Haahuilen, siis olen!

Olen aina ollut jollain lailla haahuilija eli liikkunut ja vaellellut minne milloinkin. Kun hurahdin kävelemiseen, säilytin haahuilunkin. Kävelyssä kun on ainakin kaksi eri tyyliä eli systemaattinen lenkkeily paikasta paikkaan ja sitten tämä toinen, joka käy katsomassa milloin mitäkin ja välillä on kartalta pois ja ei aina edes halua tietää kartasta mitään. Kuva on yhdeltä haahuilureissulta, jolla askelmittari kulki takataskussa, mutta sitä karttaa ei ollut. Oli vain kaunis ja lämmin päivä. Haahuilin, siis olin. Haahuilen, siis olen.

Mehiläisromanssi?

Minulla on paha (?) ja myötäsyntyinen tapa lukea ympäristön kylttejä ja tulkita ne aivan omapäisesti… (Kas kummaa, miten ihmeessä omapäisesti!) No, tuon kuvan kyltin bongasin viime viikolla ja sehän on tietysti ihan asiallinen, jopa kuivan-. Minä vaan heti ajattelin Mehiläisen ihan vaan mehiläisenä enkä tohtoripaikkana ja ajattelin, että sen on joku rengastanut itselleen sopivasti juuri juhannuksen alla…

Teetä kauniista kupista

Aamulla ja päivällä on pakko (tai halu tai tapa tai tarve tai mikälie) saada kahvia. Iltaisin myös aina joskus, mutta harvemmin. Iltaan kuuluu ennemmin tee. Kupillinen tai monta. Eilen illalla join monta, koska kuppi oli näin kaunis.

Meillä vaakutaan!

Taannoin kirjoitin pienimuotoisesta kylpyankkakeräilystämme ja siinä vaiheessa niitä oli kvartetin verran eli neljä. Hankkimiskriteerinä on se, että ne ovat erivärisiä. Ilahduttavat Kotosen kylppärissä olijaa. No, eilen sitten satuttiin törmäämään (kuv.) kirpparilla varsinaiseen ankkalaumaan ja oitis piti kännykän kuvarullasta tarkistaa olemassaolevien värejä. Ja nämä kaksi lähtivät meidän mukaamme kahden euron kolikkoa vastaan!

Nyt kaikki eivät enää mahdu suihkuhanan päälle, joten Mies lupasi jossakin vaiheessa rakentaa niille pitkän hyllyn kylppäriin. Sitä odotellessa lauman kuudelle  ankalle on sijoituspaikka pyykkikoneen päällä. Luulenpa, että vaakkuvat siinä sovussa!

Jk. Yhtä lukuunottamatta ankat ovat kotoisin kirppareilta. Posankka (eli tuo vaaleanpunainen) on ostettu museokaupasta ja oli aika hintava.

Pienten kirjojen kesää

Luen läpi vuoden. Aika usein kesäisin dekkareita, mutta nyt olen huomannut itsessäni myös uuden piirteen: Kesäisin lainaan mieluusti pieniä kirjoja, kevyitä kirjoja eli siis laihoja kirjoja. Syynä on tietysti se, että ne mennä sujahtavat reppuun tai matkakassiin helposti ja pientä kirjaa jaksaa illalla vielä lukea sivun tai kaksi vaikka olisi uupunut hellepäivän touhuista. Isot kirjat kopsahtaisivat unta odottaessa päähän ja kuka uskoisi, että sait kirjasta/kirjalta mustan silmän…

Tosi on!

Ennen minulla oli tapana leikata tai repiä lehdistä osuvia lauseita myöhempää käyttöä varten. Harrastan edelleen periaatteessa samaa, mutta nykyään räpsin lausekuvia ja käytän niitä. Omia lehtiähän nyt voisi repiä mielin määrin, mutta kirjaston lehtiä ei…

Kuvan lause tuli tällä viikolla vastaan ja kolahti. Allekirjoitan tuon. Ja voisin vielä lisätä, että myös lastenlapset!

