Haahuilen, siis olen!

Olen aina ollut jollain lailla haahuilija eli liikkunut ja vaellellut minne milloinkin. Kun hurahdin kävelemiseen, säilytin haahuilunkin. Kävelyssä kun on ainakin kaksi eri tyyliä eli systemaattinen lenkkeily paikasta paikkaan ja sitten tämä toinen, joka käy katsomassa milloin mitäkin ja välillä on kartalta pois ja ei aina edes halua tietää kartasta mitään. Kuva on yhdeltä haahuilureissulta, jolla askelmittari kulki takataskussa, mutta sitä karttaa ei ollut. Oli vain kaunis ja lämmin päivä. Haahuilin, siis olin. Haahuilen, siis olen.

Mehiläisromanssi?

Minulla on paha (?) ja myötäsyntyinen tapa lukea ympäristön kylttejä ja tulkita ne aivan omapäisesti… (Kas kummaa, miten ihmeessä omapäisesti!) No, tuon kuvan kyltin bongasin viime viikolla ja sehän on tietysti ihan asiallinen, jopa kuivan-. Minä vaan heti ajattelin Mehiläisen ihan vaan mehiläisenä enkä tohtoripaikkana ja ajattelin, että sen on joku rengastanut itselleen sopivasti juuri juhannuksen alla…

Teetä kauniista kupista

Aamulla ja päivällä on pakko (tai halu tai tapa tai tarve tai mikälie) saada kahvia. Iltaisin myös aina joskus, mutta harvemmin. Iltaan kuuluu ennemmin tee. Kupillinen tai monta. Eilen illalla join monta, koska kuppi oli näin kaunis.

Meillä vaakutaan!

Taannoin kirjoitin pienimuotoisesta kylpyankkakeräilystämme ja siinä vaiheessa niitä oli kvartetin verran eli neljä. Hankkimiskriteerinä on se, että ne ovat erivärisiä. Ilahduttavat Kotosen kylppärissä olijaa. No, eilen sitten satuttiin törmäämään (kuv.) kirpparilla varsinaiseen ankkalaumaan ja oitis piti kännykän kuvarullasta tarkistaa olemassaolevien värejä. Ja nämä kaksi lähtivät meidän mukaamme kahden euron kolikkoa vastaan!

Nyt kaikki eivät enää mahdu suihkuhanan päälle, joten Mies lupasi jossakin vaiheessa rakentaa niille pitkän hyllyn kylppäriin. Sitä odotellessa lauman kuudelle  ankalle on sijoituspaikka pyykkikoneen päällä. Luulenpa, että vaakkuvat siinä sovussa!

Jk. Yhtä lukuunottamatta ankat ovat kotoisin kirppareilta. Posankka (eli tuo vaaleanpunainen) on ostettu museokaupasta ja oli aika hintava.

Pienten kirjojen kesää

Luen läpi vuoden. Aika usein kesäisin dekkareita, mutta nyt olen huomannut itsessäni myös uuden piirteen: Kesäisin lainaan mieluusti pieniä kirjoja, kevyitä kirjoja eli siis laihoja kirjoja. Syynä on tietysti se, että ne mennä sujahtavat reppuun tai matkakassiin helposti ja pientä kirjaa jaksaa illalla vielä lukea sivun tai kaksi vaikka olisi uupunut hellepäivän touhuista. Isot kirjat kopsahtaisivat unta odottaessa päähän ja kuka uskoisi, että sait kirjasta/kirjalta mustan silmän…

Tosi on!

Ennen minulla oli tapana leikata tai repiä lehdistä osuvia lauseita myöhempää käyttöä varten. Harrastan edelleen periaatteessa samaa, mutta nykyään räpsin lausekuvia ja käytän niitä. Omia lehtiähän nyt voisi repiä mielin määrin, mutta kirjaston lehtiä ei…

Kuvan lause tuli tällä viikolla vastaan ja kolahti. Allekirjoitan tuon. Ja voisin vielä lisätä, että myös lastenlapset!

Saa nähdä, miten käy!

Eilen nappasin pienemmän lähikaupungin kirjaston poistohyllystä yhden pokkarin. Saa nähdä, saanko luettua, mutta vahva luotto ja aikomus on! Olen yrittänyt lukea vuosittain yhden kirjan verran på svenska, koska olen pitänyt ruotsin kielestä aina siitä asti, kun se alkoi kansakoulun kolmannella luokalla. (Ja josta muuten on melkein tuhat vuotta - siis tusen år!)

