Onnellinen ryhmäkuva

Siivosin keittiön vihreän kaapin yläosan, kun Mies oli Kotosessa käymässä. Hieman muuttelin astiajärjestystä toimivammaksi. Hylly kerrallaan tyhjensin sisällön keittiön pöydälle. Nämä pikkukulhot näyttivät niin onnellisilta ryhmänä, että otin niistä kuvan.

Tammikuussa mainitsin, että kaksitoista on juuri sopiva määrä. Kolmetoistakin on. Tuon sinikukkaisen sain Kuopukselta taannoin ja se odotti kesällä Kotosen hyllyssä pääsyä kaltaistensa joukkoon.

Pitkän kaavan mukaan

Eilen oltiin elokuvissa pitkän kaavan mukaan. Ensin nähtiin romanttinen komedia Oman elämänsä Jane Austen (2025). Viihdyttävä, viehättävä ja hieman erilainen pikkuelokuva. Sen loputtua jäätiin penkeille istumaan ja kaivettiin eväsleivät esiin. Ehdittiin syömisen lisäksi pitää omatoimikirjastoasioimis- ja vessatauko. Seuraava elokuva oli suomalainen Täydelliset vieraat (2025). Loistavat näyttelijät, vähäeleinen teatterimainen lavastus ja yllättäviä käänteitä loppuun asti. 

Sitten oli aika lähteä kotiin lämmittämään saunaa. Kiitos taas, Kino Metso! Olet tuonut arkeemme monenmonia elämyksiä!

 

Tunnelmia

Syksyisessä(kin) maisemassa on kiva kävellä, pysähdellä, räpsiä kuvia ja jatkaa taas matkaa. Tämä kuva on sunnuntai-iltapäivältä ja paikkana on Hiljaisuuden polku kirkon rannassa. Aika harvoin kävelen ko. polkua, mutta aina joskus kuitenkin. 

Tänä aamuna laitoin herätyskellon soimaan seitsemäksi ja ennen aamupalaa spinnasin kolme varttia. Pitkästä aikaa, kun edellinen spinnauskerta näkyi olleen elokuun alussa… Arvaat varmaan, että aamupala maistui polkemisen jälkeen!

Leikkivästä Laurilasta huomenet!

Lopultakin toteutan lupaukseni Stanstalle… Ylärivissä on ne Lirttana Lättänän nimenantotilaisuudessa olleet tyypit. Kun kerran sain ne houkuteltua kuvaan, keräsin kaikki muutkin sorminuket ja onhan siinä sekalainen joukko!  Monet leikit on Ykkösen ja Kakkosen kanssa noilla saatu aikaan. Vähän ovat vuosien saatossa saaneet kolhuja, mutta vain vähän. Kaikeksi onneksi tyypit asustelevat leikkien väliajoilla pienessä vetoketjullisessa pussissa, joten katoamisiakin on tapahtunut ihanan vähän. 

Viikonlopun muistelua ja aamupalaa

Takana on pitkä viikonloppu tamperelaisten omien kanssa. Rentoon, mutta toiminnalliseen aikaan meillä kuului hämärä(pienois)golfia, frisbeegolfia, kävelyä, hyviä yöunia, pianonsoittoa, saunomista, pelejä ja ruoanlaittoa. Sunnuntaiaamuna kävin virsikirjatöissä, mutta ehdin jo sitten yhteiselle lounaalle takaisin Laurilaan. Omat lähtivät eilen iltajunalla Jyväskylästä. Mies oli lähtenyt aamujunalla Kotoseen. Kastelee kukat, käy elokuvissa, fillaroi ja viettää omaa aikaa kuten minäkin täällä.

Jk. Aamupalan katoin itselleni pitkien yöunien jälkeen. Kuvasin sen, totta kai!

Jk2. Eilen illalla saavutin viime vuoden! Vuoden 2024 lopussa minulla oli koossa kävelykilometrejä 3540,5. Nyt on jo muutama kilometri enemmän ja vuotta on vielä hyvin jäljellä.

 

Aina joskus laitan itseni etusijalle

Kirjaston lehdestä räpsäisin ylläolevan kuvan. Se osui ja upposi. Tuota ajatusta olen yrittänyt toteuttaa (ja onnistunut siinä mielestäni aika hyvin) viime vuosien ajan. Uskallan laittaa itseni aina välillä etusijalle ja miettiä, mitä keho tarvitsee. Liikuntaa, paljon unta, hyvää ravintoa (ja herkkuja sopivasti), ystävien seuraa, yksinäisyyttä, kaksittelua ja rakkautta. - Itsekkyys on kannattanut. Voin paremmin.

