Eilen aamulla päätin, että kävelen paljon. Halusin saavuttaa tasaluvun tällä viikolla ja ahneena ihmisenä tietysti jo mielellään lauantaina…
Ensimmäinen lenkki oli 11,6 km. Hyvä alku siis päivälle. Toinen oli osin lähilenkkiä ja osin muuta. Sen pituus oli 8,6 km. Illalla vielä lähdin kolmannelle ja kävelin 9,9 km.
Korvissa soi podcastit, silmillä oli ekalla lenkillä arskat ja kengännauhat olivat kaikilla kerroilla oikealla kireydellä. Kävelin kaikkiaan viisi tuntia ja kilometrejä kertyi 30,1. Tasaluku (1100 km) täyttyi, mieli oli hyvä, keho oli ihanasti uupunut.

Pidän tasapainoa yllä noille hurjille kilometreillesi, sillä kävelin eilen vain kaksi kertaa roskalavalle. Niistä saattoi kertyä yhteensä melkein puoli kilometriä... 😏 Jos tekisi saman tänään?
VastaaPoistaPidän tänään joko liikuntavapaapäivän tai ainakin pienempiliikuntaisen päivän…
PoistaHienosti askellettu. Minä ihan vin kotona tonttuilen. Olifantti katosi, tilalle tuli Kotitonttu.
VastaaPoistaKiitos! Kävin ensivierailulla.
PoistaLiikunta on hyväksi, kunhan siitä ei tule addiktiota. Ymmärrän tuon kävelymäärän, jos tähtää johonkin liikuntatapahtumaan tai -kisaan.
VastaaPoistaTäällä on Pirkan juoksut, -soudut, -hiihdot ja -pyöräilyt, joihin minun poika treenaa vapaa-aikoinaan.