torstai 2. huhtikuuta 2015

Mitä tein maaliskuussa?



Edellisessä blogielämässäni minulla oli tapana listoittaa. En tarkoita jalkalistoja, kattolistoja, reunalistoja, peitelistoja enkä varsinkaan koristelistoja. Minulla on pieni kirja, johon kirjaan kaikki kuukauden aikana katsomani elokuvat, lukemani kirjat ja tekemäni käsityöt. (Ja toinen kirja jo menossa, sillä listat alkavat vuodelta 2012. Ja pidän tyhjistä kirjoista.)
Maaliskuussa katsoin kaikkiaan kaksikymmentäyhdeksän elokuvaa. Top 3: Huhtikuu tulee (Mamma är förälskad), Vuosi nuoruudestani (Girl, Interrupted), Herra Ibrahim ja koraanin kukkaset (Monsieur Ibrahim et les fleurs du Coran) /. Luin kuusi kirjaa, joista kaksi oli ylitse muiden. Linda Olssonin 'Kun mustarastas laulaa' oli herkkä ja kaunis kuin mustarastaan ääni ja niitä kirjoja, joita ei malttaisi laskea kädestään - ei, vaikka yö on tuloillaan ja pitäsi jo nukkua... Esa Mäkisen 'Totuuskuutio' koukutti myös omalla tavallaan. Kirja oli kuvaus teknomaailmasta, jossa tieto, valta ja raha käyvät mittelöä ja jossa asiat voidaan täsmäyttää näyttämään paremmilta. / Kudoin neljä juttua, joista yhden voin mainita: miehelle kudoin raitasukat. Kolme muuta liittyvät joulupukin muistamisiin ja niistä on pakko olla hyshys...

3 kommenttia:

  1. Noin pitkä tilastointi vaatii melkein jo taulukon piirtelyä ja tutkiskelua. ;) Milloin olet katsonut eniten elokuvia, neulonut tai lukenut? Osaatko arvioida miksi joskus saldo on jäänyt vähäiseksi, milloin suuremmaksi? :)

    VastaaPoista
  2. Palaan tarkemman analyysin kanssa ensi viikolla, kun olen vanhemman tilastokirjan kanssa samassa paikassa... :j

    VastaaPoista
  3. Jee! Jään odottelemaan sitä mielenkiinnolla. :)

    VastaaPoista