Viikonloppu oli pitkä ja hyvä. Siihen kuului hyvää ruokaa, juomaa, seuraa ja oleilua. Pari kävelylenkkiä, yksi pitkä hikispinning ennen saunaa, pihatöitä, lukemista, elokuvia, äänikirjan kuuntelua ja keskustelua parhaan kaverin kanssa. Kumpikin meistä totesi eilen illalla ennen nukkumatin saapumista, että oli mukava viikonloppu. Jaoimme siis saman tunteen ja se on tärkeintä kaiken keskellä. Jos viikonlopulle antaisi ylioppilaskirjoitusarvosanan, se olisi eximian ja laudaturin välistä. Puoltoääniä olisi siis kuusi ja puoli.
Tinkimättömyys, suoruus ja mustavalkoisuus kuuluvat potrettiin yhtä lailla kuin luova hulluus, hetken innostumiset ja osittainen empaattisuus. Kokkailu, kävely, valokuvailu, elokuvat, kirpputorit, kirjat, käsityöt, musiikki – ne kaikki löytyvät omapäisestä arjesta.
maanantai 7. lokakuuta 2019
sunnuntai 6. lokakuuta 2019
Törmäsin (kuv.) liikennemerkin lisäkilpeen
Eilen päivällä lähdin yksikseni kävelylenkille ja jätin Miehen kotiin taloustöiden pariin. (Osallistuin kyllä itsekin aamupäivällä yleiseen järjestelyyn ja pyykin lajitteluun, joten en ihan väistänyt velvollisuuksia.) Kotiuduin sadan ja yhden minuutin kuluttua ja täällä oli lattiat imuroitu, mopattu ja matot laitettu takaisin lattioille. Olikin sopivasti päiväkahviaika. Olen minä onnentyttö, ajattelin eilen ja olen ajatellut monesti ennenkin ja ajattelen nyt.
Rakkauslukkosillan kyltti huvitti taas kerran. Se on oikeasti aika tyly, jos sitä pysähtyy miettimään. Onneksi kukaan ei tullut vastaan, niin ei rikottu liikennemerkin lisäkilven määräystä...
lauantai 5. lokakuuta 2019
Säästötalkoissa
Kuntamme on otsikoissa veden takia. Sitä kun on liian vähän. Vedenkulutus pitäisi vähintäänkin puolittaa. Siis astioita tiskataan välillä kaivovedellä, vessanpönttöä huuhdellaan kaivovedellä, välillä käydään asioimassa huusissa, pyykit jätetään likapyykkikoriin odottamaan ja suihkut on todellisia pikasuihkuja. Ilmeisesti talkoot on tuottaneet tulosta, kun vedenpinta oli alkanut torstai-iltana jo vähän nousta kunnan vesitornissa. Silti säästökuuria toivotaan vielä jatkettavan. - Eilen illalla säästimme vettä ja joimme pari lasia punaviiniä kumpainenkin.
perjantai 4. lokakuuta 2019
Ottamuksia 45
Olohuoneen ikkunasta avautui yllättävä ja samalla erittäin kaunis näky juuri äsken. Oli ihan pakko nostaa säleverhot ja ottaa pikainen kuva semiunisilla silmillä. Vapaapäivän aamuna ei ole kiirettä mihinkään ja siksi nukuin näin pitkään...
torstai 3. lokakuuta 2019
Osallistuin kivaan juttuun!
Jotkut ovat yllytyshulluja ja minäkin usein. Yhteen hullutukseen osallistuin kenenkään yllyttämättä. Se alkoi 15.8. ja päättyi 30.9. ja oli nimeltään Kävelykilometrikisa, jonka järjestivät HSL eli Helsingin seudun liikenne ja Traficom eli Liikenne- ja viestintävirasto.
Perustin joukkueen nimeltä Laurilan Tahti ja olin joukkueeni kapteeni ja ainoa kävelijä. Sijoitukseni kilometrikisan yksilösarjassa oli 93. Minuuttikisassa olin 33. Kuntasarjassa Petäjävesi oli sijalla 24. Kisassa oli kaikkiaan 1348 joukkuetta ja 4005 kävelijää.
Kävelin 376,8 km. Kävelin 64 t 18 min. Kävelypäiviä oli 38. Keskiarvomatka päivää kohti oli 9,9 km. Säästin bensaa 26 litraa ja hiilidioksidia 65 kiloa.
Kisa päättyi, mutta kävely on toki edelleen mukana kuvioissa. Se vaan on niin kivaa!
keskiviikko 2. lokakuuta 2019
Tosikertomus
Se odottaa eteisessä ja on aina innoissaan lähtemässä lenkille. Heiluttaa hihoja ja lievettä merkiksi, että nyt taas kohta mennään. On uskollinen ja luotettava ja hyvää takkisukua. Sen verran hyvää rotua, että hintaa oli suhteellisen paljon. On oppinut sisäsiistiksi, kun hakeutuu tarvittaessa pesuhuoneen puolelle. Sillä on ikää kaksi vuotta.
tiistai 1. lokakuuta 2019
Kahvipäivän huomenta!
Tänään on teemapäiviä vaikka muille jakaa! On mm. Kansainvälinen ikääntyneiden päivä, Kansainvälinen älykkyyspäivä, CD-soitinten päivä, Maailman kasvissyönnin päivä ja Kansainvälinen kahvipäivä. Jokaiselle ehkä löytyy oma vietettävänsä, monille useampikin.
Kahvipäivään sopiva kuva oli etsittävä arkistosta, kun aamu on ollut tosi hidas ja höyryävästä kahvimukista ei vielä ole tietoakaan. Perustin toimiston taas kerran makuuhuoneeseen - istun sängyssä ja nojaan tyynyihin. Ulkona sataa melkeinkohisemalla. On tiistai ja lokakuu.
Jk. Jos on kerran ikääntynyt, voi olla myös IKääntynyt! Tunnustaudun sellaiseksi, kun omistan IPhonen ja IPadin...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