Mies sanoi, että jos haukkasin liian ison palan enkä pääse kirjassa eteenpäin, voin jättää sen johonkin kulkuvälineeseen tai kirjastoon tms. No, jos aikahaarukka on elokuun loppuun, luulen selviäväni. 

Omatoimi toimi!

Eilen oli merkittävä ilta. Pieni askel, mutta samalla suuri harppaus tavalliselle kirjastonkäyttäjälle. Kävin nimittäin nyt ensimmäistä kertaa yksikseni omatoimikirjastossamme iltaseitsemän paikkeilla. Ko. systeemi tuli vuosien odottelun, päänraapimisen ja pähkäilyn jälkeen kuntaamme reilut kolme viikkoa sitten. Nyt korkkasin sen, kun palautin yhden kirjan ja hain&lainasin yhden varauksen. Ovet aukesivat, kaikki toimi ja tyytyväinen kuntalainen hyrisi onnesta!

Näyttää tarpeeksi ööltä

Olen etsinyt kirppareilta (toistaiseksi vielä turhaan) Kolmosen kirjainta eli ässää. No, keväällä löysin kruunupäisen oon ja ehdotin Miehelle, että se laitettaisiin ulko-oveen. Näyttää mielestäni tarpeeksi ööltä. Se on sopivasti sininen ja sopii hyvin sinisen talon siniseen oveen. Kaikkea sitä hassut eläkeläiset keksivätkin!

Lähimaisemamme on kaunista

Aina välillä lenkki jatkuu vielä lähilenkkinä eli Laurilan ohi ja siitä muutamat sadat metrit pikkutietä, jonka päässä on vain yksi talo. Välimatkaa talojemme välillä on reilut puoli kilometriä ja aika usein teen niin, että käyn vaikka puolivälissä kääntymässä, palaan takaisin ja jatkan tuota muutaman kerran. (Joskus olen saanut pelkällä lähilenkillä jopa kahdeksan kilometriä kasaan…) Eilen illalla olin palaamassa kotiin ja maisema näytti niin kauniilta, että oli napattava Samu taskusta ja räpsäistävä kuva! Vähän sieltä pilkottaa Kettulan kattoa ja Kettulahan on meidän ns. kesämökkimme, jonne on lyhyt matka mennä milloin vaan eli ei muuta kuin pihan yli…

 

Ravitseva ja värikäs kattaus

Mies lähti eilen kukkienkastelu- ja pöydänlakkausreissulle Kotoseen. Heräsin aamulla kahdeksan paikkeilla, mutta jäin vielä sänkyyn kuuntelemaan radiota. Ja kuinka sitten kävikään! Heräsin seuraavan kerran, kun kello oli melkein jo puoli kymmenen… Eilinen virsikirjatyöpäivä ja illan lenkki (15 km) vaativat veronsa ja kunnon unet.

Aamupalan rakentelin sillä idealla, että samalla hoituu sitten lounaskin, kun kerran meni näin myöhään. Nektariinit on suurta herkkuani ja paloittelin niitä jogurtin päälle myslin seuraksi. Kattaus on kaiken kaikkiaan ravitseva ja värikäs.

Kaikenlaista lenkkiseuraa!

Eilen illalla tein kympin lenkin ja kuuntelin vielä viimeiset jaksot Kurja juttu -podcastista.  Tarkennus: joka viikko tulee aina uusi jakso, mutta tammikuusta asti olen kävellyt ja ”urakoinut” reilut sataviisikymmentä enemmän ja vähemmän kurjaa juttua. Ja nauttinut kolmen nuoren naisen kuulokeseurasta, rikoksista ja katoamisista.

No, kävelin Pohjolanmäentien loppumäkeä ja sivusilmällä huomasin jotakin vieressäni. Olihan siinä, komea käärme! Otin muutaman askeleen eri suuntaan ja räpsäisin todistusaineistokuvan. Olen lapsena oppinut käärmeenseisautussanat, mutta en nyt niitä kuitenkaan alkanut käyttää. Pakenin paikalta ja tuo Vibera berus jäi keskelle tietä. Siis, maalla sattuu ja tapahtuu!