Kirpparilöytö

Tällä viikolla sanoin Miehelle, että haluaisin pienen lastentuolin tai korokkeen olkkarin toiselle viherkasvi-ikkunalle, jotta saisin jonkin kasvin eri tasolle. Sovittiin, että tarkkailemme kirppareita ja jos ei löydy mitään sopivaa, voi Mies tehdä korokkeen. No, eilen kävelin Ykkösen kanssa paikalliselle kirpparille (Heinähattu) ja kun oli juotu pullakahvit ja munkkipillimehut, kierreltiin pöytiä ja siellähän yhdellä pöydällä odotti juuri se tarvitsemani tavara. Viinitonkkateline irl, kukkateline meille. Ja eihän se mihinkään reppuun mahtunut, mutta kulki hyvin kädessä paluumatkalla ja pääsi heti kotona uuteen työhönsä.

Olen pimeää ovelampi

Hämärä ja pimeä yllättävät näinä aikoina. Olen kuitenkin ovelampi kuin ne, sillä varaustaudun heijastinhenkseleillä, kun lähden iltalenkille. Viralliset katuvalot päättyvät kilometriä ennen Laurilaa, mutta jos kierrän Ervin talojen kautta, saan vielä parisataa metriä lisää valokulkureittiä. Eilen huomasin, että jos aion liikkua myöhään illalla, on loppuosuudelle varattava taskulamppu ja laitoin taskuun jo valmiiksi pienen lampun. 

Ilta oli viileähkö, mutta tyven. Kolme koiraa oli lisäkseni lenkillä. Kotona odottivat Mies, tamperelaiset omat ja sauna. 

Mattojen ulkoilupäivä

Olen räsymattoihminen. Poikkeukset vahvistavat säännön ja ne ovat: pari pientä nukkamattoa ja iso matto (aitoa polypropeenia), joten suurin osa Laurilan lattian peittäjistä on räsyversioita. Ne sopivat arkisiin luonteisiimme tosi hyvin ja tuntuvat jalkojen alla sopivan kuluneilta ja pehmeiltä.

Eilen oli mattojen ulkoilupäivä. Viihtyivät siellä useamman tunnin. 

Eilen oli tosi mukava koiranilma

Eilen tein kaksi kävelylenkkiä. Ensimmäiseen yhdistyi autoiltu ruokakauppa- ja kirjastoreissu, joten lähdin askeltamaan vasta kirjastosta eteenpäin ja kartutin askeleita reilun kahdeksan kilometrin ajan. Sää tuntui niin mukavalta, että lähdin illalla vielä toiselle samanpituiselle lenkille. Illasta olisi voinut oikeastaan käyttää nimitystä koiranilma, vaikka ei satanut, ei tuullut, ei myrskynnyt. Nimityksen syynä oli se, että tuolla matkalla minua tuli vastaan kaikkiaan seitsemän koiraa. Niistä oli viisi ennestään tuttua ja tunsin myös hihnan toisessa päässä kulkeneet. - Kuljin pimenevässä illassa kappelin kautta. Yksi ihminen tuli kappelitiellä vastaan, ei muita.

Olin iltavuorossa!

Eilen illalla puoli kymmenen aikaan sanoin Miehelle, että taidan leipoa aamuksi sämpylöitä. (Mies ei toppuutellut yhtään ja se onkin yksi ihana puoli hänessä.) Jääkaapista löytyi pala hiivaa ja muita aineitahan meillä on aina, joten sitaisin essun yöpaidan päälle (saunan jälkeen se on iltavaatteena) ja tekaisin taikinan.

2,5 dl kädenlämpöistä vettä / puoli palaa hiivaa / puoli teelusikallista suolaa / muutama lurautus siirappia / reilu dl kaurahiutaleita / pari runsasta sirottelua spelttijauhopaketista / reilusti rypsiöljyä / tavisvehnäjauhoja tarpeeksi, jotta sain taikinapallon tehtyä. Leivoin saman tien sämpylöiksi ja annoin kohota pitkään liinan alla. Leikkasin parit viillot, kun olivat kohonneet ja paistoin 225 asteessa reilut kymmenen minuuttia.

Maistuivat aamupalalla ihan hyvältä. Olivat tiiviimpiä kuin yleensä, joten muistilappu itselle: Älä käytä varastokylmiä jauhoja tai jos käytät, niin taikinaneste saa olla tavallista lämpimämpi.

Maailman pienin kärpässieni tai ainakin niillä main

Lauantaina kävelin kappelilta huoltorakennukselle töiden välissä pitämään teetaukoa ja huomasin pienistä pienimmän kärpässienen. Eilen sitten päätin palata paikalle tulitikkuaskin kanssa, jotta saisin havainnollistettua koon paremmin. (Tyhjensin askista lenkin ajaksi tikut keittiön pöydälle, etteivät ne rapisisi taskussa ärsyttävästi.) 