Saa nähdä, miten käy!

Eilen nappasin pienemmän lähikaupungin kirjaston poistohyllystä yhden pokkarin. Saa nähdä, saanko luettua, mutta vahva luotto ja aikomus on! Olen yrittänyt lukea vuosittain yhden kirjan verran på svenska, koska olen pitänyt ruotsin kielestä aina siitä asti, kun se alkoi kansakoulun kolmannella luokalla. (Ja josta muuten on melkein tuhat vuotta - siis tusen år!)

Mies sanoi, että jos haukkasin liian ison palan enkä pääse kirjassa eteenpäin, voin jättää sen johonkin kulkuvälineeseen tai kirjastoon tms. No, jos aikahaarukka on elokuun loppuun, luulen selviäväni. 

Omatoimi toimi!

Eilen oli merkittävä ilta. Pieni askel, mutta samalla suuri harppaus tavalliselle kirjastonkäyttäjälle. Kävin nimittäin nyt ensimmäistä kertaa yksikseni omatoimikirjastossamme iltaseitsemän paikkeilla. Ko. systeemi tuli vuosien odottelun, päänraapimisen ja pähkäilyn jälkeen kuntaamme reilut kolme viikkoa sitten. Nyt korkkasin sen, kun palautin yhden kirjan ja hain&lainasin yhden varauksen. Ovet aukesivat, kaikki toimi ja tyytyväinen kuntalainen hyrisi onnesta!

Näyttää tarpeeksi ööltä

Olen etsinyt kirppareilta (toistaiseksi vielä turhaan) Kolmosen kirjainta eli ässää. No, keväällä löysin kruunupäisen oon ja ehdotin Miehelle, että se laitettaisiin ulko-oveen. Näyttää mielestäni tarpeeksi ööltä. Se on sopivasti sininen ja sopii hyvin sinisen talon siniseen oveen. Kaikkea sitä hassut eläkeläiset keksivätkin!

Lähimaisemamme on kaunista

Aina välillä lenkki jatkuu vielä lähilenkkinä eli Laurilan ohi ja siitä muutamat sadat metrit pikkutietä, jonka päässä on vain yksi talo. Välimatkaa talojemme välillä on reilut puoli kilometriä ja aika usein teen niin, että käyn vaikka puolivälissä kääntymässä, palaan takaisin ja jatkan tuota muutaman kerran. (Joskus olen saanut pelkällä lähilenkillä jopa kahdeksan kilometriä kasaan…) Eilen illalla olin palaamassa kotiin ja maisema näytti niin kauniilta, että oli napattava Samu taskusta ja räpsäistävä kuva! Vähän sieltä pilkottaa Kettulan kattoa ja Kettulahan on meidän ns. kesämökkimme, jonne on lyhyt matka mennä milloin vaan eli ei muuta kuin pihan yli…

 

Ravitseva ja värikäs kattaus

Mies lähti eilen kukkienkastelu- ja pöydänlakkausreissulle Kotoseen. Heräsin aamulla kahdeksan paikkeilla, mutta jäin vielä sänkyyn kuuntelemaan radiota. Ja kuinka sitten kävikään! Heräsin seuraavan kerran, kun kello oli melkein jo puoli kymmenen… Eilinen virsikirjatyöpäivä ja illan lenkki (15 km) vaativat veronsa ja kunnon unet.

Aamupalan rakentelin sillä idealla, että samalla hoituu sitten lounaskin, kun kerran meni näin myöhään. Nektariinit on suurta herkkuani ja paloittelin niitä jogurtin päälle myslin seuraksi. Kattaus on kaiken kaikkiaan ravitseva ja värikäs.

Kaikenlaista lenkkiseuraa!

