnellessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sattunut näkemään, mutta voin kuvitella silmäkulmareaktion... Minä rakastan torvisoittomusiikkia, kun isäni johti torvisoittokuntaa ja kasvoin sitä musiikkia kuunnellen.

      Poista