Harkittu, ei hetken mielijohde

Tämä on tätä aikaa, jolloin aika moni postaus sisältää kukkakuvan. Tämän aamun otos on pergolan pikkupöydästä, jonka perimme Esikoiselta punaisena ja joka meillä sitten muuttui siniharmaaksi. Siniharmaalle pöydälle sopii mielestäni tosi hyvin vanha Arabian liemikulho ja siihen värikäs kesäkukka. (Edelliset kukat kulhossa olivat pikkunarsisseja, jotka pääsivät kukkimisensa jälkeen multaan odottamaan seuraavaa kevättä.) Eli siis asetelma on harkittu, ei hetken mielijohde. 

Pientilalta bongattua

Eilen iltapäivällä haahuilin pihalla ihailemassa kukkia ja kukintoja. Jotakin kuvattavaakin löytyi ja yksi öttiäinen oli niin hartaasti meditoimassa, ettei välittänyt pätkääkään räpsimisestäni. Hyönteistuntemukseni on heikkoa, mutta öttiäinen -nimikkeen alle mahtuvat kaikki varsin hyvin.

Laurilan piha on iso, mutta siitä on suunnilleen puolet metsää. Vähän yli puoli hehtaaria on tontin koko ja koska ollaan haja-asutusalueella, on tämä oikeasti tila ja kaiken lisäksi vielä pientila. Käsite kuulostaa hieman joltakin täälläpohjantähdenalla -ajalta…

Onneksi en tiennyt!

Eilen illalla palasin kävellen kotiseutuyhdistyksen kokouksesta ja huomasin paikan, jossa kasvoi ihan mielettömän paljon lemmikkejä, liekö luhta-? En poiminut, mutta kuvasin. Jatkoin tyytyväisenä matkaani tietämättä, että samoihin aikoihin oli joku muukin ollut läheisellä ulkoilualueella liikkeellä. Joku muu, jonka liikkumisnopeus olisi parhaimmilaan tai pahimmillaan kymmenkertainen omaani verrattuna… Ystävä lähetti viestin, että selvisinkö kotiin, kun tuosta k-a-r-h-u-s-t-a oli saatu havaintoja ja tiesi minun palaavan kävellen kotiin. Vastasin, että hyvin lähellä kotia jo olen. - Tällaista meillä maalla!

Sipulilause viikonlopulta

Meillä leikitellään sanoilla ja lauseilla. Hyvien yöunien jälkeen aivot ovat hyvässä terässä ja sanailua riittää. Tämä sipulilause on viikonlopulta. Monimerkityksinen, totta kai. Eilen iltalenkillä räpsäisin kuvan vanhan kirkon aidasta ihan tarkoituksella tekstipohjaa varten. Kyllä eläkeläisetkin voivat hassutella!

 

Pinkkiä, miten ihmeessä?

Eilen haettiin pienemmästä lähikaupungista kesäkukkia pergolaan. Ensin valitsin pelargoniat ja siitä se sitten lähti! Kaikki olivat jotakin pinkkiä, vaaleaa ja tummaa versiota. No, illalla lähdin kympin kävelylle ja toin tullessani muutamat luonnonkukat. Toiset olivat väriltään pinkkejä ja keittiön pöydällä sattui olevat pinkit tabletit. Mikä ihme tämä pinkin värin invaasio just nyt on? Aikaisemmin en ole juuri korviani lotkauttanut sille värille…

Kaunis kuin mikä!

Raunistulan pihakirppispäivänä törmäsin (kuv.) niin kauniiseen lääkinnälliseen välineeseen, että päätin oitis ostaa sen meille. Hintaa oli vain puoli euroa, joten se ei ollut edes kallis. Luulen, että Kolmonen tulee toimimaan tärkeänä ja tiitteränä pistoshoitajana vielä monta kertaa!

Oiva, kelpo ja mainio

Hyvää kesäkuuta, rakas! Näin Mies tokaisi aamulla, kun tuli viemästä sanomalehteä naapuriin ja minä olin sillä aikaa ehtinyt herätä. Sivumennen sanottuna meillä on aina kova kisa siitä, kumpi ehtii toivottaa toiselle… Tässä kuussa Mies ehti.

Eilen syötiin täytekakkua ja muita herkkuja ja kohotettiin onnittelumaljoja. Toinen juhlituista ylioppilaista oli komea ja toinen kaunis. Toinen oli ystävä ja toinen sukulainen. Molemmilla elämä edessä. Kummallakin kivat omannäköisensä juhlat. 

Hyvästelin illalla toukokuun. Listasin lukeneeni kaksitoista kirjaa ja kävelleeni neljäsataaviisikymmentä kilometriä. Omia tavattiin ihanan usein. Kiitos toukokuu, olit oiva ja kelpo ja mainio.