Aika aikaansa kutakin

Eilen saatiin helsinkiläiset omat (4 kpl) meille pitkän viikonlopun viettoon. Kuusivuotias Kakkonen aloitti heti mielipuuhansa eli vanhojen legokuvastojen tutkimisen. Pikkusisko, kohta puolitoistavuotias Kolmonen käy ikiliikkujamaisesti läpi mummulan leluvarastoja aina ja aina uudestaan. Laurilassa on nyt riemua, riehakkuutta, rauhaa ja rakkautta tasapuolisesti. Eilen illalla Miniä kysyi kuulumisia ja vastasin, että rauhaa ja rakkautta. Aika aikaansa kutakin!

Törmäsin (kuv.) maalaukseen!

Eilen lähdin päivällä kävelylenkille ja jotenkin oli jo etukäteen sellainen pössis, että voisin kävellä pitkän lenkin. Vaatetta oli sopivasti, kengännauhojen kireys oli hyvä ja sää oli suotuisa. Kuuntelin pari true crime -jaksoa ja yhtä laihdutuspodcastia. Tulomatkalla kesäjäätelökioskirannassa oli ihan pakko pysähtyä sen verran, että kaivoin toppaliivin taskusta kännykän ja räpsäisin kuvan. Tuo maisema oli kuin suoraan jostakin maalauksesta!

Jk. Ehdin kotiin sopivasti ennen hämärää ja ruoalle. Lenkin pituus oli 15,7 kilometriä ja aikaa kului 162 minuuttia.

Millaisia me olemme?

Horoskoopeilla myydään mukeja, kortteja, kirjoja ja vaikka mitä. Joskus neljäkymmentä vuotta sitten meilläkin oli yhdet mukit, mutta ne ovat päätyneet jo ajat sitten kierrätykseen. Nykyään räpsin kuvia ja se riittää. 

Kuva on kolmen vuoden takaa isomman lähikaupungin isosta kaupasta. Tein sen verran siirtotöitä, että sain meidän merkit rinnakkain ja otin räpsyn. Aika osuvia luonteenpiirteitä kummallakin. Tulimerkkejä ollaan - ja sen on huomannut vuosikymmenien varrella…

Onnistunut syysreissu

Eilen aamulla oli lopultakin odotetun syysreissun vuoro. Mies lähti meille kolmelle naiselle ajuriksi ja kohteeseen saapui vielä yksi nainen, joten luvassa oli naisille shoppailua ja syömistä, Miehelle ajankuluttamista, syömistä ja pienimuotoisempaa ostosten tekoa tyyliin kaapelikela. Päivästä muodostui tosi hauska. Joku osti joululahjoja, joku hankki tuikitarpeellista jne. Itse olin aika pienellä budjetilla liikkeellä. Kallein ostokseni oli kuvan mattamusta kukkaruukku. Olen vähän kerrassaan hankkinut yhtenäisempiä, eri värisiä ruukkuja. 

Syötiin hyvin, naurettiin paljon, heitettiin herjoja, vaihdettiin uutisia ja tietoja. On ihanaa huomata, että ns. vanha jengi pysyy edelleen koossa ja nämä yhteistapaamiset lujittavat ystävyyttä.

Taattu puheenaihe

Päästiin taas normaaliaikaan! Talviajaksikin sitä kutsutaan. Mies hoiti eilen aamupäivällä viisareiden siirtämiset ja totesi kelloja olevan Laurilassa aika monta. Yhden oli unohtanut ja kärkkäänä ihmisenä tietysti huomautin siitä tänä aamuna… Vessan pikkukello näytti vielä epänormaalia aikaa, mutta ei sekään enää nyt.

Tämä kellorevohka harmittaa yleensä eniten niitä, joille se on ihan sama eli vapaaherroja ja -rouvia. Tärkeintä tuntuu olevan se, että on joku aihe, mistä narista. Emme narise, lupaan sen.

Jk. Muistuupa mieleeni eräs jo edesmennyt lehtori, jolla oli autossa kuulemma niin vaikea ajanvaihtosysteemi, että hän oli jo luovuttanut. Antoi olla aina normaaliajassa. Rispektit hänelle.

Pikkuoranssien aika

Loppusyksyn ehdottomat piristäjät on olleet tällä viikolla ilahduttavassa tarjouksessa ja olen rahdannut niitä useamman pussin kotiin. Nyt taitaa olla kolmas esillä ja neljäs on jääkaapissa odottamassa estradille pääsyä. Nostin hedelmäkulhon pöydälle, niin tulee vielä paremmin napattua yksi tai useampi.

