Eilen nappasin pienemmän lähikaupungin kirjaston poistohyllystä yhden pokkarin. Saa nähdä, saanko luettua, mutta vahva luotto ja aikomus on! Olen yrittänyt lukea vuosittain yhden kirjan verran på svenska, koska olen pitänyt ruotsin kielestä aina siitä asti, kun se alkoi kansakoulun kolmannella luokalla. (Ja josta muuten on melkein tuhat vuotta - siis tusen år!)
Mies sanoi, että jos haukkasin liian ison palan enkä pääse kirjassa eteenpäin, voin jättää sen johonkin kulkuvälineeseen tai kirjastoon tms. No, jos aikahaarukka on elokuun loppuun, luulen selviäväni.
Ei onnistuisi minulta ruotsiksi lukeminen - jag kan inte. 😆
VastaaPoistaIhanaa aurinkoista viikonloppua!
Hyvää viikonloppua sinulle!
PoistaUskon, että selviät!
VastaaPoistaMinä muistan koulun ruotsin tunneilta "Hej, jag heter Lasse. Jag bor i Tallkulla. Jag har en hund. Hunder heter Luffe." 😄
Minä olen päättänyt lukea joka vuosi jonkun suomalaisen klassikon tai vastaavan - sen jälkeen kun selvitin, kuuntelemalla tosin, sen Alastalon salissa.
Tänä vuonna kuuntelin Juhani Ahon Rautatien. Ajattelin lukea vielä Kalevalan.
Minä en oikein jaksa kahlata klassikkoja, poikkeuksena Alastalon salissa, joka luettiin Miehen kanssa yhteisääneenlukuna. Juha Hurmeen suomentama Seitsemän veljestä on toinen poikkeus ja varsin virkistävä. Sitä voin suositella jokaiselle!
PoistaAhon Rautatie ei ole kovin paksu/pitkä ja oli itse asiassa aika hauska, luulen että se voisi olla myös sellainen kirja joka viihdyttäisi teitä molempia juuri yhteisääneenlukuna - siinä ei teillä varmaan montaa iltaa menisikään.
PoistaMeillä on kuvitettu painos Seitsemästä veljeksestä ja kirjaimet on vielä, fraktuuraa? Äiti on opettanut minut aikanaan lukemaan sitä ja se on vaihtoehtona Kalevalle ☺️
Kalevalalle 🫣
PoistaRautatien kuuntelin joskus kävelykuunnelmana.
PoistaHei kerro sitten millainen oli? Itse just ja just osasin suomentaa, nainen ja apina?🙈 mut hyvä jos pitää taitoja yllä👍🏻 itse en niin ruotsista välittänyt,mieleen jäi Trip,Trap och Troll- loru.🤭🌞
VastaaPoistaMinulla olisi tuolla a) Zane Graytä tai vanhoja dekkareita mökkilukemistona.🌞viikonloppua!
Kerron kesän lopussa… Meilläkin on mökillä (joka on kodin kanssa samassa pihapiirissä) melkein kaikki pokkarit ja useampikin dekkari.
PoistaAurinkoa sinullekin!