Parhaiden yöunien tyyssija

Eilen illalla arvottiin, mennäänkö yöksi mökille vai jäädäänkö Laurilaan. (Siinä vaiheessa iltaa lämpömittari taisi näyttää neljäätoista astetta ulkona.) No, todettiin, että onhan mökillä lisäpeittoja ja matkattiin pihan poikki Kettulaan. Sisälämpömittarissa oli kahdeksantoista astetta ja varattiin kummallekin viltti vielä lämpimän peiton lisäksi ja villasukat jalkaan. Uni tuli ilman aakkosia ja muita kommervenkkejö ja sitä riitti ensin kuuteen ja vielä vähän lisää. On se vaan ihmepaikka tuo Kettula!

Jk. Nyt elokuun alussa tulee kuluneeksi neljännesvuosisata siitä, kun Kettula valmistui ja päästiin yöpymään parvelle enesimmäisen kerran.

 

Pesty!

Tämä on se Pupulan pöytäliina, joka pääsi pyykkiin ja on nyt jo puhtaana, kuivana ja suhtkohtsileänä Pupulan hyllykössä odottamassa seuraavaa käyttöä. Kuosi on vanhaa Maija Isolaa vuodelta 1964 ja tuon nimenomaisen liinan ompelutin Kuopuksen lakkiaisiin keväällä 2005. Liina oli silloiselle sohvapöydälle sopiva, mutta uuden pöydän myötä pääsi Pupulan liinavarastoon.

Jossakin vaiheessa unikot tursusivat jo korvista, kun niitä oli kaikkialla aina kävelysauvoista lentokoneisiin asti. Liika on liikaa, on sitten kysymys mistä asiasta vaan. Meillä on muun muassa muutama liina, pari peltipurkkia, heijastimia ja minulla mekko, jonka ostin Esikoisen lakkiaisiin keväällä 2003. Eli meillä siis Unikko liittyy vahvasti lakkiaisiin!

Oikeasti ruostunut

Kettulan nurkan riippumattokoukku on jo pitkään ollut vanhan pläkkipeltimukin sijoituspaikka. Pari iltaa sitten huomasin sen ruosteisen kauneuden ja räpsäisin kuvan. Muki on aikojen saatossa ruostunut eli sitä ei ole ostettu sisustusliikkeestä luomaan rustiikkia tunnelmaa. Olen muutenkin aitouden kannattaja sisustuksessa sisällä ja pihalla. Mieluusti olen monessa asiassa ihan pihalla…

 

Pupulan väriläiskä

Kesäkeittiössä eli Pupulassa oli pitkään ollut sama pöytäliina ja laitoin sen pyykkiin. No, etsin sitten pienehkölle pöydälle sopivan kanttisen liinan ja nyt tuo kirpparilta taannoin ostettu pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön. Pieneen purkkiin hain kimpun verran oreganoa ja kattaus oli valmis ja jotenkin tosi retro. Värit hivelevät ja kutkuttelevat silmiä ja mieltä.

Hempeänpunaisen astian kukat

Esikoiselta peritylle pergolan pikkupöydälle löytyi kirpparilta hempeänpunainen astia. Ensin se oli vain tyhjillään, mutta aika monet pikkukukat ovat päässet ilahduttamaan silmiä ja ohikulkijaa. Nyt oli päivänkakkaroiden vuoro. Sisälle kun niillä ei ole mitään asiaa…

Eilisen päiväsade hämmästytti, ihmetytti ja kummastutti. Tuntui siltä, että iso hana oli avattu kokonaan auki. Luonto tykkäsi, me myös siinä sivussa. Olihan sitä jo odotettu!

 

Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan tai jotakin muuta sellaista

Tänä viikonloppuna ajetaan Keski-Suomessa rallia, joten kaadoin laatikollisen autoja ja pussillisen varoitusmerkkejä ja muita olkkarin sohvalle blogikuvaa varten. Autourheilu on mielestäni ihan turhaa, hölmöä, saastuttavaa, kaahailevaa ja yliarvostettua. Ensiksikin ottaisin siitä kokonaan pois sanan urheilu. Monina vuosina on erikoiskokeille mennyt reitti just Laurilan ohi, mutta ei onneksi enää. Takavuosina oli pakko lähteä kotoa rallievakkoon, kun liikennettä oli meidän hoodeilla liikaa teillä ja taivaalla. 