Eilen illalla tein kympin lenkin ja kuuntelin vielä viimeiset jaksot Kurja juttu -podcastista.  Tarkennus: joka viikko tulee aina uusi jakso, mutta tammikuusta asti olen kävellyt ja ”urakoinut” reilut sataviisikymmentä enemmän ja vähemmän kurjaa juttua. Ja nauttinut kolmen nuoren naisen kuulokeseurasta, rikoksista ja katoamisista.

No, kävelin Pohjolanmäentien loppumäkeä ja sivusilmällä huomasin jotakin vieressäni. Olihan siinä, komea käärme! Otin muutaman askeleen eri suuntaan ja räpsäisin todistusaineistokuvan. Olen lapsena oppinut käärmeenseisautussanat, mutta en nyt niitä kuitenkaan alkanut käyttää. Pakenin paikalta ja tuo Vibera berus jäi keskelle tietä. Siis, maalla sattuu ja tapahtuu!

Harkittu, ei hetken mielijohde

Tämä on tätä aikaa, jolloin aika moni postaus sisältää kukkakuvan. Tämän aamun otos on pergolan pikkupöydästä, jonka perimme Esikoiselta punaisena ja joka meillä sitten muuttui siniharmaaksi. Siniharmaalle pöydälle sopii mielestäni tosi hyvin vanha Arabian liemikulho ja siihen värikäs kesäkukka. (Edelliset kukat kulhossa olivat pikkunarsisseja, jotka pääsivät kukkimisensa jälkeen multaan odottamaan seuraavaa kevättä.) Eli siis asetelma on harkittu, ei hetken mielijohde. 

Pientilalta bongattua

Eilen iltapäivällä haahuilin pihalla ihailemassa kukkia ja kukintoja. Jotakin kuvattavaakin löytyi ja yksi öttiäinen oli niin hartaasti meditoimassa, ettei välittänyt pätkääkään räpsimisestäni. Hyönteistuntemukseni on heikkoa, mutta öttiäinen -nimikkeen alle mahtuvat kaikki varsin hyvin.

Laurilan piha on iso, mutta siitä on suunnilleen puolet metsää. Vähän yli puoli hehtaaria on tontin koko ja koska ollaan haja-asutusalueella, on tämä oikeasti tila ja kaiken lisäksi vielä pientila. Käsite kuulostaa hieman joltakin täälläpohjantähdenalla -ajalta…

Onneksi en tiennyt!

Eilen illalla palasin kävellen kotiseutuyhdistyksen kokouksesta ja huomasin paikan, jossa kasvoi ihan mielettömän paljon lemmikkejä, liekö luhta-? En poiminut, mutta kuvasin. Jatkoin tyytyväisenä matkaani tietämättä, että samoihin aikoihin oli joku muukin ollut läheisellä ulkoilualueella liikkeellä. Joku muu, jonka liikkumisnopeus olisi parhaimmilaan tai pahimmillaan kymmenkertainen omaani verrattuna… Ystävä lähetti viestin, että selvisinkö kotiin, kun tuosta k-a-r-h-u-s-t-a oli saatu havaintoja ja tiesi minun palaavan kävellen kotiin. Vastasin, että hyvin lähellä kotia jo olen. - Tällaista meillä maalla!

Sipulilause viikonlopulta

Meillä leikitellään sanoilla ja lauseilla. Hyvien yöunien jälkeen aivot ovat hyvässä terässä ja sanailua riittää. Tämä sipulilause on viikonlopulta. Monimerkityksinen, totta kai. Eilen iltalenkillä räpsäisin kuvan vanhan kirkon aidasta ihan tarkoituksella tekstipohjaa varten. Kyllä eläkeläisetkin voivat hassutella!

 

Pinkkiä, miten ihmeessä?

Eilen haettiin pienemmästä lähikaupungista kesäkukkia pergolaan. Ensin valitsin pelargoniat ja siitä se sitten lähti! Kaikki olivat jotakin pinkkiä, vaaleaa ja tummaa versiota. No, illalla lähdin kympin kävelylle ja toin tullessani muutamat luonnonkukat. Toiset olivat väriltään pinkkejä ja keittiön pöydällä sattui olevat pinkit tabletit. Mikä ihme tämä pinkin värin invaasio just nyt on? Aikaisemmin en ole juuri korviani lotkauttanut sille värille…

Kaunis kuin mikä!

