Runoja olen rustannut kymmenvuotiaasta lapsesta asti ja varsinkin ne ihkaensimmäiset olivat tiukasti riimillisiä. Runoratsu sai siis laukata, mutta suitsista pidettiin ankarasti kiinni. Nuorena aloin vähitellen löytää omaa tyyliäni kirjoittamisessa ja ihanteeni olikin Risto Rasa. Vanhempana runoilen harvakseltaan, silloin tällöin tilauksesta ja joskus ihan vaan kirjoittamisen ilosta.
Kuvan taulun näin kirpparilla. En ostanut, kuva riitti. Olen iloinen rytmin oikeellisuudesta ja tavujen määrästä.
Jotenkin kuvittelen muistavani sen hetken, kun näin ensimmäisen runon ilman riimitystä. Että voiko/saako niin tehdä. Riimittely on kivaa!
VastaaPoistaMolemmille on aikansa ja paikkansa. Nykyään pidän itse enemmän vapaamuotoisemmasta tyylistä.
Poista