Eräs keskisuomalainen politiikko on kuvaillut tätä nimenomaista rallia (jonka nimi on vuosikymmeninä muuttunut) pyhäksi asiaksi. En ole onneksi koskaan äänestänyt tuota miestä, en edes aikonut.

Toinen eläkevuosi oli pituudeltaan 4131,3 km

Minä en olisi minä, jollen räknäisi päivittäin, viikoittain, kuukausittain ja vuosittain kävelykilometrejä ja muuta tuiki (ja vähemmän tuiki) tarpeellista  eli siis laskisi. No, eilisiltaan päättyi Toinen eläkevuosi ja aloin ynnätä/laskea/räknätä kilometrejä kuukausilistasta. Pääsin lukuun 4131,3 km ja se tuntui vähän liian suurelta, joten tein tarkistuslaskennan ja uskottava oli. Askeleita on karttunut. Kenkiä ja podcasteja on kulunut. Voin hyvin. Olen kiitollinen, omellinen ja tyytyväinen.

Tyhjä pesä

Meillä ei ollut tällä viikolla tyhjän pesän syndrooma, vaikka ollaankin taas vaihteeksi kahdestaan. Sen sijaan meillä oli tyhjän pesän arvoitus. Kurkistin yhtenä iltana postilaatikon välipohjan alle, olisiko sinne mahdollisesti luiskahtanut jokin kirje tai kortti. Ei ollut, mutta joku haalistuneen joulupallon näköinen siinä roikkui. No, kävelin lenkkini ja tulin takaisin ja räpsäisin pallosta kuvan. Esittelin kuvan kotona sitten Miehelle, joka tunnisti arvoituksen saman tien ampiaispesäksi. Seuraavana päivänä oli käynyt irrottamassa sen ja toi kuistille katsottavaksi. Pesä oli tyhjä ja kuin kaunista paperitaidetta. Kaikkea sitä laatikoista löytyy!

 

Kävelylenkin varrelta

Maalaiskävelyssä ja sen kaupunkilaisserkussa on vissi ero: Jälkimmäisessä on reittivaihtoehtoja paljon enemmän. Mutta en valita maisemista enkä teistä täälläkään! Aika usein valitsen lenkkireitiksi vanhan kirkon tienoon ja silloin tällöin kuljen myös uudemman kirkon pihan kautta. Viimeksi eilen kävin tervehtimässä kumpaakin pyhäkköä ulkoapäin. Niiden pihoilla tulee käveltyä astetta hitaammin kuin muualla. Sama koskee hautausmaata. Vauhti hiljenee kuin itsestään.

 

Kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa!

Olen sata (tai tuhat) kertaa kirjoittanut Laurilan sisustusfilosofiasta ja teen sen taas. Meillä ei todellakaan ole koskaan ollut sisustuslehtikoti ja beige väri ei ole kiinnostellut tippaakaan, Lastenlasten myötä lelut ryömivät ja konttasivat huusholliin ja nykyään leluja on varsinaisen hyllyn ja korien lisäksi myös vaikkapa olkkarin kirjahyllyssä. Siihen ihan-vakavasti-otettavien runokirjojen eteen on hypähtänyt värikkäiden puulelujen joukko ja näkyy viihtyvän vallan mainiosti. Kaiken ei tarvitse olla niin steriiliä ja vakavaa!

Mummulakatsaus

Kesällä on kiva räpsiä pihan yksityiskohdista otoksia. Eilen osuin paikalle ruokailuhetken aikaan ja yritin olla hiljaa ja häiritsemättä. Ja onnistuin.

Lauantaina saatiin vähän sadetta, mutta enemmänkin olisi tarpeen. Metsäkangas tuntuu ihan kihisevän ja kutisevan kuivuuttaan. 

Eilen siivosin leluhyllyn, lastenkirjahyllykön ja lelukorit. Sohvan alta löytyi muutama puuttunut osa värikkäästä pikkujunasta. Nyt ei ole kadoksissa enää muuta kuin muutama lasinalunen Ne olivat leirillä lähinnä Kolmosen leikkikäytössä…

Unikeko oikeastaan läpi vuoden

Tänä aamuna heräsin Kettulan parvelta vähän yli kahdeksan ja vieressäni loikoileva Mies toivotti minulle hyvää unikeonpäivää. Oli itse herännyt vähän aikaisemmin ja luki kännykästään uutisia yms. Minä olen yleensä meillä se unikeko läpi vuoden, kun nukkuminen on yksi lempiharrastuksistani.