Raunistulan pihakirppispäivänä törmäsin (kuv.) niin kauniiseen lääkinnälliseen välineeseen, että päätin oitis ostaa sen meille. Hintaa oli vain puoli euroa, joten se ei ollut edes kallis. Luulen, että Kolmonen tulee toimimaan tärkeänä ja tiitteränä pistoshoitajana vielä monta kertaa!

Oiva, kelpo ja mainio

Hyvää kesäkuuta, rakas! Näin Mies tokaisi aamulla, kun tuli viemästä sanomalehteä naapuriin ja minä olin sillä aikaa ehtinyt herätä. Sivumennen sanottuna meillä on aina kova kisa siitä, kumpi ehtii toivottaa toiselle… Tässä kuussa Mies ehti.

Eilen syötiin täytekakkua ja muita herkkuja ja kohotettiin onnittelumaljoja. Toinen juhlituista ylioppilaista oli komea ja toinen kaunis. Toinen oli ystävä ja toinen sukulainen. Molemmilla elämä edessä. Kummallakin kivat omannäköisensä juhlat. 

Hyvästelin illalla toukokuun. Listasin lukeneeni kaksitoista kirjaa ja kävelleeni neljäsataaviisikymmentä kilometriä. Omia tavattiin ihanan usein. Kiitos toukokuu, olit oiva ja kelpo ja mainio. 

Ruusupäiviä

Ruusut nivovat hyvin eilisen ja tänäisen. Eilen olin virsikirjatöissä kahdessa siunaustilaisuudessa ja kummankin kukkakoodi oli ruusu ja suurin osa kukista oli valkoisia. Tänään sitten on ylioppilaiden päivä ja meilläkin on kutsu kaksiin juhliin. Onnea kaikille valmistuville, koulunsa päättäville ja kesälomansa aloitteleville. 

 

Keltainen on nyt pop!

Tässä keväässä ja kevätkesässä on ollut ainakin yksi yhteinen ihmettelemisen aihe: voikukat. Joka paikassa törmää (kuv.) kukkiviin keltamykeröalueisiin. Ennen tätä aamua en tiennyt, että voikukka kuuluu heimoltaan asterikasveihin ja että se lisääntyy apomiktisesti eli ilman hedelmöitystä. Nyt tiedän.

Leikkimistä ja muistelua

Eilen illalla haettiin isomman lähikaupungin matkakeskuksesta meille viikonloppukylään Esikoinen ja Kakkonen. Toinen heistä oli saanut uuden komean Minecraft -repun ja tarkoituksena oli minecraftailla täällä mummulassa Klaanin vanhimman kanssa. Ja leikkiä legoilla, jotka on Kolmosen vuoksi pistetty omassa kotona joksikin aikaa varastoon.

Tänään tulee kuluneeksi kolmekymmentäneljä vuotta siitä, kun muuttoauto toi tavaramme Laurilaan ja asetuimme taloksi. Esikoinen oli silloin kuusivuotias eli niin kuin Kakkonen nyt ja Kuopus oli pari vuotta nuorempi. Mihin se aika oikein on karannut?

Liikkujan kennelistä huomenta!

Tammikuussa meille muutti Hilppa, joka sujahti kätevästi paksumman ulkoilutakin taskuun ja antoi hyvän (teko)syyn lenkkeillä päivittäin. Sitten tuli kevät ja ohuemmat & pienitaskuiset takit. Hilppa toki mahtui vielä mukaan, mutta koko ajan yritin etsiskellä sille kesäseuraajaa. Kiertelin kirppareiden leluosastoja ja mikään koira ei oikein ihastuttanut. No, toissapäivänä Laurilassa sitten pengoin leluvarastoa ja löysin sopivan pienen ja sympaattisen otuksen. Nyt minulla on kesäkoira nimeltään Vilma! Ei vie verkkatakin taskussa paljoakaan tilaa ja on säyseä ja sisäsiisti. Hilppa saa olla vuorotteluvapaalla loppusyksyyn asti ja palaa sitten taas kehiin/poluille/kävelyteille.

