keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Ostin Reino Nordinin näköiseltä mieheltä kännykän


Olen kertonut monesti (liian monesti?) jo sen, että (tieto)tekniikka on hyvin lähellä sydäntäni. Tabletti nimeltä Steve on yksi parhaita hankintoja, järkkäri kulkee aina reissuissa mukana, läppärillä kirjoittelen kotona yhtä sun toista (vaikkakin Steven saapumiseen jälkeen vähemmän kuin ennen) ja kuulun niihin tyyppeihin, jotka räpläävät kännykkää jatkuvasti...
Eilen kyllästyin vanhaan kännykkääni totaalisesti. Minulle myi uuden kännykän Reino Nordinin näköinen mies. Hän oli hyvin ystävällinen, asiantunteva asiantuntija. Tietojen siirron kestäessä ostin sitten heräteostoksena pienen langattoman kaiuttimen. Totesin, että liike oli kuin karkkikauppa - houkuttelee ostamaan kaikenlaisia turhia ylimääräisiä säläjuttuja...

4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon hankintojen johdosta - ja itse laitteistakin! Joko uusilla apparaateilla on nimet?

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, kun muistit nimiasian! En ole vielä keksinyt kummallekaan, mutta luulen nimien putkahtavan tuota pikaa päästä ja sittemmin julki...

    VastaaPoista
  3. Tuttua! Meillä nimi tulee usein hankintapäivän nimipäiväsankareiden mukaan: Suvi-ruohonleikkuri kotiutui kesäkuun alussa ja Seija-aggregaatti ehti kotiutua just Seija-myrskyyn. Palmu(vehka)n nimi on itsestään selvästi Juhani.
    Hassua loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimi-ihmisiä siis tekin, kivaa! Löysin kerran kirpparilta mukin, jossa luki Matti ja siinä kasvoi kaktus. Meillä oli sitten agenda etsiä Teppo-muki, mutta ei millään löytynyt (ei edes Turusta!) ja kaktuskin ehti kuolla ennen... Matti-muki pääsee takaisin kirpparille.

      Poista