Unikeon päivään kuuluu hidas aamupala. Niin kuin moneen muuhunkin aamuun…

Jk. Kuva ei liity tekstiin. Onpahan vaan räpsy torstai-illasta ja Laurilan keltakukista.

Tämä pelargonia on mummulan pergolassa…

Hyräilitkö otsikon? Minä ainakin myönnän tehneeni niin kirjoittaessani. Tämän kesän kesäkukkaväriksi valikoitui aika voimakas vaaleanpunainen/pinkkimikälie. Näitä tavallisia pelargoneja on kahdessa isossa ruukussa (yhteensä kuusi kappaletta), sitten se enkelituoksuversio ja sivupöydän tarhaneilikka - ja kaikki suunnilleen samaa väriä. 

Kuvan otin torstai-iltana, kun odotin lämpömittarilukeman hivuttautuvan inhimillisiin lenkkilukemiin. Olen käynyt tällä helleviikolla lenkillä, mutta rajana olen pitänyt kahtakymmentäviittä. Eilen illalla lähdin siinä vaiheessa kävelemään, kun samaisessa mittarissa oli vielä/enää kaksikymmentäviisipilkkuyhdeksän. Kello oli siinä vaiheessa varttia vaille yhdeksän. Iltaan mahtui vielä sauna.

Mitä tässä tapahtuu?

Kuva-arkistosta löytyi hyvin erikoinen kuva neljän vuoden (ja yhden päivän) takaa. Ensin ihmettelin tuota asettelua, mutta sitten muistin tilanteen. Olimme parhaillaan juomassa Liisan ja Erkin 66-vuotishääpäiväkahveja ja pöytään oli katettu vanhat Arabian Selmat eli häälahja-astiasto yhtä monen vuoden takaa ja siihen kuuluu enää asetit, kermakko, sokerikko ja pullavati. Kahvikupit piti etsiä nykyvarastosta. Kesken kahvinjuontia halusin ehdottomasti tietää, mikä kuppien nimi on, kun se jäi katsomatta ennen kattamista. No, Mies kohotti kuppiaan, jotta pääsin ottamaan kuvan. Miten sattuikaan, kun nimi oli Onni… - Eilen oli päivä, jolloin hääpäivä olisi ollut nimeltään rautahäät. Sekä morsian että sulhanen eli vanhempani kuolivat jo 90-luvulla, mutta muistoja ja astioita on vielä jäljellä.

Rakennelmia ja ensiaskeleita

Kesäleirillä Laurilan puolella on leikitty kaikella muulla mahdollisella paitsi legoilla, joille järjestyi leikkipaikka Kettulan isolle pöydälle. Siellä oli hyvä rakennella itse kunkin ja kaikki rakennelmat saivat aina jäädä levälleen, kun ne eivät vieneet tilaa muilta toiminnoilta. Ykkönen ja Kakkonen istuivat pitkiä aikoja rakennuspuuhissa ja taisi sinne muutama isompikin välillä istua hetkeksi kokoamaan jotakin taloa tai tornia tai rakettia.

Kesäleiri päättyy tänään. Oli kivaa olla yhdessä. Tärkein aikakirja-asia oli se, että Kolmonen oppi kävelemään! Maanantaina täällä otti ensimmäiset oikeat askeleet ja eilen saatiin nähtäväksi videonpätkä, jossa toisessa mummulassa käveltiin jo puolentoista metrin maraton…

Oma sänky paras sänky

Takana hieman repaleiset yöunet, mutta oma sänky tässä vaiheessa kesäleiriä tuntui vaihteeksi oivalta. Osan leiristä nukuimme Kettulan parvella ja osan minun huoneeni sohvalla. Tässä iässä (66 v) osaa arvostaa hyvää patjaa. Nuorenahan sitä nukkui vaikka räsymaton päällä ja suurimman osan elämästäni olen omannut aika paksun rasvakerroksen, joten pehmustetta on ollut omasta takaa. Nykyään alkaa tilanne olla vähän toinen, kiitos jatkuvan lenkkeilyn.