Olen antanut hedelmille yleisnimen pikkuoranssi, kun ei niistä aina tiedä,  onko kyseessä satsuma, mandariini, klementiini vai mikälie. Pikkuoransseja söin kollikaupalla syksyllä -84, kun odotin Esikoista. Lapsi ei onneksi syntynyt oranssina, mutta ruskettuu helposti!

Kasvisserkkuversio

Leikkeleet on taas tapetilla/framilla/esillä. Niin meilläkin, mutta kasvisserkkuversiona eli seitanleikkeleenä. Elokuun -08 jälkeen possut ja lehmät poistuivat tyystin Laurilan ostoslistoilta, kauppakasseista ja lautasilta. Leivän päälle on laitettu sen jälkeen erilaisia kasvisleikkeleitä, joiden tason kehittymistä on ollut mukava seurata. Nykyään jollakin versiolla voi hämätä lihansyöjääkin… No, leivän päälle on eksynyt myös juustoa, kasviksia, avokadoa, linssilevitteitä, Tartexia jne. Ja ennen kaikkea itsetehtyä seitania, joka on niin hyvää, että syödessä tulee kismetmäinen olo…

Tällä reseptillä meillä tätä herkkua tehdään:

Seitanpaisti

4 dl gluteenijauhoja

1 dl gram-eli kikhernejauhoja

1 dl soijajauhoja

1 rkl kasvisliemijauhetta

0,5 tl suolaa

1 tl garam masalaa

1 tl savupaprikajauhetta

0,5 tl jauhettua inkivääriä

1 tl valkosipulijauhetta

0,5 dl soijakastiketta

0,5 dl kylmäpuristettua rypsi- tai oliiviöljyä

2,5 dl vettä

Marinadi:

2 rkl kylmäpuristettua rypsi- tai oliiviöljyä

1 rkl soijakastiketta

1 rkl tomaattipyreetä

1 rkl (omena)viinietikkaa

0,5 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään hyvin. 

Sekoita soijakastike ja öljy veteen ja lisää jauhoihin.

Sekota tasaiseksi ja vaivaa muutama minuutti.

Muotoile massa paistiksi.

Sekoita marinadin ainekset keskenään.

Laita paisti marinadiin ja jätä maustumaan kylmään

vähintään muutamaksi tunniksi, mutta mieluiten yön yli.

Kääntele paistia muutaman kerran marinoinnin aikana.

Kääri paisti folioon ja paista 175-asteisessa uunissa noin tunti 

(meillä paistetaan melkein puolitoista tuntia)

uunin keskitasolla.

Anna paistin jäähtyä hetki ennen tarjoilua,

parhaimmillaan se on seuraavana päivänä tarjottuna ja kylmänä

Jk. Resepti on Inna Somersalon kirjasta.

Onnellinen ryhmäkuva

Siivosin keittiön vihreän kaapin yläosan, kun Mies oli Kotosessa käymässä. Hieman muuttelin astiajärjestystä toimivammaksi. Hylly kerrallaan tyhjensin sisällön keittiön pöydälle. Nämä pikkukulhot näyttivät niin onnellisilta ryhmänä, että otin niistä kuvan.

Tammikuussa mainitsin, että kaksitoista on juuri sopiva määrä. Kolmetoistakin on. Tuon sinikukkaisen sain Kuopukselta taannoin ja se odotti kesällä Kotosen hyllyssä pääsyä kaltaistensa joukkoon.

Pitkän kaavan mukaan

Eilen oltiin elokuvissa pitkän kaavan mukaan. Ensin nähtiin romanttinen komedia Oman elämänsä Jane Austen (2025). Viihdyttävä, viehättävä ja hieman erilainen pikkuelokuva. Sen loputtua jäätiin penkeille istumaan ja kaivettiin eväsleivät esiin. Ehdittiin syömisen lisäksi pitää omatoimikirjastoasioimis- ja vessatauko. Seuraava elokuva oli suomalainen Täydelliset vieraat (2025). Loistavat näyttelijät, vähäeleinen teatterimainen lavastus ja yllättäviä käänteitä loppuun asti. 

Sitten oli aika lähteä kotiin lämmittämään saunaa. Kiitos taas, Kino Metso! Olet tuonut arkeemme monenmonia elämyksiä!

