Hienosti kasvanut ja hymyilee

Eilen istuin tunnin verran lastenneuvolan odotushuoneessa, kun kuopus oli vauvan kanssa ensin terveydenhoitajan ja sitten neuvolalääkärin luona. Outoa, sillä neuvola-asioita meillä on viimeksi ollut, kun kuopus oli kuuden ja siitä on jo muutama tovi vierähtänyt... Samaa ylpeyttä äidit yhä tuntevat, kun neuvolakorttiin kirjoitetaan lapsesta, että hienosti kasvanut ja hymyilee. Se on sitä sisäänrakennettua äidinylpeyttä, jota saakin olla vastapainoksi yövalvomisille. Mummunylpeyttä saa sitten tuntea sekä vauvasta että äidistä, joka oli ihan vähän aikaa sitten itsekin vielä vauva. Näistä ylpeyksistä ei sakoteta. Eihän?

Aamufilosofiaa

Olen yrittänyt aina olla elämälle avoin. Ihmetellä, ihailla, kysellä ja kurkotella. Utelias (kauniimmin sanottuna 'tiedonhaluinen') olen muutenkin luonnostani, niin miksi en olisi sitä myös elämän suhteen! Työssä on läsnä elämän koko väriskaala - saman päivän aikana puhun puhelimessa onnellisen ja ylpeän äidin kanssa ja vastasyntynyt itkee taustalla / otan vastaan mustiin pukeutuneita ihmisiä, joista joku itkee / lahjoitan pahkipihkaantuneelle kuulutusparille proosaa ja lyriikkaa, lakitekstivihkosen ja runokirjan, jonka runossa joku voi itkeä onnesta.

Elämälle ovensa kiinni laittaneet ihmiset surettavat minua. Olisi vielä paljon ihmeteltävää, mutta silmissä asuu jo torjuva tyhjyys. 

Määrä vai laatu?

Joskus tekee hyvää käydä vähän matkan päässä toteamassa, että jos omassa huushollissa on paljon tavaraa, on sitä muillakin. Tosin keräilykokoelmille oli tässä tapauksessa hieman isommat säilytystilat kuin ihan tavishuusholli - oli tallia ja riihtä ja navettaa. Silti oman kodin näennäinen väljyys tuntuu juuri nyt hyvältä.

Oma tavaranvähennyskampanjani on hieman jäljessä tavoitteesta, mutta mitään paniikkia ei vielä ole. Tällä hetkellä 630 tavaraa on löytänyt uuden sijoituspaikan. Päätin olla itselleni armelias ja antaa yhden kuukauden verran lisäaikaa. Alkuperäinen määräaikahan oli elokuun loppuun, mutta elokuun kohinoista ja tohinoista johtuen uusi maali saa nyt olla syyskuun lopussa. 

Oudot ihmiset saavat kasvot

Eilen tein palapeliä töissä yksikseni ja asiakkaan kanssa. Tai siltä se ainakin minusta tuntui. Etenimme ajassa taaksepäin ja osasia löytyi, joista alkoi muodostua kuva. Jollekin ihmiselle löytyi juuria ja siitä on hyvä jatkaa eteenpäin, joka tässä tapauksessa on taaksepäin. 

Sukututkimuksessa entuudestaan oudot ihmiset ja suvut saavat kasvot ja täysin ulkopuolisellekin  noista kirkonkirjojen merkinnöistä hahmottuu persoona, jolla melkein tuntuu olevan lihaa ja luuta ympärillään. Aina välillä jään miettimään, mitä oli ollut kulloisenkin muuttomerkinnän takana - oliko muuttoon syynä pakko, häpeä, uusi mahdollisuus vai onni? Mielenkiintoista, sangen mielenkiintoista. Elämä on. Työ on. 