Puolinimipäiväkukat

Tänään kesäleiriltä lähtee toinen lapsiperhe pois matkatakseen toiseen mummulaan ja sieltä vielä serkkulaan. Me jatkamme pienimuotoisempaa leireilyä Laurilan pientilalla. Edelleen jatketaan lukemista, leikkimistä, pelaamista, legoilua ja uimista.

Kuvassa kukat, jotka Kakkonen poimi eilen minulle. Toimivat samalla myös Kuopuksen puolinimipäiväkukkina.

Vihkimisten superpäivä

Eilen oli varsinainen vihkimisten superpäivä, kun sorminuket päättivät mennä naimisiin. Kuvassa on vain osa avioliittoon halunneista. Hai hoiti useimmat toimitukset ja ainoana rajoituksena oli se, että vain samaa lajia olleet saivat mennä naimisiin eli ihmiset ihmisten kanssa ja eläimet eläinten kanssa. Loppuvaiheessa myös pehmoeläimet otettiin mukaan ja illan viimeinen pari oli Alexander Stubb ja Sauli Niinistö. Toinen oli kuulemma kysynyt toiselta: Haluatko pizzaa vai naimisiin?

Jk. Leikkiin osallistuivat aktiivisina Ykkönen, Kakkonen ja Kuopus. Minäkin hoidin muutaman vihkimisen, vaikka olenkin vain pätkäkanttori.

Huoleton olo

Näinä päivinä on ollut kuvan linnun olo. On tullut istuskeltua milloin keinussa, milloin taas pihatuolilla tai kynnyksellä miettien ihan-vaan-sinisiä ajatuksia ja välillä pyyhittyä hikeä otsalta kirjaimellisesti. Tämä muistuttaa niitä lapsuuden kesiä, kun sai lettipäätyttönä huolettomasti viilettää pitkin omaa pihaa ja kyläluutailla naapureissakin.

Katoksen alla

Laurilan pihalle laitettiin omenapuun oksaan prinsessakatos Neiti Kolmoselle. Siellä oli kiva loiskutella vettä altaassa paarmoilta ja muilta ötököiltä suojassa. Isommatkin prinsessat tai oikeammin kuningattaret ovat istuneet katoksen alla lueskelemassa kirjoja ja lehtiä. Hyvin toimii!

Helleviikon asioita

Eiliseen kuului ystävien näkemistä ja haikeutta lähdöstä, kun seurakunnasta yksi työntekijä irtisanoutui ja oli eilen viimeistä päivää töissä. Kuluneella viikolla oli kuulemma itketty moneen kertaan ja nytkin silmäkulmat kostuivat yhdellä sun toisella

Laurilassa on vilinää ja vilskettä ja ruokapöytään katetaan enemmän lautasia kuin naismuistiin. Ruoka maistuu kaikille! Sen verran myönnytystä on otettu hellejakson takia, etten ole leiponut kuin yhden kerran sämpylöitä. Keittiö kun on tarpeeksi lämmin ilman uunin pohotustakin. Kaupasta saa pullaa ja keksejä, leipää ja jäätelöä.

Kesä toi enkelin pergolaan

Tämän kesän uusin tuttava on enkelipelargoni. Kaunis jo itsenäänkin ja tuntuu kestävältä, mutta kaiken lisäksi näkyy toimivan hyttystenestäjänä vallan mainiosti. Joku kyllä sanoi, että hyttyskanta on muutenkin ollut aika pieni nyt, mutta jotenkin meidän pergolaan eivät ole ne vähäisetkään juuri eksyneet. Kun lethtiä koskee ja nyppii kuivia kukkia pois, lehahtaa ilmoille sitruunainen tuoksu. Muistiin itselle: tällainen myös ensi kesänä ja vaikka useampikin!

 

Totuus (ja harha)

Olen monesti sanonut ja sanon taas: totuus (ja harha) löytyy jääkaappimagneeteista. Laurilassa ja Kotosessa on jääkaapin ja sähkökaapin etumukset koristeltu mietelauseilla, kehotuksilla ja sanonnoilla. Jossakin vaiheessa voin saada hävittämispuuskan ja liian-tutuiksi-käyneet pääsevät jatkamaan elämäänsä jonkun muun jääkaapin oveen. Vapautus tekee hyvää kaikille!