Sieni oli paikallaan ja hautausmaalla ei sillä suunnalla ollut ketään. Niinpä laitoin laatikon sienen viereen ja otin kuvan. Maailman pienin kärpässieni tai ainakin niillä main. Söpö, sanoisin.

Kannatti lähteä vasta illalla lenkille!

Viikonlopuksi pukkasi yllättäen virsikirjatöitä, kun vakituinen työntekijä flussaantui. En ollut suunnitellut mitään, joten lupauduin toki auttamaan. Eilen oli kappelipäivä ja tänään ollaan kirkossa.

Eilen päivällä veisaamisten jälkeen väsytti ja laiskotti niin, että nukahdin sohvalle ja ulkoilma ei houkutellut lenkille. Annoin siis olla. No, iltaruoan jälkeen lähdin edes-pienelle-kävelylle ja nautin kauniista illasta ja bongasin kauniin punataivaan. Kannatti siis säästää voimavaroja iltaan!

Lähimarjat

Jos kerran on olemassa lähilenkki, on myös lähimarjat. Laurila on puolen hehtaarin pientila kangasmetsän keskellä. Eli siis metsäilyyn on lyhyt matka. (Sen verran lähellä kirkonkylää kuitenkin olemme, ettemme ihan metsity.)

Tämän aamun jogurtti tulee saamaan niskaansa tuoreita puolukoita. Useimmiten ne ilmestyvät pöytään pakastimen kautta, joten maku ja suutuntuma on varmasti erilainen. 

Ultralenkin päivä

Minusta on kiva leikkiä numeroilla. Olen määritellyt lenkkien pituudet. 6 km (ja alle) on lyhyt, 6-12 km keskipitkä, 12 km (ja yli) on pitkä ja 18 km (ja yli) ultra. Niitä sitten vaihtelen mielin määrin fiiliksen, sään, olon ja kengännauhojen kireysasteen mukaan. 

Eilen käytiin aamupäivällä isommassa lähikaupungissa. Oli useampi muistettava asia ja käytävä paikka, mutta ehdimme myös käydä välikahvilla ennen kuin olimme taas Laurilassa takaisin. Välipalan jälkeen päätin lähteä kävelylle. Heti alkuun kaikki tuntui hyvältä ja päätin, että kävelen niin pitkän lenkin, ettei illalla tarvitse lähteä uudestaan. - Ja kotona olin kolmen tunnin ja kymmenen minuutin kuluttua. Askelmittari oli kerännyt 19,1 km edestä matkaa. Ultralenkki ja väsyneet jalat, mutta hyvä mieli! Saunan ja yöunien jälkeen jalatkin tuntuvat taas vetreiltä ja ihan omilta.

Laurilan revitty

Ennen räpsyaikaa oli aika, jolloin lehdistä revittiin ja leikattiin reseptejä, kuolinilmoituksia ja sitaatteja. Niitä löytyy vielä pienestä laatikosta muutamia kymmeniä ihan alkuperäisessä formaatissa. Sitä voisi kutsua kansanperinteeksi tai arkihistoriaksi.

Tänään John Lennon olisi täyttänyt 85 vuotta. Siksi oli passeli aamu tälle lehtileikkeelle. (Uskallan käyttää vielä leikesanaa, vaikka sehän on kielletty muussa kuin lihaympäristössä…)

Arkistojen aarteita tai ainakin yksi

Työni, josta eläköidyin, oli monipuolista. Yhtenä osana siihen kuului arkistojen tutkiminen ja varsinkin alkuaikoina tutkin paljon vanhoja kirkonkirjoja ihan fyysisesti sivuja plaraillen ja yrittäen saada kirjoituksesta selvää. Ehkä siksi olen viehtynyt  kaikenlaisiin arkistoihin ja pidän niitä myös itse. 

Tämä hauska sammalkuva löytyi omasta kuva-arkistosta ja se on otettu päivälleen kymmenen vuotta sitten. Olen siis heittäytynyt lähimetsässä makuulleni (kaikilla silloisilla liikakiloillani) ja räpsäissyt kuvan ihan sammaltasosta. Se on kuin luonnon nukkamatto neulasilla koristettuna. Niin pehmeä, että tekisi mieli silittää.