 

Tunnelmia

Syksyisessä(kin) maisemassa on kiva kävellä, pysähdellä, räpsiä kuvia ja jatkaa taas matkaa. Tämä kuva on sunnuntai-iltapäivältä ja paikkana on Hiljaisuuden polku kirkon rannassa. Aika harvoin kävelen ko. polkua, mutta aina joskus kuitenkin. 

Tänä aamuna laitoin herätyskellon soimaan seitsemäksi ja ennen aamupalaa spinnasin kolme varttia. Pitkästä aikaa, kun edellinen spinnauskerta näkyi olleen elokuun alussa… Arvaat varmaan, että aamupala maistui polkemisen jälkeen!

Leikkivästä Laurilasta huomenet!

Lopultakin toteutan lupaukseni Stanstalle… Ylärivissä on ne Lirttana Lättänän nimenantotilaisuudessa olleet tyypit. Kun kerran sain ne houkuteltua kuvaan, keräsin kaikki muutkin sorminuket ja onhan siinä sekalainen joukko!  Monet leikit on Ykkösen ja Kakkosen kanssa noilla saatu aikaan. Vähän ovat vuosien saatossa saaneet kolhuja, mutta vain vähän. Kaikeksi onneksi tyypit asustelevat leikkien väliajoilla pienessä vetoketjullisessa pussissa, joten katoamisiakin on tapahtunut ihanan vähän. 

Viikonlopun muistelua ja aamupalaa

Takana on pitkä viikonloppu tamperelaisten omien kanssa. Rentoon, mutta toiminnalliseen aikaan meillä kuului hämärä(pienois)golfia, frisbeegolfia, kävelyä, hyviä yöunia, pianonsoittoa, saunomista, pelejä ja ruoanlaittoa. Sunnuntaiaamuna kävin virsikirjatöissä, mutta ehdin jo sitten yhteiselle lounaalle takaisin Laurilaan. Omat lähtivät eilen iltajunalla Jyväskylästä. Mies oli lähtenyt aamujunalla Kotoseen. Kastelee kukat, käy elokuvissa, fillaroi ja viettää omaa aikaa kuten minäkin täällä.

Jk. Aamupalan katoin itselleni pitkien yöunien jälkeen. Kuvasin sen, totta kai!

Jk2. Eilen illalla saavutin viime vuoden! Vuoden 2024 lopussa minulla oli koossa kävelykilometrejä 3540,5. Nyt on jo muutama kilometri enemmän ja vuotta on vielä hyvin jäljellä.

 

Aina joskus laitan itseni etusijalle

Kirjaston lehdestä räpsäisin ylläolevan kuvan. Se osui ja upposi. Tuota ajatusta olen yrittänyt toteuttaa (ja onnistunut siinä mielestäni aika hyvin) viime vuosien ajan. Uskallan laittaa itseni aina välillä etusijalle ja miettiä, mitä keho tarvitsee. Liikuntaa, paljon unta, hyvää ravintoa (ja herkkuja sopivasti), ystävien seuraa, yksinäisyyttä, kaksittelua ja rakkautta. - Itsekkyys on kannattanut. Voin paremmin.

Kirpparilöytö

Tällä viikolla sanoin Miehelle, että haluaisin pienen lastentuolin tai korokkeen olkkarin toiselle viherkasvi-ikkunalle, jotta saisin jonkin kasvin eri tasolle. Sovittiin, että tarkkailemme kirppareita ja jos ei löydy mitään sopivaa, voi Mies tehdä korokkeen. No, eilen kävelin Ykkösen kanssa paikalliselle kirpparille (Heinähattu) ja kun oli juotu pullakahvit ja munkkipillimehut, kierreltiin pöytiä ja siellähän yhdellä pöydällä odotti juuri se tarvitsemani tavara. Viinitonkkateline irl, kukkateline meille. Ja eihän se mihinkään reppuun mahtunut, mutta kulki hyvin kädessä paluumatkalla ja pääsi heti kotona uuteen työhönsä.

Olen pimeää ovelampi

Hämärä ja pimeä yllättävät näinä aikoina. Olen kuitenkin ovelampi kuin ne, sillä varaustaudun heijastinhenkseleillä, kun lähden iltalenkille. Viralliset katuvalot päättyvät kilometriä ennen Laurilaa, mutta jos kierrän Ervin talojen kautta, saan vielä parisataa metriä lisää valokulkureittiä. Eilen huomasin, että jos aion liikkua myöhään illalla, on loppuosuudelle varattava taskulamppu ja laitoin taskuun jo valmiiksi pienen lampun. 