Aakkosia Kettulassa

Eilen illalla matkasimme mökille yöksi. Otin mukaani kirjan ja sitten läpsyttelin rantasandaaleissani yöpaita-asuisena pihan poikki. Meillä kun on tosi lyhyt mökkimatka! Uni tuli aika nopeasti aakkoskonstilla.  Siinä mietitään aakkosjärjestyksessä milloin mitäkin. Eilen illalla valitsin aiheeksi ammatit ja muistan miettineeni arkkitehti, biologi, cembalisti, duunari, eläinlääkäri, filosofi, geologi, hitsaaja, insinööri, jalkapalloilija ja siinä vaiheessa uni oli tullut. Joskus on unenpöpperövaihe jo vahvasti päällä ja joutuu aloittamaan rimpsun uudestaan, kun unohtaa sen kohdan, missä oli menossa. Suosittelen aakkostamista ihan mistä asiasta vaan!

Nukuttiin hyvin ja pitkään. Tätä herkkua on meillä luvassa nyt ainakin parisen viikkoa ja luulen, että jäädään kesäleirin jälkeenkin vielä mökkinukkujiksi. 

Kyllästyin johtoon!

Kävellessä kuuntelen aina. Milloin mitäkin - true crimea, kuunnelmia ja musiikkia. Tähän asti johdon kanssa, mutta pari viikkoa sitten kyllästyin johtoon ja sijoitin kävelyharrastukseeni isohkon summsn, kun ostin kuvan kuulokkeet. Jos minun pitäisi perustella ostostani (jota ei tarvitse), voisi sanoa, että harrastukseen ei sitten paljon muuta uppoakaan kuin kenkien ostamista…

Kuulokkeet ovat entuudestaan tuttua mallia ja pysyvät hyvin korvissani. Kävelyn viehätys sai ihan selvästi uutta pontta, tarmoa ja tehoa!

Entisten lasten ja nykyisten lastenlasten kesäleiri

Ensi viikolla meillä alkaa Laurilassa Entisten lasten ja nykyisten lastenlasten kesäleiri. Tiedossa on siis pelejä, leikkejä, ahkeraa leipomista, isoja kauppakasseja ja vilskettä. Monena vuonna ollaan vuokrattu viikoksi mökki järvenrannalta, mutta nyt päätettiin viettää yhteistä aikaa Laurilassa ja Kettulassa, sekä vilvoitella välillä Napa-Kettulassa.

Taas arjen kauneutta

Keittokulhoneilikka kaipasi itselleen seuraa harmaalle pikkupöydälle pergolan nurkassa. Joltakin kävelyreissultani poimin sille kavereita kimpun verran. Sitten parin päivän kuluttua tuli kova tuuli ja viisas Mies nosti uudet kukat kaiken varalta kuistin pöydälle. Keittokulho on vakaa, se kestää tuulet ja tuiverrukset.

Sitä sun tätä

Eilen päivällä olin virsikirjatöissä naapuriseurakunnan puolella - siinä samassa, jossa olin toukokuisessa riemukkaassa eskarikirkossa. Nyt oli soittajan saanti ollut aika haasteellista, joten toimin pelastavana enkelinä tai siis kanttorina.

Eilen illalla lähdin kävelylenkille, josta tulikin aika pitkä, kun kiertelin ja kaartelin reilun neljäntoista kilometrin verran. Aika monta koiraa oli tuonut isäntänsä/emäntänsä myös askeltamaan. (Tuon kasvin kuvasin lenkillä. Kotona sitten selvitin, että se on isotöyhtöangervo.)

Arjen kauneutta viidellä eurolla

Kuopukselaoleilun aikana ehdittiin käydä kaksi kertaa Sorsapuiston vilttikirppiksellä. Toisella kerralla mukaan tehtiin löytö!  Vanhempi naisihminen oli myymässä anoppinsa vanhoja tavaroita ja bongasimme tuon Göran Bäckin kauniin maljakon. Hintaa oli vain viisi euroa ja sehän lähti sitten meille oitis.

Eilen kävelylenkillä törmäsin (kuv.) puna-apilikkoon. Keräsin niitä kimpun ja kävelin loppumatkan (1,5 km) apilat kädessä. Kotona sitten saksin niitä lyhyemmiksi, että olisivat juuri tuohon maljakkoon sopivia. Illalla nostin kaunottaren pianon päälle kuvaamishetkeä varten. - Ja kyllä, meillä on pianon päällä liina ja meidän olohuoneessa on tuon värinen seinä!