332969 askelta kahdessa viikossa

 

Askelviikot 2025 viralliset ja lopulliset tulokset saapuivat. Sijoitukseni kuusikymmentäviisiplus - sarjassa oli viides. Meitä senioriaskeltajia oli vähän vaille 70. Arvonnassa voitin retkiaterinsetin. Aterimet on tehty luonnonkuitukomposiitista. Askelia kertyi 56000 enemmän kuin viime syksynä ja silloin olin sarjassa kuudes. Olen kilpailuhenkinen, myönnän sen. Kerran vuodessa tuntuu hyvältä kisata muita vastaan, kun koko muun vuoden kilpailen vain itseni kanssa. Kävely on tullut jäädäkseen elämääni ja on kiva huomata, että klaanin muutkin jäsenet kävelevät mieluusti.

Jk. Tuosta otsikon askelmäärästä kertyi 266,3 kilometriä. 

Ihanaa oli huomata, että oli odotettu!

Mummuiluviikonloppu päättyi eilen, kun klo 16.16 kiskobussijunamikälie lähti. Oli tosi kivat ja tapahtumarikkaat päivät ja ihanaa oli huomata, että minua oli odotettu… 

Matkan piti päättyä kotiasemalle, mutta Mies viestitteli, että voisikin hakea minut pienemmästä lähikaupungista ja niin tehtiin. Kaupasta haettiin satokausiämpäri (siinä vaiheessa tarjousta ja tuntia ennen sulkemisaikaa oli jäljellä enää perunoita, lanttuja, sipuleita ja kaalinpäitä), rahkaa, tofua, basilikaa yms. Kotona sitten odotti tee, lohi-sipuli-paprikapiirakka ja sauna. Ihanaa oli huomata, että minua oli odotettu…

Korvapuusteja, murhia ja pähkinöitä

Lauantain ohjelmassa oli ensin kävely Ykkösen kanssa leipomomyymälään, josta haettiin korvapuusteja nimikkopäivän kunniaksi. Osattiin perille, vaikka vähän piti kännykän kartalta katsoa oikeaa suuntaa. Puustienoston jälkeen suuntasimme kahdelle kirpparille. Ensimmäisestä löytyi yksi Aku Ankan taskukirja ja jälkimmäisestä kehys Miehelle ja pieni peltirasia Kuopukselle.

Illalla osallistuttiin Kuopuksen kanssa Tampere-päivän murhakävelylle. Se olisi kestänyt kaksi tuntia, mutta meille tuli puolessavälissä niin hyytävän kylmä, että jätimme rikokset kesken. Mielenkiintoista oli. Osallistujia oli kahden oppaan johdolla kahdeksisenkymmentä.

Ja Ykkösen mentyä yöunille jatkoimme Elli Immon tapausta. Tapaus tavallaan ratkesi, vaikka tutkinta keskeytyikin. 

Nuoremman Lapsen ja Rennon Erkin seurassa

Eilen saavuin Kuopukselaan heti aamusta ja ohjelmaa riitti koko päivälle. Käytiin muutamalla kirpparilla, taidenäyttelyn avajaisissa Tahmelan Huvilalla ja sitten mentiin kaljalle. (Ensimmäistä kertaa äititytärkombolla.) Illalla myöhemmin selvitettiin Elli Immon tapausta ja jatketaan sitä vielä tänä iltana.

Jk. Kuvassa tyhjät lasit. Se, mitä niissä oli, oli nimeltään Rento Erkki Belgian NEIPA. Erkki sopi meille hyvin, sillä minä olen Erkin tytär ja Kuopus on Erkin tyttärentytär. Ja Erkkihän oli rento, jos joku!

Mummu raiteilla

Heräsin puoli viideltä ihan sikiunesta puhelimen herätyskelloon. Illalla mentiin jo kymmenen paikkeilla nukkumaan ja luin vain muutamia sivuja ennen lukulampun sammuttamista. Nukahdin heti ja nukuin hyvin. Nyt kello on kohta kuusi ja olen istunut jo jonkin aikaa junassa suhteellisen virkeänä.

Eilen keskusteltiin videopuhellen Esikoisen ja Kolmosen kanssa, tänään olen menossa Kuopukselaan viikonlopuksi. Olen iloinen lämpimistä väleistä jälkikasvun kanssa, sillä se ei ole ollenkaan mikään  itsestäänselvyys, vaan rikkaus ja onnen aihe.

Lehtiarkistosta huomenta!

Aika usein olen ikuistanut lehtiä ja syksyllä enemmän kuin muina vuodenaikoina. Syksy tuo mukanaan niihin lisää väriä ja kuvauksellisuutta. Tämä kaunis vaahteranlehtipoikanen löytyi kuva-arkistosta tai siis lehtiarkistosta.