Ilta oli viileähkö, mutta tyven. Kolme koiraa oli lisäkseni lenkillä. Kotona odottivat Mies, tamperelaiset omat ja sauna. 

Mattojen ulkoilupäivä

Olen räsymattoihminen. Poikkeukset vahvistavat säännön ja ne ovat: pari pientä nukkamattoa ja iso matto (aitoa polypropeenia), joten suurin osa Laurilan lattian peittäjistä on räsyversioita. Ne sopivat arkisiin luonteisiimme tosi hyvin ja tuntuvat jalkojen alla sopivan kuluneilta ja pehmeiltä.

Eilen oli mattojen ulkoilupäivä. Viihtyivät siellä useamman tunnin. 

Eilen oli tosi mukava koiranilma

Eilen tein kaksi kävelylenkkiä. Ensimmäiseen yhdistyi autoiltu ruokakauppa- ja kirjastoreissu, joten lähdin askeltamaan vasta kirjastosta eteenpäin ja kartutin askeleita reilun kahdeksan kilometrin ajan. Sää tuntui niin mukavalta, että lähdin illalla vielä toiselle samanpituiselle lenkille. Illasta olisi voinut oikeastaan käyttää nimitystä koiranilma, vaikka ei satanut, ei tuullut, ei myrskynnyt. Nimityksen syynä oli se, että tuolla matkalla minua tuli vastaan kaikkiaan seitsemän koiraa. Niistä oli viisi ennestään tuttua ja tunsin myös hihnan toisessa päässä kulkeneet. - Kuljin pimenevässä illassa kappelin kautta. Yksi ihminen tuli kappelitiellä vastaan, ei muita.

Olin iltavuorossa!

Eilen illalla puoli kymmenen aikaan sanoin Miehelle, että taidan leipoa aamuksi sämpylöitä. (Mies ei toppuutellut yhtään ja se onkin yksi ihana puoli hänessä.) Jääkaapista löytyi pala hiivaa ja muita aineitahan meillä on aina, joten sitaisin essun yöpaidan päälle (saunan jälkeen se on iltavaatteena) ja tekaisin taikinan.

2,5 dl kädenlämpöistä vettä / puoli palaa hiivaa / puoli teelusikallista suolaa / muutama lurautus siirappia / reilu dl kaurahiutaleita / pari runsasta sirottelua spelttijauhopaketista / reilusti rypsiöljyä / tavisvehnäjauhoja tarpeeksi, jotta sain taikinapallon tehtyä. Leivoin saman tien sämpylöiksi ja annoin kohota pitkään liinan alla. Leikkasin parit viillot, kun olivat kohonneet ja paistoin 225 asteessa reilut kymmenen minuuttia.

Maistuivat aamupalalla ihan hyvältä. Olivat tiiviimpiä kuin yleensä, joten muistilappu itselle: Älä käytä varastokylmiä jauhoja tai jos käytät, niin taikinaneste saa olla tavallista lämpimämpi.

Maailman pienin kärpässieni tai ainakin niillä main

Lauantaina kävelin kappelilta huoltorakennukselle töiden välissä pitämään teetaukoa ja huomasin pienistä pienimmän kärpässienen. Eilen sitten päätin palata paikalle tulitikkuaskin kanssa, jotta saisin havainnollistettua koon paremmin. (Tyhjensin askista lenkin ajaksi tikut keittiön pöydälle, etteivät ne rapisisi taskussa ärsyttävästi.) 

Sieni oli paikallaan ja hautausmaalla ei sillä suunnalla ollut ketään. Niinpä laitoin laatikon sienen viereen ja otin kuvan. Maailman pienin kärpässieni tai ainakin niillä main. Söpö, sanoisin.

Kannatti lähteä vasta illalla lenkille!

Viikonlopuksi pukkasi yllättäen virsikirjatöitä, kun vakituinen työntekijä flussaantui. En ollut suunnitellut mitään, joten lupauduin toki auttamaan. Eilen oli kappelipäivä ja tänään ollaan kirkossa.

Eilen päivällä veisaamisten jälkeen väsytti ja laiskotti niin, että nukahdin sohvalle ja ulkoilma ei houkutellut lenkille. Annoin siis olla. No, iltaruoan jälkeen lähdin edes-pienelle-kävelylle ja nautin kauniista illasta ja bongasin kauniin punataivaan. Kannatti siis säästää voimavaroja iltaan!

