sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Äiti, onko nuo oravatkin meidän?


Tänään tulee kuluneeksi neljännesvuosisata, kun muutimme tänne puolen hehtaarin metsään pientilalle, jolle oli annettu nimeksi Laurila. Täällä Niksulan naapurina on ollut hyvä asua/hyvä yrittää asua, jos ilkeämielisesti vääristelisin kuntamme slogania.
Talomme oli vaaleanruskea popcornpäällysteinen (kuv.) muuttaessamme ja pari vuosikymmentä senkin jälkeen. Sittemmin olemme asustaneet sinisessä talossa, joka on edelleen popcornin näköisellä  aineella rapattu.
Puolen hehtaarin metsässä saivat lapset temmeltää mielin määrin. Heistä tuli pieniä ahavoituneita metsäläisiä saman tien. Äiti, onko nuo oravatkin meidän? kysyi nelivuotias kuopus ensimmäisenä kesänä ihanan omistushaluisesti...

2 kommenttia:

  1. Mekin asumme täällä luonnon helmassa, että voisi sanoa onko nämä kaikki eläimet meidän ? Tosin on vain pieni villakoira.
    Oletko käynyt kurkkaamassa minun blogiani ?

    VastaaPoista
  2. Kiitos koirakommentista! Täytyy tulla kurkkaamaan...

    VastaaPoista