 

Monenlaista kukkaa!

Olin reilun viikon Kotosessa. Alussa ja lopussa kahdestaan, mutta sunnuntaista lauantaihin ihan yksikseni ja nautin kevätkesän vehreydestä, kukista, kirjoista (luin neljä) ja kävelystä. Nukuin hyviä yöunia ja parit pikkupäikkärit. Toiset niistä nojatuolissa telkkaria katsellen… Nuorempana ihmettelin, kun isä-Erkillä oli taito ottaa nojatuoliunet, mutta nyt en enää ihmettele. Päätin alkaa kutsua niitä Erkkiuniksi erotuksena tavallisiin päikkäreihin, jolloin torkutaan sohvalla/sängyssä.

Eilen paluumatkalla pysähdyttiin Kuopukselassa kahvilla. Vikke Väkkärällä alkaa olla kolmas koululuokka enää paria päivää vaille suoritettuna. Niin se aika vilistää!

Miten kävi takaraivotavoitteelle?

Viime maanantaina laitoin itselleni takaraivotavoitteen. Selkokielellä se tarkoitti, että kävelisin viikon aikana niin paljon, että vuoden kokonaismäärä olisi sunnuntai-iltana 1500 kilometriä. Numeraalisesti se tarkoitti reilua satasta. No, sitten oinasluonteeni, suotuisat tähtienasennot, hyvät kävelykelit ja -maastot kohtasivat. Kävelin kahdesta kolmeen lenkkiä päivässä. Ja eilen illalla räknäsin tuloksen ja viivan alla on nyt 1528,2 kilometriä. Saavutin reilusti tavoitteeni! Sille voi joko laulaa kolminkertaisen aamenen tai juoda hyvät päiväkahvit. Tai tehdä molemmat.

Nautin!

Tähän sunnuntaiaamuun kuului hieman enemmän kahvia kuin tavisaamuina. Lisäksi leipää, juustoa, kurkkua, jogurttia, mysliä ja kananmuna. Tuo kahvimuki on melkein lempimukini, kun se on riittävän suuri, se on tavallaan nimikkotuote (Rakastu arkeen.) ja tuo kulloisenkin juoman yläpuoliteksti muistuttaa lempeästi hyvin tärkeästä asiasta. Tottavie olen kyllä nauttinutkin tästä ns. lomaviikosta. Ihan täpöllä!

Maistuisiko pehmelö?

Eilen tein kannullisen pehmelöä, johon laitoin kahden jogurttipurkin jämät, yhden pienen banaanin, pakastemarjasekoituspussin loput ja lirauksen lehmänmaitoa. Sitten vaan blenderi pyörimään hetkeksi ja kauniinvärinen juoma oli valmista. Sitä riitti iso lasillinen aamupalalle ja toinen samanmoinen välipalalle.

Pehmelö on Kielikellon sivulta löytynyt sana, joka yhdistää pehmeän ja pirtelön. Ihan tervetullut korvike smoothielle, joka tuntuu olevan vaikea sanoa ja josta usein kuitenkin tulee smuutti…

Ihannoin Peppi Pitkätossua!

Sankarini on läpi elämän(i) ollut Peppi Pitkätossu. Peppi on handlannut ja jaksanut ja halunnut tehdä ihan mitä vaan. Ehkä juuri siksi ihailen häntä ja vaatekaapistani löytyykin muutama peppimekko. Viimeksi  ostamaani pukeuduin, kun oli se riemuisa eskarilaisjuttu ja sama mekko oli päällä viime viikolla Kolmosen yksivuotisjuhlissa. 