Maailmassa monta on ihmeellistä elokuvaa

Joskus tulee katsottua elokuva ensimmäisen ja samalla viimeisen kerran. Meillä oli eilen aamupäiväelokuvana Blue Steel (suomeksi Kylmää terästä). Päähenkilöinä Jamie Lee Curtis ja Ron Silver. Sori nyt vaan, mutta molemmat näyttelijät ovat mielestämme vähän kakkosluokan näyttelijöitä. Elokuva oli ostettu joskus ruokakauppareissulla kaupungista eurolla (tiedättehän ne pahvikoteloelokuvat, joita on pahvitelineessä) ja tuo psykoleffa/poliisitrilleri pääsi sitten  sunnuntain elokuvavalinnassa katsottavaksi. Ei ollut meidän makuumme ollenkaan. - Iltaelokuvana oli Billy Wilderin ohjaama Fedora - arvoituksellinen nainen. Siinä melodraamassa oli enemmän potkua, järkeä ja elokuvanautintoa. Kaiken lisäksi Fedoran tekstityksessä ei ollut kirjoitusvirheitä, Blue Steelin tekstityksessä niitä oli ainakin kolme ja se on kyllä aivan liikaa...

Oodi pihapäivälle

Eilinen päivä oli varsinainen pihapäivä. Aamukahvi, lounas, päiväkahvi ja päivällinen kaikki syötiin pihapöydän ääressä ja ruokaa laitettiin sisällä ja ulkona. (Lounaan perunaseitanpaistokseen kävin hakemassa yrttimaalta persiljaa ja riivin mukaan myös timjamia.  Peruna ja timjami ovat keitoksissa ja paistoksissa toistensa kaverit, namskis!)

Luettiin terassilla lehtiä ja kirjaa. Nautittiin auringosta. Hiipparoitiin kameroiden kanssa. Poimittiin mansikoita päiväkahvijätskin kylkeen. Eli vietettiin kesäpäivää pientilalla. Ei mitään erityistä spessua, mutta eilinen päivä jää kuitenkin Niihin Muistettaviin Ja Muisteltaviin Päiviin talven varalle...

Vastaukset yhteentoista kysymykseen

Sain Kukkia ja koukeroita-blogin Tuulikilta haasteen, jossa oli yksitoista kysymystä. Sääntöihin kuuluu, että minun pitäisi keksiä uusia kysymyksiä ja haastaa taas uusia blogeja mukaan, mutta en ole koskaan ollut mikään kiertokirjeihminen, joten omapäisesti nyt vaan vastaan näihin...

1. Oletko enemmän kevät- vai syksyihmisiä?

En oikeastaan kumpaakaan, olen kesäihminen. Pidän lämpimistä päivistä, kesäsateesta, laiskottelusta pihalla, arkisesta huolettomuudesta.

2. Lempiruokasi?

Seitanpaisti, kasvislasagne, pinaattikeitto. Yhtä on vaikea valita, joten valitsin kolme.

3. Lempipuuhasi lomalla?

Lueskelu, valokuvailu, filosofiset keskustelut parhaan kaverin kanssa, kotoilu ja sitten taas kaupunkilomailun kiireettömät kävelyretket ja kaupunkielely.

4. Tämän kesän paras kesäbiisi?

Tammela 33100: Viisas lintu.

5. Lempi kesäkukkasi?

Orvokki.

6. Teetkö käsitöitä?

Kudon sukkia, lapasia, pipoja ja kaulahuiveja keväisin, syksyisin ja talvisin. Kesäisin jostakin syystä villalanka ei oikein huhuile...

7. Jos harrastat lukemista, minkä kirjan luit viimeksi?

Luen paljon, viimeksi luin Saara Kesävuoren kirjan Musta hevonen.

8. Kesämökki vai ulkomaanmatka?

Kesämökki.

9. Mikä on elämäsi ns. tähtihetki?

Tutustuminen yli kolmekymmentä vuotta sitten mieheen, johon rakastuin pähkähullun päättömästi ja johon olen edelleen rakastunut juuri samalla tavalla tai ehkä vielä enemmän...

10. Kuinka valitsit blogisi nimeksi juuri sen mikä se on?

Olen omapäinen. Pidän arkeilusta. Siksi.

11. Mikä on tässä hetkessä parasta?

 Elämä.