lauantai 3. joulukuuta 2016

Me Lutakossa istuttihin, teet nautittihin...


Joulukuu on pikkujoulujen aikaa. Eilisilta kuulemma hyvin suosittu moiseen. Olimme siis hyvin ajan hermolla, kun työporukkamme lähti eilen kaupunkiin virkistäytymään. Ohjelmassa oli ensin myöhäinen lounas Schaumanin vaneritehtaan patruunan entisessä kodissa. Söimme hyvin, mutta emme mitenkään erityisen hartaasti, vaikka seurakunnan työntekijöistä olikin kyse... 
Ruoan jälkeen siirryimme toiseen päähän taloa ja tutustuimme teemaailmaan haistellen ja maistellen, nuuhkien ja aistien. Teetasting oli erittäin hyvä opastus teekulttuuriin ja jokainen oppi monta uutta asiaa. Illan lopuksi ostimme alakerran puodista vielä viemisiä kotiinkin. Teetä, teemittaa ym.
Mitä tästä opimme? Pikkujoulu voi olla mitä vain. Teetä ja matchakakkua. Uunilohta ja salaatteja. Tärkeintä on olla yhdessä koolla hieman eri ympäristössä. 



2 kommenttia:

  1. Pikkujoulut on kivoja, kun ei aina ole musiikki niin kovalla että tärykalvo halkee. Eikä siellä tartte juoda aina prosenttijuomia. Muutenkin osataan pitää hauskaa.

    VastaaPoista