Viikonloppuna on luvassa mummuilua kaupungissa, jossa tunnetaan mustamakkara ja vegemörkö. Huomisaamuna herätyskello on soimassa ennen viittä, joten taidan siirtää suosiolla bloggaamisen junaan…

 

Oliko kuu tipahtanut Kettulan eteen?

Eilen illalla tulin päivän toiselta lenkiltä siinä vaiheessa, kun oli jo vähän hämärää. (Ensimmäistä kertaa tänä syksynä olin liikkeellä heijaatinhenkseleillä varustettuna, joten hämäryyden laskeutuminen ei haitannut.) Postipolulta jo huomasin, että Kettulan edessä oli kuu! Mies oli sen päivällä siirtänyt paremmalle paikalle, jossa se saa kerätä koko päivän valoa iltaa varten. Kauniilta näytti ja räpsäisin kuvan. 

Jk. Hyvää lokakuuta, rakkaat blogiystävät!

Olipa kerrassaan outo päivä!

Eilen aamulla päätin, että pidän liikuntavapaapäivän. Ainakin vapaan aamun ja aamupäivän. No,sitten luin, somettelin, järjestin oman huoneeni, joka oli kuin pyörremyrskyn jäljiltä eli Joku oli taas sotkenut siellä… Laitoin koneeseen neljäkymppispyykkiä ja myöhemmin sitten ripustin ne kuivumaan. Vieläkään ei tullut intoa lähteä ulos, vaikka aurinkokin yritti huhuilla. Tein iltaruoan, löhösin sohvalla, kuuntelin radiota, ratkaisin sanaristikoita ja olla möllöttelin. Illalla mentiin omatoimiajalla kirjastoon, jossa palautettiin, lainattiin ja luettiin. Ruokakaupassa käytiin keskikokoisilla ostoksilla. Sitten oli aika mennä saunaan. Sekin tuntui oudolta ilman lenkkiä. Juotiin teetä ja katsottiin teeveetä. Menin jo kymmenen jälkeen sänkyyn lukemaan ja uni tuli ehkä yhdentoista korvilla. Heräsin vasta yhdeksältä. 

Olipa tosi pitkä ja outo päivä! Kyllä sitä ehtii nähtävästi tehdä vaikka mitä, kun ei käy lenkillä… Tänään EI eilinen toistu, sillä olen into piukalla menossa ulos. 

Jk. Ihan mielenkiinnosta tarkistin kalenterista edellisen vapaapäivän. Se oli ollut 13.5. Ehkä oli siis jo aika ja tarpeen.

Liikkujan onnenviikot

Tänä(kin) syksynä olen liikkunut paljon. Kävelylenkeille on osunut niin hienoja säitä, että ihan onnenmyyränä olen saanut astella pitkin poikin tantereita. Muutama tihkusade on vienonhienosti ollut kastelevinaan, mutta suurimmat sateet ovat alkaneet vasta siinä vaiheessa, kun olen tullut kotiin ja istahtanut sohvannurkkaan. Tässä tapauksessa voi puhua onnenpäivien sijaan -viikoista. Näitä ottaisin kyllä mieluusti lisää, kiitos!

Nyt olen tosi myöhässä…

Olen ollut pitkään aamukirjoittaja, mutta vähän siitä joskus lipsun, jos on hyvä syy tai tosi hidas aamu. Tänään menin aamulla virsikirjatöihin, jotka jatkuivat kirkkomessun jälkeen vielä pappilaan, jossa syötiin uutispuuroa ja veisattiin toivevirsiä ja kuultiin katsaus tämän vuoden satotilanteeseen. Kotona sitten join kahvit ja kohtapian lähdin kahden tunnin (ja kahden minuutin) kävelylenkille, jolta tulin just äsken. Nyt vasta (muka) on aikaa kirjoittaa…

Lenkillä vastaan tuli (kuv.) kasapäin pietaryrttejä. Tai siis ihan sievästi ne oleilivat kylätien reunoilla, mutta sen verran kuvauksellisia olivat, että pääsivät ikuistetuiksi. 

Tyynytaloudesta huomenta!

Tyynyjä on Laurilassa, Kotosessa ja Kettulassa paljon. Tähän kuvaan pääsivät lattiaversiot. Molemmat on turkulaista alkuperää. Keltainen on KUI Designin puodista joskus korona-aikana tukimielessä ostettu ja vihreä on kirpparilta löytynyt saman yrityksen jättiversio, johon ostettiin iso ja edullinen sisus. - Lattiatyynyillä on kiva istuskella ja klaanin pienimmät ottavat ne myös leikkeihinsä. Ne oli nyt nostettu pystyyn, kun Mies imuroi ilpin. (Kuvaanisen jälkeen palautin tyynyt omaan makuuasentoonsa.)