Lähimarjat

Jos kerran on olemassa lähilenkki, on myös lähimarjat. Laurila on puolen hehtaarin pientila kangasmetsän keskellä. Eli siis metsäilyyn on lyhyt matka. (Sen verran lähellä kirkonkylää kuitenkin olemme, ettemme ihan metsity.)

Tämän aamun jogurtti tulee saamaan niskaansa tuoreita puolukoita. Useimmiten ne ilmestyvät pöytään pakastimen kautta, joten maku ja suutuntuma on varmasti erilainen. 

Ultralenkin päivä

Minusta on kiva leikkiä numeroilla. Olen määritellyt lenkkien pituudet. 6 km (ja alle) on lyhyt, 6-12 km keskipitkä, 12 km (ja yli) on pitkä ja 18 km (ja yli) ultra. Niitä sitten vaihtelen mielin määrin fiiliksen, sään, olon ja kengännauhojen kireysasteen mukaan. 

Eilen käytiin aamupäivällä isommassa lähikaupungissa. Oli useampi muistettava asia ja käytävä paikka, mutta ehdimme myös käydä välikahvilla ennen kuin olimme taas Laurilassa takaisin. Välipalan jälkeen päätin lähteä kävelylle. Heti alkuun kaikki tuntui hyvältä ja päätin, että kävelen niin pitkän lenkin, ettei illalla tarvitse lähteä uudestaan. - Ja kotona olin kolmen tunnin ja kymmenen minuutin kuluttua. Askelmittari oli kerännyt 19,1 km edestä matkaa. Ultralenkki ja väsyneet jalat, mutta hyvä mieli! Saunan ja yöunien jälkeen jalatkin tuntuvat taas vetreiltä ja ihan omilta.

Laurilan revitty

Ennen räpsyaikaa oli aika, jolloin lehdistä revittiin ja leikattiin reseptejä, kuolinilmoituksia ja sitaatteja. Niitä löytyy vielä pienestä laatikosta muutamia kymmeniä ihan alkuperäisessä formaatissa. Sitä voisi kutsua kansanperinteeksi tai arkihistoriaksi.

Tänään John Lennon olisi täyttänyt 85 vuotta. Siksi oli passeli aamu tälle lehtileikkeelle. (Uskallan käyttää vielä leikesanaa, vaikka sehän on kielletty muussa kuin lihaympäristössä…)

Arkistojen aarteita tai ainakin yksi

Työni, josta eläköidyin, oli monipuolista. Yhtenä osana siihen kuului arkistojen tutkiminen ja varsinkin alkuaikoina tutkin paljon vanhoja kirkonkirjoja ihan fyysisesti sivuja plaraillen ja yrittäen saada kirjoituksesta selvää. Ehkä siksi olen viehtynyt  kaikenlaisiin arkistoihin ja pidän niitä myös itse. 

Tämä hauska sammalkuva löytyi omasta kuva-arkistosta ja se on otettu päivälleen kymmenen vuotta sitten. Olen siis heittäytynyt lähimetsässä makuulleni (kaikilla silloisilla liikakiloillani) ja räpsäissyt kuvan ihan sammaltasosta. Se on kuin luonnon nukkamatto neulasilla koristettuna. Niin pehmeä, että tekisi mieli silittää.

332969 askelta kahdessa viikossa

 

Askelviikot 2025 viralliset ja lopulliset tulokset saapuivat. Sijoitukseni kuusikymmentäviisiplus - sarjassa oli viides. Meitä senioriaskeltajia oli vähän vaille 70. Arvonnassa voitin retkiaterinsetin. Aterimet on tehty luonnonkuitukomposiitista. Askelia kertyi 56000 enemmän kuin viime syksynä ja silloin olin sarjassa kuudes. Olen kilpailuhenkinen, myönnän sen. Kerran vuodessa tuntuu hyvältä kisata muita vastaan, kun koko muun vuoden kilpailen vain itseni kanssa. Kävely on tullut jäädäkseen elämääni ja on kiva huomata, että klaanin muutkin jäsenet kävelevät mieluusti.

Jk. Tuosta otsikon askelmäärästä kertyi 266,3 kilometriä. 

Ihanaa oli huomata, että oli odotettu!