Jk. Eilisessä postauksessa käytin sanaa vaasi ja tänään puhun maljakosta. Sama asiahan se on, mutta jotenkin tuo kirppislöytö oli niin ylevä, että vaihdoin tyyliä…

 

Ikkunakuningatar, ei mikään -prinsessa!

Olen syntyisin Keski-Pohjanmaalta ja naapurikunnasta oli syntyisin taidemaalari Veikko Vionoja, joka ilmeisesti oli hänkin ikkunaihmisiä. Hän maalasi maisemia, peltoja ja rakennuksia ja usein tavallaan ikkunasta katsottuna. Minä olen aina pitänyt ikkunoista ja räpsinyt kuvia monenlaisista sellaisista. Sisältä ja ulkoa. Kuva on eiliseltä. Olin päivän kävelylenkillä tuonut sinisiä kukkia, jotka ensin oli eteisen pöydällä, mutta jotka tuoksuivat omaan nenääni siinä liikaa. Siispä siirsin vaasin ikkunalaudalle ja otin kokonaisuudesta kuvan. Rauhallinen tunnelma, sanoisin. 

Pupu! Ja toinenkin!

Oltiin pitkän viikonlopun verran Kotosessa. Lauantaina käytiin Salossa herättäjäjuhlilla, muuten kierreltiin kirppareita, luettiin, nukuttiin pitkään ja hyvin. Sen verran sateli, että kävelylenkit jäi kahteen, mutta lisänä rikka rokassa!

Kotosen lähelle puistoon/leikkikentän laitaan oli ilmestynyt pari pupua. Tästä lähien voimmekin omissa koordinaateissamme nimittää paikkaa Pupupuistoksi. Eläviä sukulaisia näkee tuolla rauhallisella asuinalueella kyllä varsin usein useampiakin. 

 

Muistutusmuki

Olen yrittänyt olla hetkeentarttuja eli carppaaja. Välillä onnistun siinä hyvin, välillä taas en ollenkaan. Kotosessa juon mieluusti kahvini tai teeni tuosta mukista, jossa lukee kaksi tekstiä. Toinen on Rakastu arkeen ja toinen sitten tuo teen yläpuolella näkyvä. Eli teksti muistuttaa, jos en satu muistamaan…

Jk. Kuvanottohetkellä mukissa oli Clipperin Zen again -yrttihauduketta. Sopii hyvin iltajuomaksi.

Ison runotytön ajatuksia

Tänään on hieno päivä, jolloin juhlitaan Eino Leinon lisäksi runoa ja suvea. Aion toki lukea tänään mittaan muutaman runon.

Olen aina ollut runotyttö, en kuitenkaan mikään pieni sellainen. Iso runotyttö ei kuulosta terminä ollenkaan hyvältä, vaikka se olinkin ja olen. Olen lukenut ja kirjoittanut runoja kymmenvuotiaasta asti. Vuosittain ollaan pidetty Kettulassa runosymposiumia Miehen kanssa kaksistaan. Iso kasa runokirjoja, muutama lasillinen viiniä ja seurana para mahdollinen. 

Pysäyttävä (kesä)otsikko

Tänä kesänä olen harrastanut otsikoiden keräämistä tuolla Facebookin puolella. Yhden päätin jakaa täällä, kun bongasin sen sopivasti kirjaston lehdestä yhtenä iltana. Otti ja kolahti. 

Olen aina ollut varsinainen kotikriitikko ja kärkäs arvostelemaan. Toki joskus hämärästi tunnistan ja tunnustan omat heikot kohtani, mutta useimmiten näen ne muissa. Siksi tuo otsikko on hyvä muistuttaja edes tämän yhden päivän ajan…

Mitä lukisi kartanlukijan nuotissa?

Eilen kävelylenkkini paluuosuus kulki hautausmaan ja kappelin kautta. Jos olisin rallikuski ja minulla olisi kartanlukija, lukisi hän nuotista tuossa kohdassa kiviä vasemmalla puolella. Mutta kun olen vain kävelijä, ehdin kuvaamaan oikealla puolella olevaa siunauskappelia. Kappelin on suunnitellut arkkitehti Elsi Borg ja se valmistui vuonna 1950. Monien mielestä koskettavan yksinkertainen ja kaunis. Samaa mieltä olen itsekin.