Ottamuksia 157

Olohuoneen kirjahyllyssä lyriikan edessä on leluja. Ensin siinä oli vain tuo puinen helistin ja sininen talo, mutta sitten muutkin alkoivat etsiytyä samalle hyllylle. Nautin näkymästä, koska elämää ei kannata ottaa liian vakavasti - siinä pitää aina olla tilaa myös leikille. 

 

Hyvää ja ravitsevaa ihan itselle

Myöhäinen aamupala, kun kello on jo puoli kymmenen… Heräsin kyllä jo kahdeksan paikkeilla, mutta siirryin vielä sohvailemaan lämpimän villapeiton alle ja niinhän siinä toista tuntia hupsahti ja lisäunikin tuli katsottua. Tästä hitaudesta (ja tarjottimesta) voi päätellä, että olen yksin kotona ja asia on juuri niin. Mies oli lähtenyt aamujunalla Tampereelle. On Ykkösvahtina illan ja yön. 

Tarjottimelle keräsin kaikkea hyvää ja ravitsevaa. Neitivuosina aamupala oli monesti saavillinen kahvia ja leipä, eipä juuri muuta. Nykyisin nautin runsaan aamupalan, sillä pidän syömisestä ja aamuisin yleensä on iso nälkä. Niin tänäkin aamuna. 

Jk. Jos ihmettelet tuota keltaista raetta jogurtin ja puolukan niskassa, niin kerron: se on mehiläisen siitepölyä. Ostettiin Ruohonjuuresta pari viikkoa sitten ja ollan sitä nyt ripoteltu sopiviin annoksiin.

Vauvan päivää!

Hyvää Vauvan päivää! Päähenkilöksi pääsi tällä pieni vauvanukke nimeltään Lirttana Lättänä. Muutama vuosi sitten leikittiin Kakkosen kanssa sorminukeilla ja balettitanssijan, sukeltajan, palomiehen, hain ja joulupukin lisäksi pussista löytyi pappi ja niinpä nimettömälle nukelle pidettiin ristiäiset. Minä keksin nimen ja mielestäni siinä oli jotakin samaa kuin Ilmari Kiannon lasten nimissä. (Hyvin vähän samaa.) Lirttis on siitä asti ollut leikeissä mukana ja kohta saa Kolmonenkin aloittaa touhukkaat nukkeleikit. 

Puolukka on pop!

Puolukka on nyt pop. Lähimetsien lisäksi sitä on haettu kaukametsistä. Eilen oli piirakka - ja vispipuuropäivä. Namskis! Minä olen sen verran laiskanpuoleinen ihminen, että voin toki kävellä metsässä, mutta marjastus on Miehen varassa. Uskallan toki syödä puolukoita tässä iässä (66). Nuorempana oli vähän riskialtista, jos on Kalevalaan uskomista. Siinähän se kaimani söi puolukan ja tuli raskaaksi tuosta noin vain. 

Tavallaan äidin sylissä

Laurilassa  sauna lämpiää joka ilta, jos ei ole jotakin poikkeuksellista. Saunominen on optio eli jos tuntuu siltä, ettei huvita, niin ei sinne väkisin viedä. Aina joskus valitsen mieluummin pelkän suihkun. Mutta useimmiten iltaisin istutaan yhdessä lauteilla ja pidetään palaveria milloin mistäkin. Takamusten alla on laudeliinat, laurilaksi pyltsikat. Äsken kävin räpsäisemässä kuvan omasta liinastani, jonka täytyy olla yli seitsemänkymmentä vuotta vanha, koska sen on kirjonut äiti-Liisa siinä vaiheessa, kun hän oli vielä Kaunisto. Istun siis tavallaan saunassa äidin sylissä…

Virsikirjatöissä

Tämä viikonloppu on kulunut virsikirjatöissä. Perjantaina surussa, eilen ilossa ja tänään yhteisissä kirkonmenoissa. Ensi viikonloppuna on samaa luvassa, kun vakituisella veisaajalla on vielä lomapäiviä ja minä olen luvannut tuurata aina tarvittaessa.

Eilen vanha kirkko täyttyi iloisista häävieraista ja keskikäytävä paperisydämistä. Kuuliaisesti ja reippaasti kaasot keräsivät sydämet pois tilaisuuden päätyttyä. Otin yhden sydämen muistoksi nuottikansion väliin. 

Hauskaa ja voimaannuttavaa!

Eilen olin puolenpäivän aikaan virsikirjatöissä ja kun oli saatu kappelin ovet kiinni, lähdettiin työkaverin kanssa tapaamaan entistä työkaveria. Istuttiin yhteiseen ruokapöytään ja jaettiin ystävien kesken yhteisiä asioita. Aikaa kului tuntikaupalla. Pidimme siinä samalla (epävirallisen) yhdistyksemme (täysin epävirallisen) johtokunnan kokouksen myös puhelimitse. Hauskaa oli ja ennen kaikkea voimaannuttavaa!