Etsiskelin sopivaa sitaattia ja löysin tosi hyvän: Sinun pitäisi olla iloinen, että on edes jokin sää!  Yritän muistaa tämän silloin, kun sataa ja myrskyää ja aurinko tuntuu kadonneen päiväkausiksi. 

Auringonkukka tapasi Aatamin

Marraskuussa kirpparilta löytämäni Auringonkukka-teekuppi oli siitä asti lautasta vailla ja astiakaapistahan sille löytyi eilen just sopiva pari Arabian Aatamista! Astiaihmisenä ilahduin tosi paljon tuosta yhdistelmästä ja nimi-ihmisenä myös siitä, että molemmat alkavat samalla kirjaimella. (Tosin kuppi on oikeasti Sunflower, mutta silti!)

Mielipuuhia

Keväällä, kesällä ja syksyllä yhdistän kaksi mielipuuhaani eli kävelyn ja kukkien poiminnan. Palaan lenkiltä milloin mistäkin suunnasta pienten tai isompien kimppujen kanssa. Olen siis pohjimmiltani kaunosielu ja kotikutoinen luomufloristi.

Tänä aamuna ei ollut kiire!

Tänään oli taas tarjotinfiilis! Nälkäkin kyllä hätyytteli, mutta sitä uhmaten katoin hitaan aamupalan, jolla jaksan pitkälle tätä päivää. Tälle päivälle on luvassa muutama kävelylenkki, kun Forecan tätien mukaan tänään vielä olisi aurinkopäivä. Ja tuskin nyt muinakaan päivinä aamusta iltaan sataa, joten ulkoilla voi aina joissakin poutaväleissä. 

Viikuna ja takaraivotavoite

Taas kerran aamupalakuva! Tällä kertaa ei tarjotinta, ei lautasliinaa. Ihan vaan sellainen pikaräpsy ja pika-aamiainen, kun nälkä oli niin kova… Toista leipää päällystää viipaloitu viikuna. On sen verran kallista herkkua, että en ostanut kuin yhden. Viipalointivaiheessa jo nappasin yhden suuhuni ja oli niin hyvää mitä muistelinkin!

Aurinkoinen aamu näkyy olevan, joten kohta lähden kävelylenkille. Tälle viikolle on laitettuna takaraivotavoite, johon pyrin…

Muistan mitä tein kuusikymmentäkuusi vuotta sitten!

Tai no, en niin tarkasti muista yksityiskohtia, mutta ainakin olin puettuna valkoiseen kastemekkoon ja hiukset olivat hyvin. Kummitäti-Lempin sylissä oli turvallista olla. Päivä oli isän nimipäivä eli Erkinpäivä. Siitä päivästä lähtien olen totellut nimeä Vuokko Marjatta. Ei huono nimivalinta ollenkaan kevätlapselle!

Runot ja minä

Runoja olen rustannut kymmenvuotiaasta lapsesta asti ja varsinkin ne ihkaensimmäiset olivat tiukasti riimillisiä. Runoratsu sai siis laukata, mutta suitsista pidettiin ankarasti kiinni. Nuorena aloin vähitellen löytää omaa tyyliäni kirjoittamisessa ja ihanteeni olikin Risto Rasa. Vanhempana runoilen harvakseltaan, silloin tällöin tilauksesta ja joskus ihan vaan kirjoittamisen ilosta.

Kuvan taulun näin kirpparilla. En ostanut, kuva riitti. Olen iloinen rytmin oikeellisuudesta ja tavujen määrästä.

Ulkomaille Uuraisille!

Eilen olin virsikirjatöissä toisessa seurakunnassa. Siellä oli eskarilaisten kevätkirkko kouluunlähtösiunauksineen kaikkineen. Väkeä kuin pipoa, iloa, riemukasta laulua ja yhteistä osallistumista. Lopuksi kaikki saivat jätskit kirkon pihassa. Kanttoria ja pappeja myöten kaikki. 

