sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Eräänlainen vuosipäivä




Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Vanha sanonta on siis taas kerran oikeassa... Se alkoi pieninä annoksina ja sitten jäin koukkuun! Aikaa kului, tuurailua tuli välillä pitempiäkin pätkiä ja syksyllä -14 minut sitten valittiin vakituiseen pestiin tiskin taakse. 
En olisi muistanut noin tarkasti, mutta onneksi on tuo mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu, jonka muistoista voi päivittäin palauttaa mieleen yhtä sun toista. Yhdeksän vuotta sitten näin aamulla oli ollut lämpötila -31,8 astetta. Kaksi vuotta sitten olin seurannut arkkipiispan vaalin toisen kierroksen vaalipaneelin striimausta Steveltä ja spinnannut siinä samalla tunnin. Eläköön muistot ja muistamiset! 

2 kommenttia:

  1. Ihan pikkasen toisenlaiset oli lukemat pakkasmittarissa tänä aamuna...

    VastaaPoista