Jk. Kanat ja kukko ottivat meidät pihalla vastaan. Kolmesta kissasta nähtiin kaksi. Kummipoikakissamme taisi olla tärkeillä asioilla muualla.

Irtonumeroita

Syksyn lehtiä alkaa ilmestyä irtonumeroina. Niin käy tänäkin vuonna, vaikka nyt lainasin muutaman vuoden takaista kuvaa. Siinä on vaahteranlehtitrio vuokonpäiväpöydän päällä kuin suoraan puusta pudonneina.

Syksy osaa olla montaa lajia. Tänä aamuna se oli kuulas, kaunis ja kutsuva. Huhuili minutkin aamulenkille jo yhdeksän jälkeen.

Syksyn kauneutta

Eilisen iltapäivän lähilenkillä tapasin sieniä, jotka olivat tosi kauniita. Pakko oli pysähtyä ottamaan luirulaukusta Samu ja räpsäistä pari kuvaa. Sienituntemukseni on ohutta, mutta sen verran sitä on, että tunsin toki lajikkeen. Mutta upeita ovat, vai mitä? Vasemmanpuoleinen oli kietonut ihan itse ympärilleen luonnon lahjanarun.

Mummu 138 v

Eilen illalla mietin päivämääriä ja sitä, miksi 17.9. tuntui jotenkin niin tutulta. Kaivoin sukukirjan esille ja sieltähän se tieto löytyi! Kuusiston mummu eli isäni äiti oli syntynyt 17.9.1887. Ida eli Iita oli pieni ja sitkeä ja kuoli, kun olin kahdeksanvuotias. (Samana vuonna menetin molemmat mummuni.) Yksi tosi selkeä muistikuva minulla on mummusta… Sairastin tuhkarokkoa tms ja mummu oli meillä tekemässä saunavastoja. Hän tuli katsomaan minua, kun makasin hyvin ihmeellissä paikassa, ns. radiopöydän alla. Pöytä on meillä Kettulassa ikkunan alla ja olen ollut kyllä aika pieni, kun olen mahtunut sen alla olemaan!

Jk. Jos isä olisi elänyt vanhaksi (kuoli jo 73-vuotiaana), olisi hän muistuttanut aina vain enemmän äitiänsä.

Eilen opin kurkkusäännön

Viikonloppuna alkoi tuntua siltä, että kurkussa oli keskikokoinen kaktus. Se onneksi häipyi, mutta sitten alkoi nenäliinoja kulua ja aivastutti. Luin tarkasti, mitä sanotaan liikunnan ja nuhan vuoropuhelusta ja sain viisaan ohjeen eli kurkkusäännön. Siis jos on vain nuhaa yms kaulan yläpuolella, voi harrastaa kevyttä liikuntaa, vaikkapa kävelyä. 

Aamupäivällä tein pienen lähilenkin. Sitten oleilin sohvalla, tein sanaristikoita ja huilailin. Illalla olo tuntui kaipaavan happihyppelyä, joten kävin suhtkohtrauhallisella kävelyllä ja se teki hyvää päälle ja muille kaulan yläpuolisille asioille. Yön nukuin omassa huoneessani kuin possu. Nyt niistätyttää, mutta ei juuri muuta. 

Jk. Kuva on lainaus runosta Vanha vesirotta (Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu). Ihan oma kirja, kuten kuvasta voi huomata… 

Kiitos taas, Joel!

Vuosien mittaan olen perehtynyt, paneutunut ja ihastunut Joel Haahtelaan. Olen jonottanut sinnikkäästi aina uusinta kirjaa enkä ole lukiessani joutunut pettymään. Haahtela kirjoittaa pehmeästi, helposti, unisenkevyesti ja kauniisti. Pienet kirjat ovat kuin koruja.

Nyt tajusin, että vanhemmasta tuotannostaan minulla on vaikka kuinka monta vielä lukematta. Näissä uusimmissa tämä oli nyt kuudes kirja ja ehkä syvin kaikista. Luin viime yönä sen loppuun ja suljin kirjan & silmät. Oli hyvä jatkaa yöunia.

Opettajan paras kiitos ja onnistuminen

Minulla on ollut aikanaan paljon piano-oppilaita, mutta nykyään kansalais- ja musiikkiopisto hoitavat kiitettävästi sen puolen. Vuosien mittaan oli vuodentaiparinsoittelijoita ja sitten niitä, jotka jaksoivat jatkaa pitemmälle. Opetustyö kiehtoi minua ja opin siinä samalla itsekin vaikka mitä.