Pari kertaa aikaisemmin olen ollut tuolla tuuraamassa ja niinä kertoina soitin urkuja vintillä. Nyt oli toivottu, että soittaisin edestä flyygelillä. Syy oli se, että lapsiryhmien ja minun yhteistyöni olisi helpompaa. Niinhän se oli, kun varsinaisia harjoituskertoja oli tasan nolla… 

Toistekin voin mieluusti mennä, jos tarvitaan ja pyydetään. 

 

Taidetta ja kävelyä

Tiistai oli liikuntavapaapäivä, koska päätin niin. Liikunnan sijaan käytiin pienemmässä lähikaupungissa. Aiheina olivat taidenäyttely, kirppari, kirjasto, kakkupalakahvit ja orvokki+multahankinnat. Akvarellinäyttelyn lisäksi katsastimme taidelainaamon tarjonnan ja ostimme tuon pienen Klaudia - taulun olkkarin seinälle. Vapaapäivä teki hyvää ja oli ansaittu, vaikka en liikukaan pakosta vaan rakkaudesta lajiin.

No, eilen sitten tein kaksi lenkkiä. Aamulla kävelin pappilaan yhteiseen kolmen euron ruokapöytään ja ystävien tapaamiseen. Illalla tein reilun kymmenen kilometrin lenkin ja kävin taas moikkaamassa vanhaa kirkkoa. Aina vaan löytyy uusia ja mielenkiintoisia kuvakulmia!

Kolmonen on nyt yksi vee!

Tänään Lapsenlapsi Kolmonen, tuo koko klaanin pikkumyymäinen olento täyttää yhden vuoden. Tänä aamuna vuosi sitten Mies otti reppunsa (synnytys-) ja lähti junailemaan kohti Helsinkiä, kun siellä oli alkanut synnytys. Ihan paikan päälle ei tarvinnut mennä, mutta lastenvahdiksi kuitenkin. Ja minä hermoilin täällä kotona enkä osannut tehdä oikein mitään ja koko ajan vain vilkuilin kännykkää. Päiväkahviaikaan sitten tuli tieto Kolmosen saapumisesta ulkomaailmaan. Huh, sitten helpotti kolminkertaisella mummullakin…

Eilen illalla kerättiin pihasta käpyjä, joita on kopissut nyt kevään aikana ihan kiitettävä määrä. Mies teki tuon numeron ja minä sitten lisäilin kuvaan koristerusetin. Onnea, Kolmonen! Olet rakas! 

Arkea ja juhlaa

Minä olen aina ollut arkeilija - jo vuosia ennen kuin minusta tuli Arkeilija. Arjessa on mielestäni kaikki värit, maut ja vivahteet. Virsikirjatyön ansiosta olen päässyt usein erilaisiin juhliin, iloon ja suruun. Klaanillakin on aina välillä juhlia - nimiäisiä ja synttäreitä. Nautin lahjojen miettimisestä ja hankkimisesta juhliin. Ja niistä juhlista. - Silti arki yleensä vetää pitemmän korren.

. 

Nämä vielä!

Eilisestä hillitystä pukeutumisesta virsikirjatöissä jäi puuttumaan yhden tärkeän yksityiskohdan kuva. Lapsenlapsipojat Ykkönen ja Kakkonen saavat toimia täällä käydessään korvakoruvalitsijoina. Eilen aamulla Ykkösen ei tarvinnut kauan pyöritellä ko. telinettä, kun hän tuli näiden värikylläisten ympyröiden kanssa. Sopivat mekkoon kuin emäntä aitanpolulle eli täydellisesti. 

 

Värikästä äitienpäivää!

 

Menin aamukymmeneksi virsikirjatöihin ja nyt olen jo kotona. (Sattumoisin olen kolme vuotta sitten olllut samoissa töissä ja samoissa vaatteissa.)

Oma äitini oli voimakas ja taitava kaunosielu. Meissä oli paljon samaa ja siksi aina joskus ajatuksemme eivät ihan menneet yksiin, mutta rakastettiin kuitenkin toisiamme.

