perjantai 11. lokakuuta 2024

Löytyi omasta hyllystä!


Eilen päivällä julkistettiin kirjallisuuden Nobel-palkittu ja tällä kertaa olen lukenut yhden hänen kirjansa ja kaiken lisäksi se löytyy omasta hyllystä. (Kuva toimikoon todisteena.) Taidan lukea sen toisenkin kerran! Lukeminen ja syksy kuuluvat yhteen kuin kukkakaali ja curry, porkkana ja rakuuna ja kahvi ja pulla. Erikseenkin toimivia, mutta yhdessä paljon enemmän kuin kaksi. Hyvää lukusyksyä meille kaikille! Lukekaa paperikirjoja ja e-kirjoja, kuunnelkaa äänikirjoja!

2 kommenttia:

  1. Tuo kirja taisi olla aikanaan meidän lukupiirin (entisen kotikirjaston lukupiirin) yhtenä kirjana. Olen lukenut kirjan kuusi vuotta sitten ja se oli silloin tavallaan ajankohtainen, kun Poika oli muutamaa vuotta aikaisemmin lopettanut lihansyönnin. Vedonlyöntinä vuoden ajaksi kokonaan ja senkin jälkeen jonkin aikaa oli kokonaan ilman lihaa, nyt syö lihaa silloin kun sitä on tarjolla, kotona syövät pääasiassa kasvisruokaa.

    Tuo kirja oli hyvin erikoinen, mutta myös mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoisena minäkin sitä aikanaan pidin. Saa nähdä, miltä vaikuttaa seuraavalla lukukerralla!

      Poista