Mummuiluviikonloppu päättyi eilen, kun klo 16.16 kiskobussijunamikälie lähti. Oli tosi kivat ja tapahtumarikkaat päivät ja ihanaa oli huomata, että minua oli odotettu… 

Matkan piti päättyä kotiasemalle, mutta Mies viestitteli, että voisikin hakea minut pienemmästä lähikaupungista ja niin tehtiin. Kaupasta haettiin satokausiämpäri (siinä vaiheessa tarjousta ja tuntia ennen sulkemisaikaa oli jäljellä enää perunoita, lanttuja, sipuleita ja kaalinpäitä), rahkaa, tofua, basilikaa yms. Kotona sitten odotti tee, lohi-sipuli-paprikapiirakka ja sauna. Ihanaa oli huomata, että minua oli odotettu…

Korvapuusteja, murhia ja pähkinöitä

Lauantain ohjelmassa oli ensin kävely Ykkösen kanssa leipomomyymälään, josta haettiin korvapuusteja nimikkopäivän kunniaksi. Osattiin perille, vaikka vähän piti kännykän kartalta katsoa oikeaa suuntaa. Puustienoston jälkeen suuntasimme kahdelle kirpparille. Ensimmäisestä löytyi yksi Aku Ankan taskukirja ja jälkimmäisestä kehys Miehelle ja pieni peltirasia Kuopukselle.

Illalla osallistuttiin Kuopuksen kanssa Tampere-päivän murhakävelylle. Se olisi kestänyt kaksi tuntia, mutta meille tuli puolessavälissä niin hyytävän kylmä, että jätimme rikokset kesken. Mielenkiintoista oli. Osallistujia oli kahden oppaan johdolla kahdeksisenkymmentä.

Ja Ykkösen mentyä yöunille jatkoimme Elli Immon tapausta. Tapaus tavallaan ratkesi, vaikka tutkinta keskeytyikin. 

Nuoremman Lapsen ja Rennon Erkin seurassa

Eilen saavuin Kuopukselaan heti aamusta ja ohjelmaa riitti koko päivälle. Käytiin muutamalla kirpparilla, taidenäyttelyn avajaisissa Tahmelan Huvilalla ja sitten mentiin kaljalle. (Ensimmäistä kertaa äititytärkombolla.) Illalla myöhemmin selvitettiin Elli Immon tapausta ja jatketaan sitä vielä tänä iltana.

Jk. Kuvassa tyhjät lasit. Se, mitä niissä oli, oli nimeltään Rento Erkki Belgian NEIPA. Erkki sopi meille hyvin, sillä minä olen Erkin tytär ja Kuopus on Erkin tyttärentytär. Ja Erkkihän oli rento, jos joku!

Mummu raiteilla

Heräsin puoli viideltä ihan sikiunesta puhelimen herätyskelloon. Illalla mentiin jo kymmenen paikkeilla nukkumaan ja luin vain muutamia sivuja ennen lukulampun sammuttamista. Nukahdin heti ja nukuin hyvin. Nyt kello on kohta kuusi ja olen istunut jo jonkin aikaa junassa suhteellisen virkeänä.

Eilen keskusteltiin videopuhellen Esikoisen ja Kolmosen kanssa, tänään olen menossa Kuopukselaan viikonlopuksi. Olen iloinen lämpimistä väleistä jälkikasvun kanssa, sillä se ei ole ollenkaan mikään  itsestäänselvyys, vaan rikkaus ja onnen aihe.

Lehtiarkistosta huomenta!

Aika usein olen ikuistanut lehtiä ja syksyllä enemmän kuin muina vuodenaikoina. Syksy tuo mukanaan niihin lisää väriä ja kuvauksellisuutta. Tämä kaunis vaahteranlehtipoikanen löytyi kuva-arkistosta tai siis lehtiarkistosta.

Viikonloppuna on luvassa mummuilua kaupungissa, jossa tunnetaan mustamakkara ja vegemörkö. Huomisaamuna herätyskello on soimassa ennen viittä, joten taidan siirtää suosiolla bloggaamisen junaan…

 

Oliko kuu tipahtanut Kettulan eteen?

Eilen illalla tulin päivän toiselta lenkiltä siinä vaiheessa, kun oli jo vähän hämärää. (Ensimmäistä kertaa tänä syksynä olin liikkeellä heijaatinhenkseleillä varustettuna, joten hämäryyden laskeutuminen ei haitannut.) Postipolulta jo huomasin, että Kettulan edessä oli kuu! Mies oli sen päivällä siirtänyt paremmalle paikalle, jossa se saa kerätä koko päivän valoa iltaa varten. Kauniilta näytti ja räpsäisin kuvan. 

Jk. Hyvää lokakuuta, rakkaat blogiystävät!