Eilisessä oli hyvät vibat

Eilen illalla kävelin ns. vanhan kirkon lenkin. Kirkon pihassa istuskelin penkillä vähän aikaa ja räpsäisin muutaman kesäkuvan. Kotona ”kehitysvaiheessa” huomasin, että tämä niittykuva on kerrostuksellisen taulumainen.

Eilen päivällä näin ystävää kahvimukien ääressä.. Aika kului kuin siivil(äl)lä. Päivitettiin ja päiviteltiin asioita tehokkaasti ja kunnolla. Jotkut voisivat sanoa sitä juoruamiseksi, mutta päivittämistä se mielestäni oli…

Arjen kaunis kimara

Eilen siivosin keittiöstä kaksi kaappia tai oikeastaan yhden  ja sen yläosakaappisen. Nyt on kaappisessa pakasterasiat ja kannet järjestyksessä. Varsinainen kaappi säilöää mittoja, suppiloita, juomapulloja yms. Kansia pinkatessa huomasin niiden olevan kauniina tornina ja nappasin kuvan. Arjen kauneutta, sanoisin. (Lisäksi oli vielä erimallisia kansia, mutta ne eivät sopineet tähän kimaraan.) Olen siis jo varustautunut hilloamiskauteen!

Toinen puoli jäi seuraavaan kertaan!

Käveltiin Miehen kanssa Tampereella Ranta-Tampellassa ja törmättiin (kuv.) Maija Kovarin taideteokseen Tärkeitä asioita. Se oli sijoitettuna muistisairaiden vanhusten palvelutalon seinään. Ihastuin ikihyviksi. Nyt sitten vasta just äsken tajusin, että teoksessa oli toinenkin osa, jota ei huomattu. Käyn siis kuvaamassa sen seuraavalla tamperoinnilla!

Maija Kovarin kädenjälkeä näkyy siellä täällä kaupungissa rakennusten seinissä. Kaikki eivät niitä taiteeksi luokittele, ei sekään ihminen, jonka ylläpitämään keskusteluryhmään hyväuskoisena liityin… No, minusta tuollainen kaupunkitaide tuo taiteen jokaisen ulottuville ja helpoksi ymmärtää. 

Leikin tamperelaista melkein kolme viikkoa

Tänään pestini päättyy. Olen ollut asunnonvahtina ja kukkienkastelijana Kuopukselassa nyt melkein kolme viikkoa (12.-30.6.) ja nauttinut tuosta kaikesta ihan täpöllä ja täysin siemauksin. Aina välillä olen saanut tänne Miehen seurakseni. 

Olen kulkenut Tamperetta ristiin rastiin, pyyniköinyt ja pispaloinut ja kaikkiaan kävelykilometrejä kertyi 262,4. Hankin itselleni täkäläisen kirjastokortin. Luin kuusi kirjaa. Kävin kolme kertaa Miehen kanssa Pyynikin näkötornin kahvilassa munkittelemassa. Olen nukkunut pitkään ja vähän myös päivällä. Olen väistellyt lokkeja. En ole matkustanut Nyssellä, vaan kuluttanut kengänpohjia. Yhtenä aamuna junailin itseni Helsinkiin ja vietin siellä mukavan mummuilupäivän.

Aurinkoa on ollut. Sadetta tihkuversiona ja joskus vähän enemmän, mutta vain kerran kastuin niin, että kenkien kuivuminen kesti puoli vuorokautta. Kävelyähän ei pieni sade edes haittaa…

Tämä oli hyvä irtiotto arjesta. Oli kiva leikkiä kaupunkilaista hetken aikaa.

Iso kasa ennustajia

Päivänkakkarasta on varmasti moni meistä nyppinyt terälehtiä saadakseen tietää lorun lopun eli rakastaa-ei rakasta-rakastaa jne. Kukalle onkin vanha kansa antanut kuvaavia nimiä kuten arpakukka ja ennustajakukka. Päivänkakkara on kaunis ja kesäinen, mutta omaa kuitenkin yhden huonon tunnuspiirteen: se ei tuoksu vaan haisee! Ulkomaljakossa ihan jees, mutta sisällä ehdoton ei. Ei, vaikka se on meidän maakuntamme kukka. Ehdoton ei!

