maanantai 20. kesäkuuta 2016

Kolme kuvaa rakkaudesta


Tänään on/olisi lasten Hilja-mummun eli anoppini 90-vuotispäivä. Hän on viettänyt syntymä- ja nimipäiviään tuonilmoisissa jo tammikuusta -94 alkaen. Hyvä anoppi, joka oli nimensä mukaisesti hiljainen ja myös kiltti. Lapset olivat hänelle kaikki kaikessa, joten siksi tänään kolme kuvaa mummusta, esikoisesta ja kuopuksesta.




2 kommenttia:

  1. Mummot ovat ihania. Niin minunkin anoppini ja lasteni mumma on ollut poissa meidän keskeltämme melkein 30 vuotta. Nuorin pojistamme ei häntä muista, mitä nyt kuvien perusteella. Hyvä että on kuvat edes muistona.
    Liityin blogisi jäseneksi ja myöskin olet lukulistallani. Sinäkin voit liittyä minun blogini jäseneksi, olisi kiva saada uusia blogituttuja, kiitos etukäteen.

    VastaaPoista