Itse olen omasta mielestäni kelpo äiti. Olen yrittänyt antaa hyvin siimaa ja paljon rakkautta.

Kuopus ja Miniä ovat varsinaisia kunniamerkkiäitejä kumpainenkin. Rakkaus suorastaan virtaa heidän puheistaan, teoistaan ja katseistaan.

Hyvää äitienpäivää!

Suhteeni mäkiin on muuttunut

Vakiolenkkireitillä on yksi mäki, jota kivutessani olen huomannut kunnon kohonneen. Joskus takavuosina alkoi jo ajatuskin nousemisesta puuskuttaa ja nyt saatan yhtäkkiä olevani jo tuon Pohjolanmäen huipulla. Enkä edes puuskuta! Ja itse asiassa - nykyään mäet on ihan lempiasioitani…

Kyllä se on valkoista!

Kuva on arkistokuva vuosien takaa ja ihan eri vuodenajalta kuin mitä nyt eletään, koska vaahteranlehdet. Asia on kuitenkin se, että uusi paavi on valittu! En seurannut asiaa mitenkään intensiivisesti, mutta vähän kuitenkin. Aika iso muutos tuolle amerikkalaiselle miehelle, kun eilen aamulla herätessään hän oli vielä Robert Francis, mutta saadessaan unihiekkaa illalla silmiinsä olikin Leo Neljästoista!

Syön aamusta mielelläni ja paljon

Tämän aamun aamupala oli iso ja tukeva. Ensin ruisleipä tonnikalapasteijalla ja juustolla, sitten karjalanpiirakka munavoilla ja näiden kanssa mukillinen kahvia. Lisäksi (kahvi)mukiin vielä jogurttia ja mysliä. Kyllä nyt taas jaksaa!

Noin tuhat vuotta sitten, kun asuin neiti-ihmisenä yhden aikuisen taloutta, aamupalani oli saavillinen kahvia ja ehkä yksi voileipä. Muutenkin korvasin tosi paljon aterioita kahvilla ja leivillä. Nykyään on asiat ihan toisin! Syön aamusta mielelläni ja paljon.

 

Hidastelua huvin vuoksi

Mies lähti maanantaina Kotoseen kastelemaan kukkia ja kartuttamaan fillarikilometrejä. Minä hidastelen ja laiskottelen täällä - ja toki myös teen kävelylenkkejä! Tänä aamuna oli taas sellainen aamu, että heräsin kahdeksalta, laitoin radion taustalle soimaan hyvin hiljaisella, heräsin vielä muutaman kerran ja puoli kymmeneltä vasta nousin laittamaan aamupalaa. Olen perusluonteeltani laiska ja mukavuudenhaluinen. Pystyn joskus teeskentelemään jotakin muuta, mutta en aina.

Lempi-ikkuna

Olen aina ollut sohvannurkkaihminen ja siksi lempi-ikkunani on olohuoneessa. Sohvalla luen, katson telkkaria, tölläilen ulos ikkunasta ja ajattelen sinisiä (ja kaikenvärisiä) ajatuksia. Ikkuna näyttää neljän vuodenajan maisemaa, kutakin aina vuorollaan. 

Koti on minulle enemmän kuin neljä kirjainta ja joku-tietty-määrä neliöitä. Onnekseni olen naimisissa samanhenkisen kanssa.

Yhtä sun toista muistettavaa

Muistilaput on aina tarpeen. Ruokakauppaa varten käytetään töistä haalimiani vanhoja kirjekuoria yms, jotka Mies on saksinut sopivan kompaktin kokoisiksi ja joilla on oma paikka keittiön ikkunanaluslokerossa. Omassa käytössä minulla on muutamia erilaisia muistitarralappuja. Niihin merkkaan virsikirjatöihin virsiä, apteekkiin lääkeostoslistaa ja sitten yhtä sun toista muuta muistettavaa.