Kaksikymmenikkökö?

Löysin kirpparilta neljä vanhaa Viisikkoa. Neljä kertaa viisi on kaksikymmentä, joten nyt meillä on kait Kaksikymmenikkö… Kappalehinta oli puoli euroa ja eurolla sai kolme, joten koko kasan hinta oli puolitoista euroa. Olen itsekin aikanaan Viisikkoni lukenut ja nämä kirjat ostin Esikoista varten. Hänellä on ainakin jo muutama ja saa nyt täydentää kokoelmaansa.

Aikanaan katsoin elokuvan Viisikkojen äidistä, Enid Blytonista. Hän rakasti lukijalapsia, mutta omistaan ei piitannut. Enidiä luonnehdittiin varsin julmaksi äidiksi.

Aurinko ilmestyi aamupalalle!

Aamupalan kruunaa tänä aamuna aurinko! Nukuin kohtalaisen hyvin liki kahdeksaan. Hetken aikaa vielä kuonottelin sängyssä, mutta sitten vatsasta alkoi kuulua ihan selvästi ääni, joka murisi: rrruokaa ja rrreippaasti! Ei auttanut muu kuin totella.

Lenkkarit odottavat eteisessä toiveikkaan näköisinä. Aamupäivälenkki on vuorossa heti, kun olen tyhjentänyt tiskikoneen ja siivonnut keittiön. Aurinkopäivästä otetaan kaikki irti!

Nimipäivä, suklaakakkua ja kirjoja

Eiliseen päivään kuuluivat Kakkonen, Kolmonen, Tatu ja Patu. Vietin päivän Esikoiselassa ja samalla juhlittiin yksi- ja kuusivuotiaiden keskimmäisten nimien nimipäivää suklaakakun merkeissä. Tatu ja Patu liittyivät päivään sillä tavalla, että kirjastoautolta oli saatu ihkauusi kirja ja luin sitä Kakkoselle ja mietittiin samalla ongelmien ratkaisuja. 

Päivään kuului myös paljon askeleita, kirpparikäynti ja kirjastoreissu. Kallion kirjaston vievaanpoishyllystä bongasin laulukirjan ilahduttamaan Esikoiselan perheen elämää.

Päivä oli tosi mukava. Pian tavataan isommalla porukalla kesäleireilyn merkeissä!

Kaverille kans!

Aina välillä joku-ihme-nuukuus iskee takavasemmalta ja se koskee monesti kesän mansikoiden ostamista. Meillähän ei mansikkalaatikoita ostella pakastettavaksi, kun samalla vaivalla mansikkapusseja saa kaupan pakastealtaasta läpi vuoden. Muutamat kesäherkutteluropposet ostetaan siinä vaiheessa kun hennotaan ja eilen oli sellainen hetki. Mansikoiden lisäksi ostettiin purkillinen kuohukermaa ja Mies vispasi puolesta purkista kermavaahtoa ja perkasi ja puolitti mansikat. Sitten nautittiin ja katsottiin vanhaa sarjaa Kaverille ei jätetä. 

Yllätin jopa itseni!

 

Joskus sitä onnistuu yllättämään itsensäkin… Olin päättänyt lähteä tänä aamuna pitkähkölle kävelylenkille ja herätyskello oli jo viiden jälkeen soimassa. Aamupesu, lenkkivaatteet päälle ja aikaisaamupalaksi banaani ja ovesta ulos klo 5.40. Oli mukavan rauhallista kulkea.

Kävelin kunnon lenkin. Matkaa kertyi askelmittarin mukaan 12,6 kilometriä. Aamupala maistui erityisen hyvältä. Ehkä yllätän itseni joskus toistekin!

Ikkunalaudalla, ei tyynyn alla

Juhannuskimppu ilahduttaa vielä ikkunalaudalla, vaikka ollaan jo ihan tuikitavallisessa arjessa. En kerännyt siihen seitsemää erilaista kukkaa enkä laittanut kukkia tyynyn alle yöksi. Kimpussa näkyy olevan viittä kukkaa (laskin juuri äsken) ja vakituinen juhannusheila nukkui vieressä ilman taikojakin.