Opettajan paras kiitos ja onnistuminen on siinä, kun vanhat oppilaat sanovat soittavansa yhä tai somessa huomaan kuvan nuoteista soittimen telineellä. Eilisen paras uutinen oli se, kun tapasin kävelypolulla yhden vanhan oppilaan, joka kertoi hankkineensa omaan asuntoonsa pianon ja muistelevansa vanhoja opetuksia. Taito ja kipinä olivat siis säilyneet vuosien tauon aikana. Lähdimme omille suunnillemme ja tuo M vielä huikkasi ja kiitteli hyvästä opetuksesta. Oi, että minulle tuli hyvä mieli! 

Jk. Elokuussa -19 Turun Taiteiden yössä oli oransseja pianoja pitkin kaupunkia vapaasti soitettavissa. Pitihän minunkin edes kerran elämässäni soittaa kadulla!

Astiakaapissa on villiä menoa!

Olen aina ollut astiaihminen, mutta omalla twistillä. Matalia lautasia meillä on melkeinpä vain yhtä ja samaa valkoista, mutta syvien lautasten puolella meno on mennyt tosi villiksi. Pari ihan samaa väriä, mutta suurimmaksi osaksi kaikki erilaisia. Arkikattauskin kahdelle näyttää kauniilta, kun pöydässä on erivärilautaset. Violetti on talouden uusin tulokas ja kotiutui meille maanantaina. 

Hitaan aamun ihanuus

Mies oli lähtenyt aamujunalla reissuun. Oli sopinut treffit Esikoisen ja Kakkosen kanssa Tikkurilan kirjastoon ja päivän agendana on yhteinen Heurekan reissu. Minulla on siis omaa aikaa luvassa tänään ja huomennakin. Aion (yllätysyllätys!) kävellä, lukea ja tehdä ehkä myös jotakin huushollihommia.

Aamu on ollut ihanan hidas. Aamupalan söin yhdeksän maissa ja kohta lähden ensimmäiselle kävelylle.

Jk. Leipien päällä oli sinikeijua, salaattia, omatekoista seitania ja loput leipäjuustosta. Voisin luonnehtia herkkuleiviksi,

Iso runotyttö (maineen poluilla)

Eilen tuli kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun ensimmäinen runokirjani ilmestyi. Sen jälkeen on virranut Ihakkijoessa ja Aurajoessa - ja toinen kirja ilmestyi sitten seuraavana vuonna ja niiden jälkeen olen kirjoittanut runoja enemmän ja vähemmän. Joitakin on lehdissä julkaistu, joitakin laulutekstejä olen tehnyt ja väsännyt ns. tilausrunoja. Olen koko elämäni ollut Iso runotyttö.

Raitista ilmaa 5 t 23 min

 

Eilen oli aivan upea sää kävelylenkeille ja teinkin niitä kolme! Menu: 12,3 km lenkki lounaan jälkeen, 8 km päiväkahvin jälkeen ja 11,6 km vielä illalla ennen saunaa. Lyhythihalenkkejä olivat kaikki tyynni. Jos jotakin miinusta haluan etsimällä etsiä, se on mallia ´hirvikärpäset´. Niitä ei ihan kylän pinnassa ollut, mutta kaikilla metsäisillä osuuksilla kyllä ihan riittävästi. Illalla joku sinnikäs vielä juoksenteli jossakin pussilakanan vaiheilla, mutta kohtasi saman tien loppunsa. 

Jk. Hyvä päivä oli siis raittiin ilman ja askelien kannalta. Raitista ilmaa kertyi 5 t 23 min ja askeleita vähän yli 40000.

Askelviikot menossa

Eilen alkoi taas perinteinen TUL:n Askelviikot -kisa, jossa kahden viikon aikana kirjataan kaikki askellukset ylös ja osallistutaan kilpailuun. Olen mukana neljättä kertaa. Laskin viimevuotisten kisa-askeleiden keskiarvon, jotta tiedän, mitä tavoittelen. Toivon itselleni suotuisia säitä, sopivan kireitä kengännauhoja ja hyvää mieltä. Viime vuonna olin ikäsarjassani kuudes. 

Kuin villasukan varsi!

Lauantain lenkin varrella oli muutakin kuvattavaa kuin eilisen postauksen maisema. Vanhan kirkon piha oli jo turistiton, joten istuskelin vähän aikaa penkillä ja räpsin muutaman kuvan. Kellotapulin väritys toi eittämättä mieleen kirjoneuleisen villasukan varren ja siitä tuli heti syksyisen lämmin olo.